Fazerin Sininen

suomalainen suklaa

Fazerin Sininen on Fazerin valmistama suklaalevy, -patukka ja irtomakeinen. Fazerin Sininen oli vuonna 2016, kuten monina aiempinakin vuosina, Suomen myydyin makeistuote[1]. Fazerin Sininen valittiin vuonna 2017 jo yhdeksännen kerran peräkkäin Suomen arvostetuimmaksi tuotemerkiksi Markkinointi & Mainonta -lehden ja Taloustutkimuksen vuosittaisessa Brändien arvostus -kyselyssä.[2][3]

Levy Fazerin Sinistä

Resepti muokkaa

Karl Fazerin pojalla Svenillä oli 1920-luvulla englantilainen liiketuttava Shaller, jonka vävyllä oli vakava silmäsairaus. Sven Fazer auttoi suhteillaan miehen silmäsairauksiin erikoistuneen lääkärin hoitoon. Vävyn parannuttua Shaller lahjoitti Fazerille kiitokseksi hallussaan olleen sveitsiläisen suklaareseptin.[4] Suomessa tuote tuli markkinoille vuonna 1922. Suklaan valmistuksessa käytetään monista muista nykypäivän suklaatuotteista poiketen tuoretta maitoa.[5] Kaakaopavuista kaksi kolmasosaa tulee Ecuadorista ja loput Länsi-Afrikasta. Fazerin Sinisen tuoteperheen suosituimmat tuotteet ovat maitosuklaalevy, maitosuklaarasia ja hasselpähkinälevy.[3]

Fazerin Sinisen maitosuklaan raaka-aineet olivat vuonna 2022 maito, sokeri, kaakaovoi, kaakaomassa, emulgointiaine (soijalesitiini), ruokasuola ja luontainen vanilja-aromi. Vähintään 30 % ainesosista oli kaakaota.[6]

Pakkaus muokkaa

 
Fazerin Sinisen väri on rekisteröity tavaramerkki.

Alusta asti suklaan sinisestä pakkauksesta on löytynyt Karl Fazerin kultainen nimikirjoitus. Sininen väri oli Karl Fazerille tärkeä, sillä se symboloi Suomen luontoa ja itsenäisyyttä.[4] Suklaalevyjen käärepaperissa käytetty sininen väri on rekisteröity ainoastaan Fazerin käyttöön, ja se on merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään tavaramerkkirekisteriin 30. huhtikuuta 2001 ensimmäisenä Suomessa hyväksyttynä väritavaramerkkinä[7].

Keväällä 2021 Fazerin Sininen -tuoteperheen kääreet uudistettiin.

Lähteet muokkaa

  1. Juusola, Anni: Suomalaisten karkinsyönti jatkaa kasvuaan – yksi makeinen on ylitse muiden Yle Uutiset. 3.7.2015. Viitattu 30.8.2017.
  2. Perinteiset brändit menestyvät Markkinointi & Mainonta. 22.9.2017. Viitattu 23.9.2017.
  3. a b Johansson, Teppo: Fazerin sinisen suosio ei horju Helsingin Sanomat. 1.2.2012. Viitattu 1.2.2012.
  4. a b Fazerin Sininen syntyi ystävänpalveluksesta Fazer Makeiset. Arkistoitu 31.8.2017. Viitattu 30.8.2017.
  5. Lindgren, Tuuli: Miksi Fazerin Sininen maistuu erilaiselta kuin muut suklaat? Salaisuus yhdessä raaka-aineessa MTV Uutiset. 31.8.2016. Viitattu 6.11.2019.
  6. https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuotehaku/makeiset-ja-naposteltavat/suklaat/suklaalevyt/tuote/fazer-maitosuklaalevy-200g-6411401015090 (Arkistoitu – Internet Archive). Tuotetiedot 11.1.2022.
  7. Tavaramerkkien suojaa Suomessa 120 vuotta 20.12.2011. Patentti- ja rekisterihallitus. Arkistoitu 13.3.2016. Viitattu 30.8.2017.

Aiheesta muualla muokkaa