Elisabet Ranskalainen (1602–1644)
Elisabet de Bourbon (esp. Isabel de Borbón) (22. marraskuuta 1602 Fontainebleu'n linna, Ranskan kuningaskunta – 6. lokakuuta 1644 Madrid) oli Ranskan prinsessa (Fille de France), Asturian ruhtinatar vuoteen 1621 asti, josta tuli Filip IV:n ensimmäisenä puolisona Espanjan kuningatar. Hän toimi myös valtionhoitajana puolisonsa ollessa hoitamassa Katalonian kapinoita vuosina 1640-1642 ja 1643-1644.[1]
Suku ja osana valtapolitiikka
muokkaaElisabet oli Ranskan kuninkaan Henrik IV:n ja tämän toisen puolison, kuningatar Maria de’ Medicin vanhin tytär.[2]
Hänellä oli viisi sisarusta, joita vanhin veli oli Ranskan kuningas Ludvig XIII, nuorempi sisar Christine (1606–1663) avioitui Savoijin herttua Victor Amadeus I:n kanssa; nuorempi veli Gaston (1608–1660) Orléansin herttua ja nuorin sisar Henrietta Maria (1609–1669) avioitui Englannin kuningas Kaarle I:n kanssa. Hän kuului Bourbon-hallitsijasukuun.
Vuonna 1610 leskeytynyt Maria de' Medici pyrki saamaan lapsensa naitetuiksi mahdollisimman poliittisesti edullisesti. Ranskan monarkian täytyi puolustautua lukemattomilta sisäisiltä taisteluilta, jotka ruokkivat sitä sekä sisältä että ulkoa.[1] Osana tätä avioliittostrategiaa Elisabet ja hänen veljensä Ludvig kihlattiin 25. helmikuuta 1612 virallisesti tulevalle Filip IV:lle ja hänen sisarelleen Anna Itävaltalaiselle Pariisin ja Madridin hovien välisten pitkien neuvottelujen jälkeen, keskellä intensiivistä diplomaattista toimintaa, jossa Mediceillä oli johtava rooli. Tämän liiton myötä Henrik IV:n Flanderissa ja Italiassa ylläpitämä Espanjan vastainen politiikka päättyi väliaikaisesti, mikä aiheutti itävaltalais-espanjalaisen Habsburgien blokin hajoamisen Euroopassa. Kaksoishääneuvottelujen reitti oli pitkä ja tapahtumarikas johtuen sekä hugenottien ja useiden ns. veriprinssien eli Bourbon-sukuisten aatelismiesten (Nevers, Humena, Bouillón ja Condé) vastustuksesta Ranskassa että valtioneuvoston varauksellista asenteesta Madridssa.[1]
Avioliitto noudatti perinnettä, jolla vahvistettin sotilaallinen ja poliittinen liitto Ranskan ja Espanjan katolisten voimien välillä kuninkaallisilla avioliitoilla. Perinne juontaa juurensa vuoteen 1559, jolloin Espanjan kuningas Filip II avioitui Ranskan prinsessa Elisabet de Valois'n, Ranskan kuningas Henrik II:n tyttären kanssa osana Cateau-Cambrésisin rauhaa. Peter Paul Rubens maalasi teoksen Prinsessojen vaihto Espanjan rajalla osana Maria de' Medicille tekemäänsä 21 muotokuvan sarjaa.
Avioliitto ja lapset
muokkaaElisabet de Bourbon avioitui 13-vuotiaana tulevan Espanjan kuningas Filip IV:n, 10-vuotiaan kruununperillisen ja Asturian ruhtinaan kanssa vuonna 1615.[2] Vaikka häät pidettiin jo marraskuussa 1615, avioliitto pantiin täytäntöön vasta marraskuussa 1620, kun Filip oli täyttänyt viisitoista vuotta.[1]
Elisabetille ja Filipille syntyi kahdeksan lasta,[3] joista kuusi kuoli aivan pieninä:
- María Margarita de Austria, Espanjan infanta (14. elokuuta 1621 – 15. elokuuta 1621), kuoli vuorokauden ikäisenä
- Margarita María Catalina de Austria, Espanjan infanta (25. marraskuuta 1623 – 22. joulukuuta 1623), kuoli alle kuukauden ikäisenä
- María Eugenia de Austria, Espanjan infanta (21. marraskuuta 1625 – 21. elokuuta 1627), kuoli alle 2-vuotiaana
- Isabel María Teresa de Austria, Espanjan infanta (31. lokakuuta 1627 – 1. marraskuuta 1627), kuoli vuorokauden ikäisenä
- Balthasar Carlos, Espanjan infante, kruununperijä, Asturian ruhtinas (1629–1646), kuoli 16-vuotiaana kuumeeseen,[3] todennäköisesti isorokkoon
- Francisco Fernando de Austria, (12. maaliskuuta 1634 – 3. joulukuuta 1634), kuoli alle vuoden ikäisenä
- María Ana Antonia Dominica Jacinta de Austria, Espanjan infanta (17. tammikuuta 1636 – 5. joulukuuta 1636), kuoli alle vuoden ikäisenä
- María Teresa, Espanjan infanta (1638–1683), avioitui vuonna 1660 Ranskan kuningas Ludvig XIV:n kanssa, heillä oli jälkeläisiä.[3]
Elisabet kärsi myös ainakin kolme (jopa viisi)[1] keskenmenoa: kuolleena syntynyt tytär (16.11.1626), tytär (1640), poika (kevättalvi tai 6. lokakuuta 1644). Viimeisestä keskenmenosta (kevätalvi 1644) toipuminen kesti kuukausia aina kesään asti ja hän sairastui uudelleen lokakuussa.[1] Toisten tietojen mukaan kuningatar Isabel de Borbón kuoli juuri tähän keskenmenoon lokakuussa.
Kuningatar
muokkaaElisabet tunnettiin kauneudestaan, älykkyydestään ja jalosta persoonallisuudestaan, mikä teki hänestä erittäin suositun Espanjassa. Vuonna 1621 alle 20-vuotiaat Asturian ruhtinas ja ruhtinatar nousivat hallitsijaparina Espanjan valtaistuimelle Filip III:n kuoltua. Espanjan uusi kuningatar oli tietoinen siitä, että hänen puolisollaan oli rakastajattaria. Filip IV:llä tiedetään olleen ainakin 30 aviotonta lasta lähinnä näyttelijättärien kanssa, joista kaksi hän tunnusti omikseen.
Elisabet itse oli huhujen kohteena suhteestaan tunnettuun runoilijaan Peraltaan, Juan de Tassisiin Villamedianan kreiviin, joka oli hänen hovimiehensä. 14. toukokuuta 1622 syttyi tulipalo, kun Peraltan teosta La Gloria de Niqueaa esitettiin hovissa. Peralta kantoi kuningattaren turvaan, mikä sai epäilykset heidän suhtestaan heräämään. Peralta jätti huomiotta tärkeän varoituksen, että hänen henkensä oli vaarassa, ja "hänet murhattiin, kun hän astui ulos vaunuistaan". Vastuu hänen kuolemastaan jaettiin Filip IV:n ja kreivi-herttua Olivaresin (Gaspar de Guzmán y Pimentel, Sanlúcarin herttua, Olivaresin kreivi, 1587–1645) kesken, joka oli silloinen pääministeri ja kuninkaan suosikki).[1]
Elisabet oli Espanjan valtionhoitaja Katalonian kapinan aikana ja tuki Nocheran herttuaa Olivaresin kreivi-herttuaa vastaan kunniallisen vetäytymisen puolesta Katalonian kapinasta.[1]
Ennen vuotta 1640 kuningattarella ei näyttänyt olleen suurta vaikutusvaltaa valtion asioihin, mitkä oli suurelta osin uskottu Olivaresille. Elisabet ei tullut toimeen Olivaresin kanssa, joka kuulemma auttoi Filip IV:tä tämän aviorikoksessa ja esti Elisabetiä saavuttamasta poliittista vaikutusvaltaa ja mainitsi kerran kuuluisaksi tulleella lausahduksella Elisabetin esitellessään poliittista näkemystään kuninkaalle, että "pappeja on olemassa rukoilemaan, samoin kuin kuningattaria on olemassa synnyttämään".[1]
Vuosina 1640–1642 Elisabet toimi valtionhoitajana kuninkaan poissaollessa Katalonian kapinan aikana ja sai erittäin hyvät arvosanat ponnisteluistaan. Hänen kerrottiin vaikuttaneen Olivaresin kukistumiseen osana "naisten salaliittoa" Mantovan herttuattaren Ana de Guevaran, María de Ágredan ja hänen päähovirouvansa Luisa Manrique de Laran, kreivitär Paredes de Navan kanssa.[1]
Olivaresin kukistuminen sai kuninkaan pitämään häntä ainoana poliittisena kumppaninaan, ja kun kuningas lähti jälleen rintamalle vuonna 1643, Elisabet nimitettiin jälleen valtionhoitajaksi Juan Chumacero Carrillo y Sotomayorin avustamana. Myös hänen toinen hallintonsa sai hyvät arvostelut, ja kuningas kiitti häntä hänen ponnisteluistaan tarjota joukkojen elintärkeitä tarvikkeita sekä neuvotteluista pankkien kanssa armeijan rahoituksesta tarjoten omia korujaan vakuutena. Huhuttiin, että hän aikoi seurata kuningatar Isabella Katolilaisen esimerkkiä ja johtaa omaa armeijaansa valloittamaan Badajozin.[1]
Perintö
muokkaaKuningatar Elisabet de Bourbon kuoli 42-vuotiaana Madrissa 6. lokakuuta 1644 sairasteltuaan viimeisimmän keskenmenonsa jälkeen. Hänen leskensä nai vuonna 1649 sisarentyttärensä, 14-vuotiaan Maria-Anna Itävaltalaisen (1634–1696).