Eduard Oja

Eduard Oja (17. tammikuuta 1905 Palupõhja, Tartumaa – 16. huhtikuuta 1950 Tallinna) oli virolainen säveltäjä, kuoronjohtaja, musiikkikriitikko ja musiikkipedagogi.

Eduard Ojan hauta, Tartto

Oja syntyi metsänvartijan perheeseen. Hän opiskeli vuosina 1919–1925 opettajaseminaarissa Tartossa ja työskenteli tämän jälkeen opettajana koulussa Elvassa vuoteen 1930. Oja opiskeli myös viulunsoittoa vuodesta 1925 ja vuosina 1927–1932 Heino Ellerin johdolla sävellystä. Hän valmistui Tarton musiikkikorkeakoulusta. Tämän jälkeen Oja työskenteli jonkin aikaa teatterin musiikillisena johtajana Tartossa. Vuosina 1934–1938 hän kirjoitti konserttiarvosteluja Postimees-lehteen ja julkaisi uusien sävellysten, muiden muassa Eduard Tubinin, Mart Saarin ja Adolf Vedron teosten arvosteluja. Vuonna 1935 Oja pääsi teoreettisten aineiden opettajaksi Tarton musiikkikorkeakouluun. Hän myös johti monia kuoroja ja julkaisi musiikillisia oppikirjoja.

1940-luvulla Oja aloitti päätoimisen työskentelyn vapaana säveltäjänä. Hän laati paljon näyttämömusiikkia. Suosituimmaksi nousi musiikki August Kitzbergin näytelmään Rätsep Õhk. Se kuitenkin tuhoutui vuonna 1944 Estonia-teatterin palossa, kuten useat muutkin Ojan teokset. Hän onnistui silti rekonstruoimaan musiikin ulkomuistista. Ojan kamarimusiikkiteoksiin kuuluu pianokvintetto, joka toi säveltäjälle ensipalkinnon Viron akateemisten säveltäjien liiton kamarimusiikkikilpailussa. Lisäksi hän sävelsi muun muassa noin kaksikymmentä laulua (sanoittajina muiden muassa Anna Haava, Marie Under ja Juhan Liiv), lukuisia orkesteriteoksia (kuten Müsteeriumid, Mere laul, Ööpoeem, Ilupoeem ja sinfonia d-mollissa) ja pianosarjan Vaikivad meeleolud, joka tunnetaan myös sovituksena jousiorkesterille. Ojan tunnetuimpien teosten joukossa oli myös kantaatti Kojuminek (1943), joka kuitenkin tuhoutui neuvostojoukkojen pommittaessa Tallinnaa maaliskuussa 1944. Toisen maailmansodan tapahtumien takia esittämättä jäi myös ooppera Lunastatud vanne (sävelletty 1938–1940), vaikka teos sai ensipalkinnon Estonia-teatterin 75-vuotisjuhlien kunniaksi järjestetyn näyttämöteoskilpailun yhteydessä. Vuoden 1948 jälkeen Ojalta ei tunneta uusia teoksia.

Ojalla oli vaimo Adele Marie ja tytär Vaike. Hänen elämäänsä varjostivat talousvaikeudet ja alkoholismi. Hänen eläessään vain pieni osa hänen teoksistaan julkaistiin. Tammikuussa 2005 hänen satavuotisjuhlansa kunniaksi järjestettiin hänen musiikkinsa konsertti Tallinnan raatihuoneella. Tässä vaiheessa myös julkaistiin joitain Ojan teoksia. Hänen teoksiaan on levytettykin 2000-luvulla. Vuonna 2007 ilmestyi Vardo Rumessenin hänen elämästään ja teoksistaan kirjoittamansa kirja Varjus ja valguses.