Germaniumdioksidi
Germaniumdioksidi (GeO2) on germaniumin ja hapen muodostama epäorgaaninen molekyyliyhdiste. Yhdistettä käytetään germaniumin, muiden germaniumyhdisteiden ja optisten lasien valmistuksessa sekä katalyyttinä.
| Germaniumdioksidi | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | GeO2 |
| Moolimassa | 104,63 |
| Ulkomuoto | Valkoinen kiteinen aine |
| Sulamispiste | 1116 °C[1] |
| Tiheys | 4,228 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | 4,53 g/l (25 °C) |
Ominaisuudet muokkaa
Huoneenlämpötilassa germaniumdioksidi on valkoista kiteistä ainetta. Yhdiste on polymorfista ja sillä on kaksi kidemuotoa. Toinen niistä on alkeiskopiltaan heksagonaalinen ja muistuttaa rakenteeltaan kvartsia ja toinen on tetragonaalinen ja muistuttaa rakenteeltaan rutiilia. Heksagonaalinen germaniumdioksidi liukenee vähäisessä määrin veteen, mutta tetragonaalinen ei. Vesiliuos on heikosti hapan. Heksagonaalinen polymorfi muuttuu tetragonaaliseksi kuumennettaessa 300–900 °C:n lämpötilaan. Germaniumdioksidista tunnetaan myös lasimainen amorfinen muoto. Germaniumdioksidi reagoi väkevien emäsliuosten kanssa muodostaen germanaattisuoloja ja reagoi myös väkevien happojen kanssa. Yhdiste voidaan pelkistää metalliseksi germaniumiksi kuumentamalla vedyn kanssa tai germaniummonoksidiksi kuumentamalla germaniumin kanssa. Germaniumdioksidilla on suuri taitekerroin.[1][2][3][4][5]
Valmistus ja käyttö muokkaa
Suuressa mittakaavassa germaniumdioksidia valmistetaan kuumentamalla germaniumia sisältäviä sulfidimineraaleja. Laboratoriomittakaavassa käytetään myös germaniumtetrakloridin hydrolyysiä. Ainetta muodostuu myös germaniumin ja väkevän typpihapon välisellä reaktiolla.[1][2][3][4][5]
Germaniumdioksidia käytetään metallisen germaniumin ja germaniumyhdisteiden valmistukseen. Suuren taitekertoimensa vuoksi siitä valmistetaan optisia kuituja ja erikoislaseja kamerojen sekä mikroskooppien linsseihin. Germaniumoksidia voidaan käyttää myös katalyyttinä polyestereiden valmistuksessa.[1][2][3][6]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Dennis W. Thomas, Tariq Mahmood & Charles B. Lindhal: Germanium and Germanium Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2011.
- ↑ a b c Jean Scoyer, Hélian Guislain & H. Uwe Wolf: Germanium and Germanium Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. (englanniksi)
- ↑ a b c Pradyot Patnaik: Handbook of inorganic chemicals, s. 320–323. McGraw-Hill Professional, 2002. ISBN 9780070494398. (englanniksi)
- ↑ a b Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 897-898. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.11.2020). (englanniksi)
- ↑ a b Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 450. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)
- ↑ William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4–15. 39th Edition. CRC Press, 2012. ISBN 978-1439880494. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.11.2020). (englanniksi)