Elias Lönnrotin suku
Kalevalan kokoajan Elias Lönnrotin suku tunnetaan melko heikosti, vaikkakin yhtä isänpuoleista sukuhaaraa voidaan edetä aina yhdeksänteen polveen asti. Sukuhaara johtaa Tolpo-sukuun, jonka jäsenet olivat 1600-luvun Turussa porvareita ja joka oli Niska-suvun kanssa ainoita sukuja, jotka säilyttivät sukunimen suomenkielisenä. Eräs toinen sukuhaara, myös isänpuoleinen, johtaa Sammatin Lohilammen ratsutilan omistajiin.[1]
Esivanhemmat
muokkaaIsän suku
muokkaaElias Lönnrotin esivanhemmista on jäänyt tietoja hyvin vähän. Yhtä isänpuoleista sukuhaaraa voidaan seurata aina yhdeksänteen polveen saakka, äidin puolella osa syntymä- ja kuolinvuosista puuttuu jo toisessa polvessa. Isän puolella Lönnrotin kaukaisimpiin esivanhempiin kuuluu kerran Turun kaupunginvoutinakin asiakirjoissa mainittava Tuomas Tolpo, joka eli 1600-luvun alkupuolella. Eräs hänen jälkeläisensä, 1600-luvun loppupuolella ja 1700-luvun alussa elänyt porvari Martti Tolpo, avioitui karjalaiseen talonpoikaissukuun kuuluvan Maria Matintytär Forssmanin kanssa. Näiden poika Matti Tolpo tuli myöhemmin Tyrvään nimismieheksi ja toinen, Martti Tolpo, oli Lönnrotin isoäidin isoisä. Suvun toiseen, Lönnrotin isoäidin veljestä polveutuvaan haaraan kuuluu muutamia pappeja ja kirkonrakentajia.[2]
Toinen Lönnrotin isänpuoleinen sukuhaara johtaa Sammatin Lohilammen ratsutilan omistajiin. Tässä suunnassa Lönnrotin varhaisin vahvistettu esivanhempi on vuoden 1571 hopeaveroluettelossa mainittava Lauri Tönnenpoika, jonka pojanpoika Gabriel Niilonpoika otti sukunimekseen Enqvist. Tämän kymmenestä lapsesta aviottomana syntynyt tytär Marketta (synt. 1716, äiti vuonna 1690 syntynyt piika Maria Antintytär) päätyi vuonna 1736 naimisiin Lohjantaipaleelta tulleen sotilaan Erik Lostenin (synt. 1717) kanssa. Lostenin vanhempia ei ole vielä varmuudella osoitettu, mutta hänen äitinsä on epäilty olevan Karjalohjan kirkonkirjoissa esiintyvä naimaton nainen Katri Ollintytär (1680-1753). Ainoan Karjalohjan kirkonkirjoissa esiintyvän vuonna 1717 syntyneen Erik-nimisen pojan vanhemmat ovat kuitenkin nimeltään Henrik Eerikinpoika ja Maria Jaakontytär.[2]
Erik Losten oli Prunkan ratsutilan ruotusotilas Uudenmaan jalkaväkirykmentin Kaartin komppaniassa, ja hän osallistui muun muassa Viaporin linnoituksen rakennustöihin ja Pommerin sotaan vuonna 1758. Losten-sukunimi saatetaan joissakin yhteyksissä kirjoittaa myös kahdella o-kirjaimella ja joskus myös kahdella e-kirjaimella. Erikille ja Marketalle syntyi ainakin neljä poikaa ja kaksi tytärtä, joista poika Matti (synt. 1740) oli Elias Lönnrotin isoisä. Mustapää-Matti, joksi häntä kutsuttiin tumman ihon ja hiusten takia, vietti nuoruutensa Lohilammen Prunkalla, jossa hän oppi räätälin ammatin. Matti avioitui edellisessä kappaleessa käsiteltävään Tolpon sukuun kuuluvan Anna Leena Tolpon kanssa. Noin vuonna 1770 Matti Losten muutti sukunimensä muotoon Lönnrot. Sukunimi ei ollut aivan uusi 1700-luvulla, joskin melko harvinainen.[1] Elias Lönnrot itse arveli nimen tulevan läheisestä Vahterojasta, mikä kuitenkin vaikuttaa epävarmalta. "Mustapää-Matista" kerrotaan edelleen tarinoita kansan keskuudessa, ja hänen kerrotaan voineen sepittää hetkessä laulunpätkän aiheesta kuin aiheesta. Matti Lönnrot kuoli torpassaan 26. lokakuuta 1821, ja kymmentä vuotta myöhemmin menehtyi myös hänen leskensä.[2]
Lönnrotin sukututkija Toivo Haatio kertoo myös Elias Lönnrotin lahjakkaan räätäli-isän, "Mustapää-Matin" esikoisen Fredrik Juhanan (synt. 9. heinäkuuta 1765) osanneen virsikirjan ulkoa ja itsekin sepittäneen lauluja.[3] Hän avioitui vuonna 1793 Elias Lönnrotin äidin Ulrika Wahlbergin kanssa. Fredrik Juhana raivasi pari peltotilkkua lisää ja rakensi kuuluisan ns. "Paikkarin torpan", jossa Elias Lönnrot syntyi 9. huhtikuuta 1802. Tosiasiassa Paikkarin torppaa ei kuitenkaan mainita missään asiakirjassa ennen 1840-lukua, ja Fredrik Juhana Lönnrotin ja hänen perheensä asuinpaikaksi mainitaan "Harijärwi torp". Vuoden 1771 kartassa alueen mainitaan kuitenkin kuuluvan Paikalin sotilasvirkatalolle. Torppaa on kutsuttu myös Lenruutin tai Valkjärven toipaksi. "Paikkarin torppa" Elias Lönnrotin syntymäpaikkana on ilmeisesti alkujaan Zachris Topeliuksen Finland främstäldt i teckningar -teoksesta levinnyt myytti.[2]
Äidin suku
muokkaaElias Lönnrotin äidin suvusta tiedetään varsin vähän. Jo toisessa polvessa puuttuu osa syntymä- ja kuolinvuosista, ja kaukaisimmat esivanhemmat ovat 1500-luvun keskivaiheilta. Enonsa Henrik Wahlbergin eksyttyä metsään ja palelluttua 50-vuotias Antti Juhananpoika (kuoll. 1776) peri tälle kuuluneen Junnin ratsutilan. Hän avioitui vuonna 1764 20-vuotiaan palvelijattaren Maria Eerikintyttären kanssa, ja näiden tytär Ulrika Wahlberg oli Elias Lönnrotin äiti.[2] Hänen sukunsa Sammatin Kiikalasta oli tulokkaita, juurinaan läntisen Uudenmaan perinteikkäät ratsutilat Suomusjärven Isoperhe ja Pusulan Vesikkala. Eliaksen sisaruksista viisi selvisi aikuisikään.[3]
Sisarukset ja perhe
muokkaaElias Lönnrotilla oli seitsemän sisarusta, joista vanhin, Henrik Juhana (1793-1838) toimi räätälinä ja osasi aikakaudelleen poikkeuksellisesti lukea ja kirjoittaa. Nuorin veli Gabriel Martti (1805-1876) yritti seurata veljensä jälkiä, mutta keskeytti koulunkäynnin jo kahden viikon jälkeen. Perheen vanhin tytär Johanna (synt. 1810) kuoli Pietarissa joulukuussa 1869.[2]
Lönnrot meni naimisiin vuonna 1849, 47-vuotiaana, Maria Piponiuksen (synt. 1823) kanssa. Piponius oli oululaisen värjärimestarin Elias Piponiuksen tytär. Lönnrot ja Piponius saivat yhteensä viisi lasta, joista vain Ida-tytär saavutti aikuisiän. Muut lapset kuolivat tartuntatauteihin. Lapsista Elias (1850–1852) kuoli aivokalvontulehdukseen, Maria Ulrika (1852–1874) kävi Jyväskylän seminaaria ja kuoli keuhkotautiin 21-vuotiaana, Elina Sofia (1858–1876) kuoli 18-vuotiaana kurkkumätään ja Tekla Natalia (1860–1879) keuhkotautiin. Tytär Ida Karolina (1855–1915) muutti ulkomaille vuonna 1886 ja asui muun muassa Istanbulissa 1880-luvun lopulla sekä Italiassa Roomassa 1892–1895 ja viimeksi Sienassa, jossa hänellä oli oma talo ja jonne hänet on myös haudattu Laterano-hautausmaalle.[4][5][6][7] Lisäksi Lönnrot oli ollut joulusta 1852 vaimonsa sisarenpojan Kustaa Selinin holhooja; tämä teki lopulta onnettoman rakkauden tähden itsemurhan 2. lokakuuta 1862. Maria Piponius kuoli 21. heinäkuuta 1868 keuhkotautiin. Lönnrot itse saattoi kirstun kirkolle, ja mitään kutsuja ei pantu toimeen; näin säästyneet varat käytettiin opetusvälineiden hankkimiseen Sammatin kansakoululle.[8]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Elias Lönnrotin suku 9.8.2006. Museovirasto. Viitattu 10.7.2007.
- ↑ a b c d e f Anttila, Aarne: Elias Lönnrot – Elämä ja toiminta, s. 24-38. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1931.
- ↑ a b Toivo Haatio: Sammatti, Haarjärvi. Torpat ja torpparit 2002. Salon Seudun Sukututkijat r.y.
- ↑ Lönnrotin tyttöjä ja poikia: Eliaksen lapset 19.2.2015 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Ritva Anneli Viertola-Cavallari: Maanpaossa Italiassa 2: Kosijaa ja kuuluisuutta pakoon
- ↑ Arno Forsius: Elias Lönnrot (1802–1884) – lääkäri ja humanisti Arnoldus. Arkistoitu 1.9.2019. Viitattu 8.11.2015.
- ↑ Majamaa, Raija: Lönnrot, Elias (1802 – 1884) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 1997. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 8.11.2015.
- ↑ Anttila, Aarne: Elias Lönnrot – Elämä ja toiminta, s. 478-483. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1931.