Göthe Hedlund (30. heinäkuuta 1918 Tukholma, Ruotsi15. joulukuuta 2003) oli ruotsalainen pikaluistelija ja olympiamitalisti.

Mitalit
Göthe Hedlundn vuonna 1948.
Göthe Hedlundn vuonna 1948.
Maa:  Ruotsi
Miesten pikaluistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia St. Moritz 1948 5 000 m
Yleisluistelun EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Trondheim 1946 yhteispisteet
Hopeaa Hopeaa Tukholma 1947 yhteispisteet
Hopeaa Hopeaa Hamar 1948 yhteispisteet

Hedlund kilpaili ensimmäisen kerran EM-kisoissa ennen toista maailmansotaa talvella 1939 Riiassa Latviassa. Hänen sijoituksensa niissä kisoissa oli 16. Kaksi viikkoa myöhemmin MM-kisoissa Helsingissä, mutta hän pääsi niissä luistelemaan vain kolme matkaa. Käynnistynyt maailmansota keskeytti kansainväliset kilpailut, joten kilpailut jäivät vähäisiksi kansallisiksi tapahtumiksi.

Maailmansodan päätyttyä Hedlund saavutti vuonna 1946 järjestetyissä EM-kisoissa mestaruuden. Samana keväänä 1946 järjestettiin vielä epäviralliset MM-kisat Oslossa. Niissä hän sijoittui hoopealle. Seuraavana vuonna 1947 hän oli saavuttamassa Ruotsille EM-kisoissa kaksoisvoiton Åke Seyffarthin ottaessa mestaruuden ja Hedlundin sijoittuessa toiseksi. Sodan jälkeiset ensimmäiset talviolympialaiset Sveitsin St. Moritzissa helmikuussa 1948 toivat Hedlundille pronssimitalin 5 000 metrillä norjalaisten jäljessä ajalla 8.34,8[1].[2] Kaksi viikkoa olympialaisten jälkeen järjestetyissä EM-kisoissa Hedlund saavutti vielä hopeamitalin.[3]

Hedlundin ura jatkui vielä vuoteen 1952. Hän kuoli vuonna 2003 Lidingössä 85 vuoden iässä.

LähteetMuokkaa

  1. Mannerla, Einari & Pirhonen, Pentti: Mitä Missä Milloin 1952, s. 355. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1951.
  2. Sports Reference LLC: Göthe Hedlundin olympiasijoitukset
  3. Speedsckating-tietokanta: Göthe Hedlundin ijoitukset