Avaa päävalikko

Sukutausta ja opinnotMuokkaa

Weijo syntyi maanviljelijäperheeseen Korpilahdelle. Hänen vanhempansa olivat Johan Walter Engström ja Amanda Hinkkala. Weijo kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta vuonna 1903 ja liittyi Hämäläis-Osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi polyteknillisessä opistossa Helsingissä vuosina 1903–1905 ja Karlsruhen teknillisen korkeakoulun kemiallis-teknologisella osastolla vuosina 1911–1914. Sotakorkeakoulun komentajakurssin hän kävi vuonna 1927.[1][2]

JääkäriaikaMuokkaa

 
Jääkäripataljoona 27:n 1. komppania.

Weijo liittyi yhtenä ensimmäisistä vapaaehtoisiin joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi. Kurssi järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille Weijo ilmoittautui 27. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 6. marraskuuta 1915 alkaen pataljoonan 3. komppaniaan.[1][2]

Weijo otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, josta hänet siirrettiin 22. elokuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja komennettiin etappitehtäviin Suomeen. Suomessa hän toimi läntisellä etapilla aluksi Kurppaan etappiaseman hoitajana Kärsämäen ja Pyhäjärven rajalla. Myöhemmin hänet siirrettiin koko pohjoisen etapin johtajaksi. Takaisin Saksaan hän palasi 11. tammikuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon, mistä hänet siirrettiin 27. maaliskuuta 1917 alkaen 3. komppaniaan. Weijo suoritti vuonna 1917 Libaussa järjestetyn sotakoulun A-kurssin.[1][2]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Weijo saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana kapteeniksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan komppanianpäälliköksi 4. Jääkärirykmentin 8. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Weijo otti osaa taisteluihin Raudussa ja rajaseudulla.[1][2]

Heimosotien vapaaehtoinenMuokkaa

Sisällissodan jälkeen Weijo siirrettiin Yleisesikuntaan, missä hänet sijoitettiin koulutusosastolle toimistoupseeriksi. Weijo erosi armeijasta 31. tammikuuta 1919 lähteäkseen vapaaehtoisena heimosotiin. Hän liittyi Viron vapaussotaan lähteviin joukkoihin. Viron vapaussodassa hän toimi suomalaisten joukkojen esikunnassa operatiivisen osaston päällikkönä koko sodan ajan. Virosta palattuaan Weijo liittyi vapaaehtoisena Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, missä hän toimi ylipäällikön esikuntapäällikkönä 1. toukokuuta – 9. syyskuuta 1919 välisen ajan.[1][2]

Palvelu armeijassaMuokkaa

Sotaretkiltä palattuaan Weijo astui takaisin armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin 19. marraskuuta 1919 toimistoupseeriksi Sotaministeriöön. Sotaministeriöstä hänet siirrettiin 7. tammikuuta 1920 alkaen komentajaksi Viipurin rykmentin III pataljoonaan. Hänet komennettiin Viipurin rykmentistä 20. syyskuuta 1920 Kadettikouluun ja lopulta hän sai siirron 25. helmikuuta 1921 alkaen komppanianpäälliköksi kyseiseen kouluun [3]. Takaisin Viipurin rykmenttiin Weijo palasi 14. maaliskuuta 1923. Hänet sijoitettiin rykmenttiin talouspäälliköksi ja 5. kesäkuuta 1923 alkaen III pataljoonan komentajaksi ja 27. toukokuuta 1924 Viipurin rykmentin komentajaksi[4].

Savon Jääkärirykmenttiin Weijo siirrettiin rykmentin komentajan apulaiseksi 10. syyskuuta 1924 ja rykmentin väliaikaisen komentajuuden hän vastaanotti 15. tammikuuta 1925. Seuraavaksi Weijo vastaanotti 5. syyskuuta 1925 alkaen Pohjanmaan Jääkäripataljoonan komentajuuden[5] ja 1. heinäkuuta 1933 alkaen Polkupyöräpataljoona 2:n komentajuuden. Polkupyöräpataljoona 2:n komentajana hän erosi ikänsä perusteella 8. tammikuuta 1936 ja siirtyi Korpilahdelle, missä hän viljeli maatilaansa

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Weijo osallistui vuonna 1939 ylimääräisiin harjoituksiin Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirin komentajana. Varsinaisten talvisotaan hänet komennettiin rintamalle ja hän sai komentoonsa Jalkaväkirykmentti 36:n ja osallistui sen komentajana mottitaisteluihin Laatokan koillispuolella. Jatkosodan puhjettua Weijo komennettiin Keski-Pohjanmaan sotilasläänin komentajaksi, missä tehtävässä hän toimi vuoteen 1943 saakka, jonka jälkeen hänet vapautettiin palveluksesta ja hän jatkoi viljelijänä Korpilahdella.[2]

Einari Weijo kuoli Korpilahdella 29. tammikuuta 1954. Hänet haudattiin Korpilahdelle.[2]

JulkaisujaMuokkaa

  • Weijo E W: VII Jääkäripataljoona.
  • Weijo E W: Karjalan Jääkärit - Raudun taistelussa 5.4.1918, sotilasaikakauslehti 1938, s. 263-274.
  • Weijo E W: Veljessota Suomessa v. 1918, Lehti, 1918.


LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  • Roudasmaa, Stig: Pohjan Prikaatin historia 1626–1983
  • Turunen, Matti – Partanen, Jukka: Viipurin Rykmentti Karjalan puolustaja 1626–1940
  • Suomen Jääkärien elämäkerrasto I täydennysosa
  • Wegelius, K. A.: Aseveljet I osa
  • Suominen, Pertti (toim.): Jääkäripataljoona 2 Uudenmaan Jääkäripataljoona 1921-1971

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Tasavallan Presidentin sotilaskäsky n:o 9/25.2.1921
  4. Viipurin rykmentti s.117-118
  5. Roudasmaa s. 238

Aiheesta muuallaMuokkaa