Esa Härmälä

suomalainen maa- ja metsätalousalan vaikuttaja

Esa Yrjö Eemeli Härmälä (s. 18. syyskuuta 1954 Pusula) on suomalainen maa- ja metsätalousalan vaikuttaja. Hän toimi 2014-2016 Metsähallituksen toimitusjohtajana. Vuosina 1994–2006 Härmälä oli Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n puheenjohtaja.[1] Puoluekannaltaan hän on keskustalainen.

Esa Härmälä SuomiAreena-tapahtumassa vuonna 2015.

UraMuokkaa

Härmälä valmistui agronomiksi vuonna 1982.[1] Hän on toiminut useissa maa- ja metsätalouteen liittyvissä tehtävissä. Vuodet 1984–1987 Härmälä hoiti maatalous-, kalastus- ja elintarvikeasioita Suomen EC-edustustossa Brysselissä.

Taloudellisesti vaikeina vuosina 1991–1993 Härmälä toimi pääministeri Esko Ahon talouspoliittisena erityisavustajana,[1] kun osana Suomen selviytymisstrategiaa päätettiin hakea jäsenyyttä Euroopan unionissa. Aikaisemman kokemuksensa pohjalta Härmälä laitettiin vastuuseen neuvottelujen maatalousosuudesta, joka oli laajin ja taloudellisesti ja poliittisesti haastavin neuvottelujen osa-alue. Tätä tehtävää varten hän siirtyi ulkoasiainministeriöön.

Härmälä toimi vuosina 2002–2006 maailman maataloustuottajajärjestö IFAP:n varapuheenjohtajana. Euroopan maataloustuottajajärjestö COPA:ssa hän vaikutti 1994–2006, joista varapuheenjohtajana vuosina 2005–2006. Vuosina 2002–2006 Härmälä toimi Euroopan metsänomistajajärjestö CEPF:n puheenjohtajana.[2]

Vuosina 2006–2011 Härmälä työskenteli Euroopan lannoiteteollisuusyhdistys EFMA:n toimitusjohtajana Brysselissä.[3] EFMA:n tehtävät liittyivät ennen muuta eurooppalaiseen ympäristö- ja ilmastopolitiikkaan, kauppa- ja energiapolitiikkaan sekä lannoitteiden valmistuksen ja käytön turvallisuuteen. Vuosina 2011–2014 hän työskenteli työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtajana.[3] Härmälä valittiin Metsähallituksen toimitusjohtajaksi 2014. Metsähallituksen johtopaikat tulivat 2016 uudelleen täytettäviksi uuden metsähallituslain tultua voimaan. Maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ei esittänyt Härmälälle jatkokautta.[4]

Politiikassa Härmälä on toiminut Pusulan ja Nummi-Pusulan kunnanvaltuuston jäsenenä vuosina 1977–1983.[1] Hän oli ehdolla vuoden 2009 eurovaaleissa. Hän keräsi kaikkiaan 21 372 ääntä, mutta ei tullut valituksi.[5]

Agronomiliitto valitsi Härmälän vuoden agronomiksi 1991.[1] Lisäksi hän on väittelytaidon Suomen mestari vuodelta 1995 (Äidinkielen opettajain liitto). Hänellä on kaksi julkaisua maatalousalan kehitysyhteistyöstä (Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos).

YksityiselämäMuokkaa

Härmälä on naimisissa ja hänellä on kolme lasta.[1] Härmälällä on metsätila Paimiossa, ja hän harrastaa metsästystä.

Sotilasarvoltaan Härmälä on kapteeni (2005), ja hänelle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkki.[1]

LähteetMuokkaa