Avaa päävalikko

Eija Maarit Isojärvi (s. 1957 Salla) on suomalainen taidemaalari ja kuvanveistäjä.[1] Hän tuli tunnetuksi paperitaiteen uranuurtajana Suomessa. Isojärven taide sisältää paperitaiteen ohella grafiikkaa, maalauksia ja tilallisia teoksia. Hänen taiteensa lähtökohdat ovat luonnon tarkkailussa ja läsnäolon havainnoinnissa.

KoulutusMuokkaa

Isojärvi aloitti kuvataiteen opinnot Peräpohjolan Opiston kuvataidelinjalla Torniossa 1976 ja jatkoi Limingan taidekoulussa 1977.[2] Isojärvi opiskeli Taideteollisen korkeakoulun iltakoulussa yleisellä linjalla 1977–1978 opettajinaan muun muassa Lauri Anttila, Markku Keränen, Olavi Pajulahti, Pirkko Nukari ja Tapio Junno. Hän opiskeli maalausta Suomen Taideakatemian koulussa Helsingissä 1979–1983 opettajinaan Jaakko Sievänen, Paul Osipow, Timo Aalto, Matti Kujasalo, Rafael Wardi ja Stig Fredriksson. Vuosina 1983–1984 hän opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa taidegrafiikkaa opettajinaan Juho Karjalainen ja Antti Salokannel.[3]

Vuosina 1985–1986 Isojärvi opiskeli taidegrafiikkaa ja maalausta Kungliga Konsthogskolanin (nyk. Konstakademien) grafiikan osastolla Tukholmassa opettajanaan professori K.G.Nillsson. Opiskellessaan Tukholmassa Isojärvi kävi käsintehdyn paperin valmistuskurssin, jolloin kiinnostus paperin tekemiseen syttyi. Opiskeli 1986 paperin tekemistä Barcelonassa kuvataiteilija Thomas Pupkiewizin ja J. Tegsellin ohjauksessa.[4]

LähteetMuokkaa

Eija Isojärvi, Alun alku. 2016. Toim. Tuija Hautala-Hirvioja, Jonna Katajamäki ja Maija Mäkikalli. ISBN 978-952-484-907-4

ViitteetMuokkaa

  1. Kuvataiteilijamatrikkeli Suomen Taiteilijaseura. Viitattu 28.4.2016.
  2. Isojärvi, s. 55.
  3. Isojärvi, s. 56.
  4. Isojärvi, s. 57.