Elefant

panssarintorjuntavaunu

Elefant eli Panzerjäger Tiger (P), myös Ferdinand (für 8,8 cm PaK 43/2 L/71, Sd. Kfz. 184) oli Saksan toisen maailmansodan aikainen järeä panssarintorjuntavaunu (Panzerjäger). Vaunusta käytettiin useampia nimiä, muun muassa Tiger-Sturmgeschütz, Sturmgeschütz mit 8,8 cm PaK 43/2, Ferdinand ja myöhemmin Elefant.

Vaurioitunut Elefant Italiassa vuonna 1944.

Kehitys

muokkaa

Tigerin kehitystyön aikana sekä Porsche että Henschel rakensivat kilpailevat mallit. Porsche ei saanut ratkaistua teknisiä ongelmia voimansiirron ja ilmajäähdytteisen moottorin kanssa ajoissa, joten valinta päätyi Henschelin prototyyppiin 31. lokakuuta 1942. Tällä välin Henschel & Sohn oli aloittanut oman sarjatuotantoon valitun vaununsa valmistuksen Kassel-Mittelfeldissä. Porsche puolestaan oli aloittanut oman vaununsa, VK 4501:n eli ns. Porsche Tigerin tuotannon Nibelungenwerken tehtailla St. Valentinissa Itävallassa. Kun käsky valmistuksen lopettamiseen tuli, tehtaalla oli valmiina runkoja joista 90 kpl, numerot 150011–150100 päätettiin eri vaihtoehtojen punninnan jälkeen muuttaa raskaiksi rynnäkkötykeiksi (Sturmgeschütz). Konstruktion nimeksi tuli aluksi "Ferdinand", Ferdinand Porschen mukaan.

Alkett eli Altmärkische Kettenwerk GmbH sai suunnitelmansa vaunun muutostöistä valmiiksi 30. marraskuuta 1942. Siihen kuului pitkäputkinen 88 mm:n panssarintorjuntatykki ja 200-millimetrinen panssarointi. Vaunun ongelmalliset kaksi Porschen 10-sylinteristä ilmajäähdytteistä moottoria tuli myös vaihtaa vesijäähdytteisiin Maybach HL 120 TRM -koneisiin, jotka sijoitettiin vaunun keskelle. Ajajan ja radistin tila jäi takana sijaitsevasta taistelutilasta eristyksiin rungon etuosaan. Rungon etupanssari vahvistettiin 200 millimetriin pulttaamalla siihen 100-millimetriset panssariteräslevyt. Takaosasta tehtiin laatikkomainen, taakse ja sivuille tuli 80-millimetrinen panssari. Ferdinandissa oli kuuden hengen miehistö: johtaja, ampuja, ajaja, radisti ja kaksi lataajaa.

Voimansiirto oli moderni. Vetopyöriä pyöritti kaksi Siemens–Schuckert-sähkömoottoria, joita käytti kaksi generaattoria kahden vesijäähdytteisen 12 litran V-12 Maybach HL 120 TRM -bensiinimoottorin välityksellä. Bensiinimoottorit kehittivät kumpikin 300 hevosvoimaa 3 000 kierroksella minuutissa. Vaunun polttoainetäyttö oli 1080 litraa. Vaihteistossa oli kolme vaihdetta eteen ja kolme taakse, joita vaihdettiin sähköisesti. Ohjaus oli sähköinen ja vaunussa oli Porschen kehittämä sauvajousitus. Jousitus oli järjestetty niin että kutakin kahta saman puolen vierekkäistä telapyörää kohden oli yksi lyhyt pituussuunnassa oleva sauvajousi rungon ulkopuolella olevassa kotelossaan, johon telapyörät oli kiinnitetty.

Vaunun muutostyöt toteutettiin Alkettin suunnitelman perusteella kaksivaiheisesti. Ensimmäisessä vaiheessa rungot siirrettiin Nibelungenwerkestä Eisenwerke Oberdonauhun Linziin, jossa suoritettiin moottorien uudelleensijoittelu ja muut rungon ja alustan muutostyöt. Toisessa vaiheessa rungot siirrettiin takaisin St. Valentiniin Nibelungenwerkeen, jossa rungon takaosaan asennettiin Kruppin valmistama kiinteä torni tykkeineen.

Ennen kuin kaikkia ongelmia saatiin ratkaistua, määräsi Adolf Hitler 7. helmikuuta kiirehtimään työssä. Viimeinen Ferdinand, runkonumero 150100, valmistui 8. toukokuuta 1943 Nibelungenwerken kokoonpanolinjalta.

Pääase oli Kruppin kehittämä 8,8 cm PaK 43/2 -panssarintorjuntakanuuna, jossa oli pitkä, 71 kaliiperin pituinen putki. Kanuunan vasemmalla puolella istui ampuja, joka suuntasi pääaseen manuaalisesti. Koska vaunussa ei ollut kääntyvää tornia, sivusuuntausalaksi jäi 15 astetta vasemmalle ja oikealle. Koro oli -8–+15 astetta. 6,3-metrisellä putkella varustettu ase painoi kokonaisuudessaan 2 200 kg.

Lähtönopeudeltaan 1000-metrisekuntinen PzGr 39-1 -panssarikranaatti läpäisi 186 millimetriä panssaria 90 asteen iskukulmalla kilometrin etäisyydeltä ja PzGr 40/43 -alikaliiperiammus 233 millimetriä. Lisäksi käytössä oli SprGr 43-sirpalekranaatti. Vaunun 55 patruunalaukausta säilytettiin taistelutilan lattian alla ja seinillä. Taistelutilanteessa vaunumiehistöt pyrkivät kuitenkin ottamaan mahdollisimman monta, jopa 90, laukausta mukaansa. Lähipuolustusta varten vaunussa kuljetettiin MG-34-konekivääriä ja kahta MP-38- tai MP-40-konepistoolia.

Taistelupainoksi tuli 65 tonnia. Kun telan leveys oli 640 mm, vaunun pintapaine oli viidenneksen isompi kuin Tigerilla. Suuri massa rasitti runkoa, voimansiirtoa sekä jousitusta. Vaunu oli selvästi alitehoinen ja liikkuvuus oli surkea. Nopeus tiellä oli vain 30 km/h. Maastossa Elefant liikkui korkeintaan kävelyvauhtia. Toimintasäteeksi tuli 150 km tiellä ja 90 km maastossa.

Käyttö

muokkaa

Yksi syy Kurskin taistelun myöhästymiseen oli uusien Pantherien ja Ferdinandien myöhästyminen. Ferdinandeista muodostettiin kaksi raskasta panssarintorjuntapataljoonaa (schwere Panzerjägerabteilung), 653. (majuri Steinwachs) ja 654. (majuri Noak), jotka liitettiin panssarintorjuntavaunurykmentti (Jagdpanzer Regiment) 656:een. Kummassakin pataljoonassa oli kolme komppaniaa, joissa oli kolme neljän Elefantin joukkuetta. Pataljoonassa oli yhteensä 45 Ferdinandia, mukaan lukien kaksi pataljoonan esikunnan komentovaunua.

Rykmentti osallistui Kurskin taisteluun osana LI (51.) panssariarmeijakuntaa pohjoisessa. 27. heinäkuuta 1943 mennessä Elefantit olivat tuhonneet 502 vihollisen vaunua, 20 panssaritorjuntatykkiä ja 100 muuta tykkiä. Myös omat tappiot olivat korkeat. Huono liikkuvuus ja kiinteän konekiväärin puute osoittautuivat ongelmiksi. Jos vaunu menetti kosketuksen jalkaväkeen, se oli helppo saalis vihollisen panssaritorjuntamiehille. Osa vaunuista juuttui kiinni ja jouduttiin hylkäämään. Vuoden 1943 loppuun rykmentin jäänteet taistelivat Nikopolin sillanpäässä ja Dnjeprin mutkassa ja tuhosivat yli 200 tankkia. Parhaimmillaan vaunu oli liikkuvana panssarintorjuntatykkinä. Talvella 1943–1944 taisteluista selvinneet 52 Ferdinandia lähetettiin Itävaltaan tehdaskunnostukseen. Nibelungenwerke kunnosti 47 vaunua ja maavoimien ajoneuvopaja (Heeres-Kraftfahrzeug-Werkstatt) viisi pahemmin vaurioitunutta vaunua Wienissä. Vaunuihin asennettiin muun muassa kaivattu radistin runkokonekivääri ja prismoilla varustettu vaununjohtajan kupu. Työt saatettiin loppuun keväällä 1944. Vaunun nimi muutettiin Elefantiksi Führerin käskyillä 1. helmikuuta 1944 ja 27. helmikuuta 1944, joten näistä 52:sta modifioidusta vaunusta käytettiin nimeä Elefant, mutta vielä Kurskin taistelussa ne tunnettiin Ferdinandeina.

653. raskaan panssarintorjuntapataljoonan 1. komppania taisteli keväällä 1944 Italiassa, esimerkiksi Nettunossa. Elefantien huono maastoliikkuvuus korostui entisestään Italian vaihtelevassa maastossa verrattuna Ukrainan aroihin. Vaunuja piinasi edelleen tekninen epäluotettavuus ja monia Elefanteja menetettiin teknisten vikojen takia. Osaa näistä vaunuista käytettiin panssarintorjuntatykkeinä maahan kaivetuista tuliasemista. Pataljoonan 2. ja 3. komppaniat puolestaan taistelivat itärintamalla. Jäljelle jääneistä Elefanteista muodostettiin loppuvuodesta 1944 614. raskas panssarintorjuntakomppania, jonka vahvuus oli 14 vaunua 30. joulukuuta 1944. Komppanian viimeiset neljä Elefantia olivat taistelussa Zossenissa Berliinin eteläpuolella 22. huhtikuuta 1945.

Kaksi vaunua on säilynyt jälkipolville (yksi Ferdinand ja yksi Elefant), joista Ferdinand on Kubinkan panssarimuseossa Venäjällä ja Elefant Aberdeenissa USA:n Marylandissa.

Tekniset tiedot

muokkaa
 
Ferdinand näytteillä Kubinkan panssarimuseossa Venäjällä. Vaunu kuului 656. panssarintorjuntavaunurykmentin 654. raskaaseen panssarintorjuntapataljoonaan ja jäi neuvostojoukkojen sotasaaliiksi Kurskin taistelussa.
  • Miehistö: 6 (johtaja, ampuja, ajaja, radisti ja kaksi lataajaa)
  • Taistelupaino: 65 tn
  • Mitat
    • Pituus putki edessä: 8,14 m
    • Pituus ilman putkea: 6,97 m
    • Korkeus: 2,97 m
    • Leveys: 3,38 m
    • Raideleveys: 2,68 m
  • Huippunopeus: 30 km/h
  • Telat: Kgs 64/640/150
    • Tyyppi: yksiharjainen
    • Leveys: 640 mm
    • Kosketuspituus: 4,175 m
    • Telakenkien lukumäärä/tela: 109
    • Telapaine: 1,23 kg/cm²
  • Jousitus: sauvajousitus
  • Esteenylityskyky: 0,78 m
  • Kaivannonylityskyky: 2,64 m
  • Kahlauskyky: 1 m
  • Kiipeämiskyky: 22°
  • Tomintasäde: 150 km
  • Moottori: Maybach HL 120 TRM (2 kpl)
    • Tyyppi: V-12
    • Polttoaine: bensiini
    • Teho: 2x300 hv/3000 kierr/min
    • Iskutilavuus: 11,867 l
    • Puristussuhde: 6,5:1
    • Polttoainetäyttö: 1080 l
  • Sähkömoottori: Siemens-Schuckert D 1495a (2 kpl)
    • Teho: 2x230 kW
  • Generaattori: Siemens-Schuckert aGV (2 kpl)
    • Jännite: 500 V
  • Vaihteisto: Porsche-Siemens
    • Tyyppi: sähköinen
    • Vaihteiden lukumäärä: 3/3
  • Kytkin: sähköinen
  • Ohjausjärjestelmä: sähköinen
  • Pääase: 8,8 cm Pak 43/2
    • Tyyppi: panssarintorjuntakanuuna
    • Kaliiperi: 88 mm
    • Ammuksen lähtönopeus: 1000 m/s (panssarikranaatti)
    • Putken pituus: 71 kaliiperia
    • Lukko: puoliautomaattinen, sivusuunnassa liikkuva sulkukappale
    • Rekyylin pituus: 550 mm (normaali), 580 mm (maksimi)
    • Korkeussuuntausala: –8/+15°
    • Sivusuuntausala: 15° oikealle ja vasemmalle
    • Laukauksia mukana: 55
  • Tykin tähtäin: Sfl. Z. F. 1a
    • Suurennos: 5x
    • Näkökenttä: 8°
  • Konekivääri: MG-34
    • Lukumäärä: 2 (Elefant), 1 (Ferdinand)
    • Tulinopeus: 900 ls/min

Panssarointi

muokkaa
  • Runko
    • Etuyläviistopanssari: 100+100 mm
    • Sivut: 80 mm
    • Pohja edessä: 50 mm
    • Pohja takana: 20 mm
    • Kansi: 30 mm
    • Takaosa: 80 mm
  • Torni
    • Etupanssari: 200 mm
    • Sivut: 80 mm
    • Takaosa: 80 mm

Lähteet

muokkaa
  • Schneider, Wolfgang (transl. Edward Force): Elefant, Jagdtiger, Sturmtiger – Rarities of the Tiger Family. Schiffler Publishing, 1990. Library of Congress Catalog Number: 90-60478.
  • Trewhitt, Philip: Panssarivaunut ja panssaroidut ajoneuvot: 300 sotilasajoneuvoa ympäri maailman, s. 140. (2. painos) Suomentanut Petri Kortesuo. Hämeenlinna: Karisto, 2009. ISBN 978-951-23-5145-9.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Spielberger, W.J.: Schwere Jagdpanzer: Entwicklung-Fertigung-Einsatz, Band 15 der Reihe Militärfahrzeuge. Motorbuchverlag Stuttgart, 1993. ISBN 3-613-01517-X.
  • Spielberger, W.J.: Der Panzer-Kampfwagen Tiger und seine Abarten, Band 7 der Reihe Militärfahrzeuge, 7. painos. Motorbuchverlag Stuttgart, 2003. ISBN 3-87943-456-5.

Aiheesta muualla

muokkaa