Ekumeeninen Karmeliittaluostariyhteisö

Ekumeeninen Karmeliittaluostariyhteisö (Carmelo Ecuménico Monástico) on nimitys, jota käytetään espanjalaisen, katolis-ekumeenisen maallikkoyhdistyksen suomalaisesta haarasta. Se on toiminut Suomessa vuodesta 2005 lähtien Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteydessä.

Espanjalainen Carmelo Ecuménico e Interreligioso (CEI) on pieni, noin 20 maallikon muodostama ryhmä, joka on hengellisyydeltään karmelitaaninen. Sen tavoitteena on Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen hengessä edistää ekumeniaa ja uskontojen välistä dialogia. Siihen kuuluu kolmenlaisia jäseniä: kannatusjäseniä, tavallisia jäseniä sekä lisäksi sellaisia jäseniä, jotka pyrkivät mahdollisuuksiensa mukaan, sopivien työtehtävien ohella elämään samanlaista elämää kuin kontemplatiivisissa luostareissa olematta kuitenkaan nunnia tai munkkeja, vaan nimenomaan maallikkoja. Kontemplatiivista elämäntapaa viettää Espanjassa kolme ja Suomessa yksi henkilö. Tästä yhteisön erillisryhmästä käytetään nimitystä Carmelo Ecuménico Monástico.[1]

Luostarilupauksia ei maallikkoyhdistyksen puitteissa voi antaa, mutta säännöt antavat jäsenille mahdollisuuden sitoutua noudattamaan evankelisia neuvoja (köyhyys, puhtaus ja kuuliaisuus). Tällainen henkilökohtainen sitoutuminen (compromiso personal) ei sido ketään muuta kuin asianomaista itseään. Tällaisesta maallikosta käytetään nimitystä ”sitoutunut maallikko” (esp. laico comprometido). Luostarilupauksista tällainen henkilökohtainen sitoutuminen eroaa usealla eri tavalla. Maallikko ei esimerkiksi luovu henkilökohtaisesta omaisuudestaan.[1]

Ekumeeninen Karmeliittaluostariyhteisö noudattaa omaa sääntöään. Vuoden 2007 alusta se on toiminut Helsingin Vartiosaaressa. Karmeliittaisä Fransisco Javier Sancho Fermin O.C.D. on Suomen Ekumeenisen Karmeliittaluostariyhteisön hengellinen esimies.

Vuonna 2009 Carmelo Ecuménico e Interreligioso -yhdistys affilioitui (assosioitui) teresiaaniseen karmeliittasääntökuntaan (OCD). Tämä merkitsee sitä, että maailmanlaajuinen karmeliittasääntökunta on virallisesti tunnustanut Carmelo Ecuménicon olevan hengeltään karmelitaaninen yhteisö.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Tuorila-Kahanpää, Heidi: Karmeliittasääntökunta ja Carmelo Ecuménico -yhdistys katolinen.net. kesäkuu 2009.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.