Avaa päävalikko

Erik Alexander Ingman

lääkäri, kirjailija ja fennomaani

Erik Alexander Ingman (14. helmikuuta 1810 Lohtaja14. toukokuuta 1858 Helsinki) oli suomalainen lääkäri, kirjailija ja fennomaani. Hän toimi Suomen ensimmäisenä lapsenpäästöopin ja lastentautien professorina ja edisti suomen kieltä myös lääketieteessä.

Erik Alexander Ingman
Erik Alexander Ingman (1810-1858).jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 14. helmikuuta 1810
Lohtaja
Kuollut 14. toukokuuta 1858 (48 vuotta)
Helsinki

HenkilöhistoriaMuokkaa

Erik Alexander Ingman syntyi Lohtajalla vuonna 1810. Hänen vanhempansa olivat Henrik Johan Ingman ja Brita Magdalena Ingman (o.s. Cajanus). E. A. Ingman opiskeli Oulun triviaalikoulussa, mutta vuonna 1822 tulipalo tuhosi koulun lähes kokonaan ja hänen oli siirryttävä ensin Raaheen ja sitten Vaasan triviaalikouluun. Ylioppilaaksi hän pääsi Turussa vuonna 1827 ja aloitti heti sen jälkeen opinnot yliopistossa pääaineenaan antiikin kielet ja kirjallisuus. Jälleen tulipalo keskeytti opinnot vuonna 1828.

Yliopisto-opinnot jatkuivat Helsingissä. Opiskeluaikana Ingman liittyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan ja oli sen ensimmäisiä jäseniä, vaikkei osallistunut perustamiskokoukseen. Ystävänsä Elias Lönnrotin ohella Ingman oli yksi harvoja kunnolla suomea osaavista seuran jäsenistä. Sen vuoksi hänelle lankesi tehtäväksi seuran sääntöjen suomentaminen, ne kun oli alun perin kirjoitettu ruotsiksi. Seurassa Ingman toimi kielenhuoltotehtävissä ja osallistui aktiivisesti suomen kielen kehittämiseen. Hänen sepittäminään pidetään muun muassa sanoja kirjain, pilkku ja suunnitelma[1].

Vuonna 1838 E. A. Ingman meni naimisiin Vilhelmina Sofia Albertina Schildtin kanssa. Tämä oli Ingmanin läheisen ystävän ja opiskelutoverin Wolmar Schildtin sisar. Tuore aviomies sai Kristiinankaupungista viran kaupunginlääkärinä. Ingmanin vaimo kuoli 1849. Samana vuonna Ingman nimitettiin Pohjalaisen osakunnan kuraattoriksi, jossa tehtävässä hän toimi kaksi vuotta. Hän julkaisi ensimmäisen suomenkielisen lääketieteellisen kirjoituksen Ovatko taudit itsenäisiä eläväisiä olentoja? (1849) ja myöhemmin useita muita kirjoituksia ruotsiksi.

Leskeksi jäänyt Ingman meni vuonna 1850 naimisiin papin tyttären Eva Vilhelmina Peranderin kanssa. Heidän tyttärensä olivat Anna ja Eva Ingman, joista jälkimmäinen tuli tunnetuksi taidemaalarina. Äiti kuitenkin kuoli nuoremman tyttärensä synnytykseen vuonna 1853.

Tutkijan ja kirjailijan uraMuokkaa

Vuonna 1833 Ingmanista tuli kandidaatti hänen suomennettuaan opinnäytteeksi Iliaan ensimmäisen runon. Heti seuraavana vuonna Ingman julkaisi teoksen Lauluja Anakreonilta ynnä myös laulu Sapfolta, joka sisälsi hänen kreikasta suomentamaansa lyriikkaa. Kokoelmassa Ingman otti käyttöön pitkiä vokaaleja ja vokaaliyhtymiä ilmaisevat korkomerkit. Ingman suomensi myös Frans Mikael Franzénin ja unkarilaisen Mihály Vörösmartyn runoja, joita ei ole julkaistu, sekä laati mukaelman J. L. Runebergin runosta ja käänsi ruotsiksi hieman Kalevalaa. Ingmanin oma runous jäi Mehiläisessä vuonna 1837 ilmestyneeseen idylliin Elias ja Anna [2].

Vuosi 1833 oli Ingmanille merkittävä siksikin, että hän siirtyi keväällä opiskelemaan lääketiedettä kielten ja kirjallisuuden sijaan. Eniten Ingmaniin lienee vaikuttanut professori Immanuel Ilmoni. Vuonna 1836 E. A. Ingman suoritti maisterin tutkinnon ja kaksi vuotta myöhemmin lisensiaatin tutkinnon hyvällä arvosanalla. Kolme viikkoa lisensiaatin tutkinnon jälkeen oli vuorossa väitöskirja Om behandlingen af Syphilis utan Quicksilver, jossa Ingman käsitteli kupan parantamista luonnonfilosofisin menetelmin. Vuosi myöhemmin hän muutti täysin käsitystään ja rikkoi samalla välit professori Ilmoniin.

Vuonna 1844 Ingman julkaisi Suomi-aikakauslehdessä itse kehittämänsä ohjeet ulkomaisten paikannimien suomalaistamiseksi [3]. Hänen mielestään ulkomaisista nimistä oli karsittava vieraat konsonantit ja konsonattiyhtymät. Suomalaisen kirjoitusasun oli mukailtava nimen ääntöasua. Ohjeiden mukaan Stuttgartista olisi tullut Tutkartti, Scotlandista Iskotlanti, Floridasta Luorita, Filippiineistä Vilipin saaret, Bordeauxista Portoo ja New Yorkista Niu-Jorkki. Lopulta suurin osa ehdotuksista torjuttiin, mutta osa Ingmanin ehdotuksista on yhä käytössä, esimerkiksi Alpit, Siperia, Hampuri ja Englanti.[4]

Vuonna 1842 Ingman siirtyi yliopiston palvelukseen Kliiniseen instituutin kirurgian ja synnytysopin apulaiseksi ja myös työskenteli Helsingin yleisessä sairaalassa. Toimensa ohessa Ingman teki apurahojen turvin tieteellisiä matkoja Eurooppaan. Matkojen aikana hänen luonnontieteellinen näkemyksensä vahvistui ja hän hankki uutta lääketieteellistä kirjallisuutta ja välineitä.

Suomen kielen ensimmäistä professuuria perustettaessa E. A. Ingmanin nimi oli esillä, mutta viran sai lopulta M. A. Castrén. Vuonna 1856 Ingman sai kuitenkin professorin arvonimen. Kaksi vuotta myöhemmin hänet nimitettiin synnytysopin ja lastentautien hoidon professoriksi, mutta jo silloin hän oli niin pahasti sairas, ettei voinut pitää virkaanastujaisesitelmäänsä. Paksusuolen syöpä vei hänet hautaan Helsingissä kolme kuukautta myöhemmin 14. toukokuuta 1858. Elias Lönnrot otti huolehtiakseen orvoksi jääneistä tyttäristä, ja holhoojaksi määrättiin lasten täti Amalia Perander.

TuotantoMuokkaa

Omat teokset, runot ja artikkelitMuokkaa

  • Elias ja Anna (Mehiläinen 1837)
  • Några anmärkningar om de i Finland öfriga sätten att uppföga säda barn inträdesföredrag (J. Simelii arfvingar 1858)
  • Ojan Paavo (Oulun Wiikko-Sanomia 1858)
  • Om behandlingen af Syphilis utan Qvicksilfver (1840)
  • Om den pathologiska kemins viktigaste resultater för den kliniska diagnostiken af Joh. florian Heller (Notisblad för läkare och pharmaceuter 1850)
  • Om urinförgiftning hos hafvande, födande och i barnsäng stadda qvinnor (J. C. Frenckell 1857)
  • Ovatko taudit itsenäisiä eläväisiä olentoja? (Finska Läkare-Sällskapets handlingar 1849)
  • Pathologisk anatomie och physiologie (Notisblad för läkare och pharmaceuter 1849)

KäännöksetMuokkaa

  • Iliadis Homericae prima rhapsodia fennice reddita (1832)
  • Lauluja Anakreonilta ynnä myös laulu Sapfolta (1834)

LähteetMuokkaa

Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:

ViitteetMuokkaa

  1. Lauri Hakulinen: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 444–445. 4.painos. Helsinki: Otava, 1979. ISBN 951-1-04680-2.
  2. Elias ja Anna. Mehiläinen, 1837, nro 8, s. 13. Kansalliskirjasto Viitattu 12.02.2018.
  3. Om främmande namns skrifning på Finska. Suomi, 1844, nro 1, s. 185-216. Kansalliskirjasto Viitattu 12.02.2018.
  4. Tapani Luotola: Ei nimi paikkaa pahenna. Keskisuomalainen, 14.9.2017, s. 4. Jyväskylä: