Etelä-Amerikan uudisasuttaminen
Etelä-Amerikan uudisasuttaminen tarkoittaa eurooppalaisten asettumista Etelä-Amerikan mantereelle 1400-luvun lopulta.
Aikakauden suurvallat, Espanja ja Portugali, jakoivat Euroopan ulkopuolisen maailman etupiirialueisiin Tordesillasin sopimuksella vuonna 1494. Sen mukaan Portugalille kuului nykyisen Brasilian itäosa muun Etelä-Amerikan ollessa Espanjan etupiiriä.[1]
1530-luvulta alkaen espanjalaiset ja myöhemmin myös portugalilaiset konkistadorit kulkivat pitkin Etelä-Amerikkaa, arvioivat sen ihmisiä ja luonnonvaroja, ja levittivät tahtomattaan eurooppalaisperäisiä tauteja, joista monet koituivat tuhoisiksi alueella ennestään asuville kansoille.
Konkistadorit loivat Espanjan siirtomaaherruuden perustan, joka oli oleellinen pohja espanjalaista imperiumia rakennettaessa. Konkistadoreista tunnetuimmat ovat Hernán Cortés ja Francisco Pizarro. Cortés voitti Meksikon alueen asteekkivaltakunnan ja valloitti maat kuninkaansa nimissä Espanjalle. Meksikosta Cortes jatkoi pohjoiseen ja hiljalleen nykyinen Kalifornia ja Uusi-Meksiko liitettiin Espanjan hallintaan.
Fransisco Pizarro puolestaan kukisti inkaintiaanien valtakunnan Andien vuorilla. Rohkeudella, oveluudella ja viekkaudella Pizarro onnistui noin 200 sotilaansa kanssa kukistamaan keskenään eripuraiset inkat ja laajensi näin Espanjan valtapiiriä.[2]
1820-luvulla Simón Bolívar pyrki luomaan Etelä-Amerikan yhdysvallat. Taistelut ja vallankumoukset johtivat nykypäivän itsenäisten Venezuelan, Kolumbian, Ecuadorin, Perun ja Bolivian valtioiden syntyyn. Eurooppalaisten vaikutus alueella jäi pysyväksi: espanja ja portugali ovat alueen virallisia ja yhteisiä kieliä.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Treaty of Tordesillas Encyclopedia Britannica. Viitattu 22.7.2013.
- ↑ Pizarro, el conquistador que vencio a 40.000 soldados incas con 200 espanioles abces. Viitattu 22.7.2013. (espanjaksi)