Kantaatti

vokaalikamarimusiikin muoto

Kantaatti (it. cantata, < lat. cantā’re = laulaa) tarkoittaa musiikissa 1600-luvulla Italiassa syntynyttä moniosaista soololauluesitystä.[1]

1700-luvulla nimityksellä alettiin tarkoittaa orkesterin säestyksellä esitettyjä lyyrisiä, varsinkin tiettyä juhlatilaisuutta varten sävellettyjä kuorosävellyksiä.[1]

Kantaatin erityismuotoa kirkkokantaatteja sävellettiin 1700-luvulla kirkkovuoden kaikille juhla- ja pyhäpäiville päivän tekstiin liittyviin sanoihin. Niissä oli sekä kuoro- että soolo-osia, ja niitä säesti orkesteri ja urut. Päätöksenä oli tavallisesti koraali. Merkittäviä kirkkokantaatteja on säveltänyt Johann Sebastian Bach.[1]

Kantaatti on laajamuotoinen soittimin säestetty, valtaosin lyyrinen vokaaliteos, joka koostuu kuoro- ja soolo-osista, duetoista, tertseteistä jne. Usein kantaatti on sävelletty tiettyä juhlatilaisuutta varten. Kantaattimuoto syntyi 1500-luvulla Italiassa ja oli suosituimmillaan 1600-1700-luvuilla. Kantaateissa on hyödynnetty esimerkiksi italialaisten [[Francesco Petrarcan, Pietro Bembon ja Torquato Tasson tekstejä. Metriikaltaan kantaatit muistuttavat yleensä madrigaalia. Johann Sebastian Bach on merkittävin kantaattien säveltäjä. Kuuluisia kantaatteja ovat esimerkiksi J. W. von Goethen tekstiin sävelletty "Kantate zum Reformationsjubiläum und Denkmal für Luther" (1817), Bertolt Brechtin "Kantate zu Lenins Todestag" (1939) ja Eduard Möriken "Kantate bei der Enthüllung der Statue Schillers".[2]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Kantaatti, Tietosanakirja. Osa 4, palsta 312 Tietosanakirja-osakeyhtiö 1912
  2. Kantaatti Tieteen termipankki, viitattu 14.3.2024