Erik Henning Wikström (14. syyskuuta 1897 Porvoo11. helmikuuta 1953) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hän oli ensimmäisen maailmansodan aikana sotilaskoulutuksensa Saksassa saanut jääkäri. Tulikasteensa hän sai Misse-joelle Saksan itärintamalla vuonna 1916. Suomen sisällissotaan hän osallistui joukkueenjohtajana Valkoisen Armeijan riveissä.[1][2]

PerhetaustaMuokkaa

Wikströmin vanhemmat olivat sahanhoitaja Erik Anton Wikström ja Anna Maria Forsten. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1925 Elsa Vilhelmina Ytterströmin kanssa.[1][2]

OpinnotMuokkaa

Wikström kävi kolme luokkaa Porvoon ruotsalaista lyseota. Hän suoritti väestönsuojelukurssit Virkkalassa ja Helsingissä vuonna 1939 sekä Karjaalla vuonna 1943.[1][2]

JääkärikausiMuokkaa

 
Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppania.

Wikström työskenteli harjoittelijana sähköasennusalalla Helsingissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 24. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Missä hän palellutti 17. tammikuuta 1917 jalkansa ja joutui hoidettavaksi Mitaun sotilassairaalaan. Parannuttuaan hänet siirrettiin 20. maaliskuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon, mistä hänet palautettiin takaisin pioneerikomppaniaan 20. toukokuuta 1917. Pioneerikomppaniasta hänet siirrettiin 23. syyskuuta 1917 pataljoonan 3. komppaniaan.[1][2]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Wikström saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan ensin koulutusaliupseeriksi ja myöhemmin joukkueenjohtajaksi 2. Jääkärirykmentin 6. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla Tampereella, missä hän haavoittui pahasti 3. huhtikuuta 1918. Hänet siirrettiin Tampereelta hoidettavaksi aluksi Vaasan sotilassairaalaan, mistä hänet siirrettiin edelleen Helsingin kirurgiseen sairaalaan.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Wikström palveli sisällissodan jälkeen edelleen 2. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Porin jalkaväkirykmentt2. Rykmentissä hän toimi koulutusaliupseerina eri komppanioissa. Armeijasta hän erosi 11. helmikuuta 1919 ja astui Suojeluskuntajärjestön palvelukseen 1. huhtikuuta 1919 alkaen ja hänet sijoitettiin harjoituspäälliköksi Someron suojeluskuntaan. Somerolla hän palveli 1. lokakuuta 1919 asti.[1][2]

Myöhemmin hän työskenteli konttoristina ja työnjohtajana muun muassa Nikkilän sahalla Sipoon pitäjässä sekä 16. tammikuuta 1922 alkaen konttoristina Lohjan kalkkitehdas oy:ssä. Nikkilän sahalla työskentelynsä ohella hän toimi myös Sipoon suojeluskunnassa komppanian- ja harjoituspäällikkönä 23. maaliskuuta 1921 saakka. Lohjalle muuttonsa jälkeen hän toimi Etelä-Lohjan suojeluskunnan paikallisesikunnan jäsenenä vuosina 1925–1927.[1][2]

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Wikström osallistui talvisotaan päällikkönä Etelä-Uudenmaan suojeluskuntapiirin II alueella. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin päälliköksi 38. Talouskeskuksen alaiseen Elintarvikkeidentäydennyspaikkaan. Hän otti osaa jatkosodassa sotatoimiin Hangon rintamalla ja Syvärillä. Hänet kotiutettiin vuonna 1942, jonka jälkeen hän työskenteli konttoristina Lohjan Kalkkitehdas Oy:ssä vuosina 1942–1943 ja kassanhoitajana August Eklöf Ab:n Porvoon Höyrysahalla vuodesta 1943 alkaen. Hänet haudattiin Porvooseen.[2]


LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975