Emil Vinermo

Emil Johan ”Ema” Vinermo, alkuperäiseltä sukunimeltään Winqvist, (31. toukokuuta 1914 Helsinki – 22. joulukuuta 1972) oli suomalainen näyttelijä ja ohjaaja.

Oppikoulun käytyään Emil Vinermo oli Hilda Pihlajamäen ja Eino Jurkan oppilaana ja toimi iltanäyttelijänä Helsingin Työväen Teatterissa, Vuodesta 1936 vakinaisena. Jatkosodan vuosina Vinermo oli Karhumäen Teatterin vt. johtajana. Vuosina 1947–1949 työpaikkana oli Lahden kaupunginteatteri, sitten 1949–1951 Helsingin Ympäristöteatteri, 1951–1952 Intimiteatteri. Vaasan Suomalaisessa teatterissa Vinermo näytteli ja ohjasi 1952–1965 ja oli ohjaajana mukana myös työväenopiston näytelmäpiirissä. Uransa lopuksi hän oli vuodesta 1965 Joensuun kaupunginteatterin apulaisjohtajana.

Vinermon tunnetuimpia rooleja olivat haudankaivaja ja haamu Shakespearen Hamletissa, Krogstad Henrik Ibsenin Nukkekodissa, Engstrand Ibsenin Kummittelijoissa ja Doolittle Shaw’n Pygmalionissa. Hän ohjasi muun muassa Emmerich Kálmánin operetin Sirkusprinsessa ja Tennessee Williamsin draaman Lasinen eläintarha.

Vinermon elokuvaura jäi hänen teatteriuransa varjoon. Noin 20 elokuvassa esiintyneellä Vinermolla ei ollut suuria elokuvarooleja, mutta muutamia luottotehtäviä kuitenkin, kuten kiero rättäri vuoden 1951 Tukkijoella-filmatisoinnissa ja sekopäinen Tupakka-Kusti T. J. Särkän tärkeimmässä 1950-luvun elokuvassa 1918 – mies ja hänen omatuntonsa (1957).

Vinermolle myönnettiin vuonna 1971 elämäntyöstään Pro Finlandia -tunnustus.