Elie Siegmeister
Elie Siegmeister (15. tammikuuta 1909 New York, New York – 10. maaliskuuta 1991 Manhasset, New York) oli yhdysvaltalainen säveltäjä.[1] Hän omaksui tuotantoonsa yhdysvaltalaisen kansanmusiikin vaikutteita. Hän pyrki edistämään sosiaalisille kysymyksille omistautumista taiteessa.[2]
Elämä ja ura muokkaa
1940-luvulle muokkaa
Siegmeister syntyi New Yorkissa ja vietti nuoruutensa Brooklynissä. Hän aloitti pianonsoiton opiskelun 8-vuotiaana ja opiskeli Columbian yliopistossa vuosina 1924–1927. Aluksi hänen aikomuksenaan oli keskittyminen filosofian opintoihin, mutta hän opiskeli Columbian yliopistossa myös sävellystä Seth Binghamin johdolla ja samoihin aikoihin kontrapunktia yksityisesti Wallingford Rieggerin johdolla. Siegmeister lähti yli neljäksi vuodeksi Pariisiin, jossa sai opetusta Nadia Boulangerilta. Myöhemmin hän kritisoi Boulangeria "yrityksestä pakottaa" oppilailleen "uusklassista tyyliä"; hän myös kertoi menettäneensä tilapäisesti itseluottamuksensa säveltäjänä Boulangerin opissa. Palattuaan New Yorkiin Siegmeister julkaisi vuonna 1933 Modern Monthly -lehdessä artikkelit "Social Influences in Modern Music" ja "The Class Spirit in Modern Music". Hän jaotteli näissä uuden musiikin porvarilliseen ja proletaariseen. Samana vuonna Siegmeister sävelsi pianolle ja baritonille proletariaatin asialle omistetun laulun "The Strange Funeral in Braddock" Yhdysvaltain kommunistisessa puolueessa vaikuttaneen ja Daily Workerin kolumnistina toimineen Mike Goldin sanoihin. Laulu esitettiin monesti New Yorkissa 1930-luvulla; kantaesitys pidettiin vuonna 1934 International Music Week Against Fascism and War -tapahtuman yhteydessä. Samoihin aikoihin Siegmeister teki yhteistyötä Aaron Coplandin löyhästi ohjaaman Young Composers' Group -organisaation kanssa, jossa vaikuttivat myös muiden muassa Vivian Fine, Henry Brant, Arthur Berger, Bernard Hermann ja Lehman Engel. Ryhmän ainoassa julkisessa konsertissa (1933) kantaesitettiin neljä Siegmeisterin teosta. Ryhmä torjui ranskalaiset vaikutteet muiden muassa Boulangerilta ja omaksui ennemmin Charles Ivesin tyylin sekä toimintatavan, jossa vältettiin riippuvuutta eurooppalaisista perinteistä.[2] Siegmeister osallistui myös Composers' Collective of New Yorkin toimintaan ja oli mukana perustamassa American Composers Alliancea vuonna 1937 sekä American Ballad Singers -kokoonpanoa vuonna 1939.[1] Composers' Collective of New Yorkin muiden jäsenten kanssa Siegmeister julkaisi vuonna 1934 teoksen Workers Song Book 1, jossa hän on edustettuna nimimerkillä L. E. Swift.[2] American Ballad Singersin esityksiä kansanlauluista Siegmeister johti 1940-luvun puoleenväliin saakka.[1] Hän myös toimi American Music Leaguen (alun perin Workers Music League) Unison-lehden toimittajana.[2]
Vuosina 1935–1938 Siegmeister opiskeli orkesterinjohtoa Juilliard Schoolissa.[1] Hän alkoi kerätä, transkriboida, nuotintaa ja sovittaa eri lähteistä peräisin olleita kansanlauluja. Suurimman osan tästä työstään hän teki New Yorkin urbaanissa ympäristössä eikä eräiden muiden keräilijöiden tavoin kiertämällä maan eri yhteisöjä. Siegmeister kuitenkin teki joitain tällaisia matkoja, joista keskeisin suuntautui Alabamaan. Hän julkaisi sarjan yhdysvaltalaisia lauluantologioita, joista osa omistettiin kokonaan anonyymeille kansanlauluille ja osassa oli kansanomaisia lauluja nimetyiltä säveltäjiltä. Näistä kokoelmista ensimmäinen oli Negro Songs of Protest (1935), mutta laajin oli A Treasury of American Song (1940), jossa Siegmeister teki yhteistyötä Olin Downesin kanssa. Siegmeister alkoi käyttää kansanomaisia yhdysvaltalaisia teemoja myös konserttimusiikissa; tietä olivat viitoittaneet Charles Ives ja Virgil Thomson, ja sitä seurasivat Siegmeisterin lisäksi muiden muassa Aaron Copland ja Roy Harris. Siegmeisterin ensimmäinen menestyksekäs orkesteriteos, joka perustui yhdysvaltalaisiin kansanmusiikkilähteisiin, oli Ozark Set (1943). Sen kantaesitti vuonna 1944 Dimitri Mitropouloksen johtama Minneapolisin sinfoniaorkesteri. Siegmeisterin muihin kansanmusiikkipohjaisiin teoksiin samalta kaudelta kuuluu Western Suite (1945), jonka kantaesitti radiolähetyksessä Arturo Toscaninin johtama NBC:n sinfoniaorkesteri yhtenä harvoista Toscaninin johtamista yhdysvaltalaisista sävellyksistä[1]. Ensimmäinen Siegmeisterin kahdeksasta sinfoniasta[1] valmistui Leopold Stokowskin tilauksesta vuonna 1947.[2]
Myöhemmin muokkaa
Siegmeisterin myöhemmässä sävellystuotannossa kansanomaisuuden aste jossain määrin väheni.[2] Jotkin hänen teoksistaan olivat jopa voimakkaasti dissonoivia ja modernistisia. Tästä esimerkkeinä ovat hänen kahdeksan sinfoniaansa ja kuusi viulusonaattiaan, joista suurin osa on sävelletty vuosina 1965–1989. Siegmeisterin jazzvaikutteinen klarinettikonsertto on vuodelta 1956.[1] Hänen muuhun tuotantoonsa kuuluvat sellaiset teokset kuin kaksoiskonsertto viululle ja pianolle (1976), monet orkesteriteokset, kuoroteokset, laulusarjat, kamarimusiikkiteokset ja kahdeksan oopperaa. Hän myös sävelsi musiikin Hollywood-elokuvaan Tie Corduraan (They Came to Cordura, 1959).[2] Siegmeisterin soolosoitintuotantoa edustavat hänen viisi pianosonaattiaan.[3] Kokonaan Siegmeister ei kansanomaisista vaikutteista luopunut, sillä hänen musiikissaan vuoden 1970 jälkeiseltä ajalta (kuten pianokonsertossa) on ragtimevaikutteita, ja yhdysvaltalainen tyyli on voimakas myös hänen kantaateissaan I Have a Dream (1967) ja Cantata for FDR (1981).[1]
Vuonna 1968 Vietnamin sodan keskellä Siegmeister järjesti Carnegie Hallissa Composers and Musicians for Peace -konsertin. Hän toimi vuosina 1960–1965 American Music Centerin varapuheenjohtajana ja kuului vuodesta 1977 ASCAP:n johtokuntaan.[1]
Siegmeister vietti lyhyitä jaksoja oppilaitosten viroissa jo 1930–1940-luvuilla, mutta hänen pitkäaikainen virkansa Hofstra Universityssa alkoi vasta vuonna 1949 ja jatkui vuoteen 1976.[1] Hän oli Hofstra Universityssa myös residenssisäveltäjänä, ja eläkkeelle jäämisensä jälkeen hänestä tuli Pohjois-Carolinan Brevard Music Centerin ensimmäinen residenssisäveltäjä. Siegmeister julkaisi pedagogiset teokset Invitation to Music (1961) ja Harmony and Melody (kaksi osaa, 1965–1966). Hän oli vuodesta 1989 Yhdysvaltain taide- ja kirjallisuusakatemian jäsen.[2]
Lähteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
- Elie Siegmeister Internet Movie Databasessa. (englanniksi)