Marie Under

virolainen runoilija

Marie Under (27. maaliskuuta 1883 Tallinna, Viro – 25. syyskuuta 1980 Tukholma, Ruotsi) oli virolainen runoilija.

Marie Under
Marie Under noin vuonna 1903
Marie Under noin vuonna 1903
Henkilötiedot
Syntynyt27. maaliskuuta 1883
Tallinna, Viro
Kuollut25. syyskuuta 1980 (97 vuotta)
Tukholma, Ruotsi
Kansalaisuus virolainen
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
Muotokuva Marie Underista, Ants Laikmaa, 1904.

Under oli Viron 1900-luvun vaikutusvaltaisimpia kirjailijoita, mutta hän joutui toisen maailmansodan loppuvaiheissa pakenemaan Ruotsiin, jossa vietti loppuelämänsä.[1]

Under avioitui runoilija Artur Adsonin kanssa[2].

Elämä ja uraMuokkaa

Under syntyi Tallinnassa. Hänen vanhempansa olivat Friedrich Under ja Leena Under (o.s. Kerner). Hän kävi Tallinnassa saksankielistä yksityiskoulua vuosina 1891–1900. Under ja Karl Hackerin avioituivat 1902 ja muuttivat Moskovaan. Under palasi perheenäitinä Tallinnaan vuonna 1906. Venäjän vallankumouksien välisenä aikana vuonna 1917 Under liittyi uusia kirjallisuudenmuotoja edistävään Siuru-ryhmään.[3]. Hän julkaisi ensimmäisen varsinaisen kirjansa, runokokoelman Sonetid ollessaan jo 34-vuotias). Vielä tässä vaiheessa Underin runoelmat olivat kevyehköjä luonnon ja rakkauden ylistyksiä.

Sekasortoinen vallankumous ja ensimmäinen maailmansota vaikuttivat Underin tuotantoon, ja 1920-luvun alussa hän keskittyi runoissan yhteiskuntaa käsittelevään muotoon. 1920-luvun puolivälistä alkaen kriitikot alkoivat muualla Euroopassa kiinnostua hänestä. Underin runotuotanto saavutti määrällisen huippunsa 1920-luvun lopulla, mutta arvostus ja maine olivat suurimmillaan ennen toista maailmansotaa.

Vuonna 1935 julkaistusta teoksesta Kivi südamelt lähtien Under suuntasi taas uuteen suuntaan, ja tällä kertaa hän pyrki käsittelemään runoissaan ikiaikaisia ihmisen perusongelmia: sota ja rauha, viha ja rakkaus, kuolema ja sen viivyttäminen. Tätä suuntausta hän noudatti koko sota-ajan kuolemaansa saakka.

 
Underin ja Adsonin hauta Skogskyrkogårdenissa.

MaanpakolaisuusMuokkaa

Syyskuussa 1944 Neuvostoliitto miehitti Viron, ja Marie Under ja hänen perheensä pakenivat Ruotsiin.[4] Neuvostovalta julisti hänet kansanviholliseksi. Hänen runojensa julkaiseminen ja levittäminen kiellettiin, ja hänen teoksensa hävitettiin.[1] Perhe vietti melkein vuoden pakolaisleirillä, ja vuonna 1945 he muuttivat Tukholman esikaupunkialueelle Mälarhöjdeniin, jossa Under asui kuolemaansa asti. Under kuoli Tukholmassa vuonna 1980, ja hänet haudattiin Skogskyrkogårdeniin.lähde? Tammikuussa 2015 hänet haudattiin uudelleen Viroon.[4]

TeoksetMuokkaa

  • Sonetid (1917)
  • Eelõitseng (1918)
  • Sinine puri (1918)
  • Verivalla (1920)
  • Pärisosa (1923)
  • Hääl varjust (1927)
  • Rõõm ühest ilusast päevast (1928)
  • Õnnevarjutus (1929)
  • Lageda taeva all (1930)
  • Kivi südamelt (1935)
  • Mureliku suuga (1942)
  • Sädemed tuhas (1954)
  • Ääremail (1963)
  • Mu süda laulab (1981)

Suomennettuja kokoelmiaMuokkaa

  • Avaran taivaan alla, suom. Aimo Rönkä, Valikoima runoja kokoelmista Meri on noussut, Kutsu, Kuollut hetki, Valkea lintu, Ikkunat on auki tähtiin, 1983
  • Puutarhan syksy, valikoima Marie Underin runoja 1909–1962, SKS 1978 ISBN 951-717-169-2

Suomennettuja runoja antologioissaMuokkaa

Lähde:[5]

Antologiat
Runot
  • A rebours, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Elojuhla, julkaisussa: Kaltio, 1989; nro 4
  • Epätoivoinen: 1–3, suom. Aino Kaasinen, teoksessa: Pihlaja
  • Huhtikuun hurmio, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Ikkunassa, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Ikkunat avattu tähdille, suom. Aino Kaasinen, teoksessa: Pihlaja
  • Jouluyö, suom. Eila Kivikk'aho, teoksessa: Tämän runon haluaisin kuulla 3
  • Kalastajakylässä, suom. Pirkko Huurto, teoksessa: Purje Otava, 1980 ISBN 951-1-05866-5
  • Kaunistautuessa, suom. Sirpa Hajba, teoksessa: Joka tytön runokirja Tammi 2006 ISBN 978-951-31-3545-4
  • Ken?, suom. Esko Karppanen, julkaisussa: Kaltio, 1989; nro 4
  • Kesäyö, suom. Aino Kaasinen, teoksessa: Pihlaja
  • Kotiinpaluu, suom. Helka Hiisku, teoksessa: Iltalaulu
  • Kutsu, suom. Aimo Rönkä, julkaisussa: Kaltio, 1981; nro 3
  • Kylpy, suom. P. Mustapää, teoksessa: Lausuntaohjelmistoa (1929), WSOY 1929
  • Laitakaupungissa, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Lapsensurmaaja, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Luxembourgin puistossa, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Luxembourgin puistossa, suom. Otto Manninen, teoksessa: Tuhat laulujen vuotta, WSOY 1974, 2004
  • Meren kanssa yksin, Suom. Aale Tynni, teoksessa: Tuhat laulujen vuotta, WSOY 1974, 2004
  • Muistojen peili, suom. Aimo Rönkä, julkaisussa: Kaltio, 1981; nro 3
  • Muistojen peili, suom. Aino Kaasinen, teoksessa: Pihlaja
  • Nyt saapuu ajat öitten valkeiden, suom. P. Mustapää, teoksessa: Eestin runotar
  • On silti niin ikävää, suom. Pirkko Ihalainen, teoksessa: Päivänlasku, Kirjayhtymä 1982 ISBN 951-26-2346-3
  • Pysähdyn, suom. Aino Kaasinen, teoksessa: Pihlaja
  • Rajamailla: II, Sirpa Hajba, teoksessa: Hannu-Pekka Lappalainen (toim.), Päivänlasku, Kirjayhtymä 1982 ISBN 951-26-2346-3
  • Saapuvat ajat öiden valkeiden, suom. P. Mustapää ja Aale Tynni, teoksissa: Tuhat laulujen vuotta, WSOY 1957 ja Tämän runon haluaisin kuulla 2
  • Sireenien aikaan, suom. Saima Harmaja, teoksessa: Eestin runotar ja teoksessa: Saima Harmaja, Kootut runot sekä runoilijakehitys päiväkirjojen ja kirjeiden valossa, WSOY 2013. ISBN 978-951-0-39652-0.
  • Suudelma, suom. Aimo Rönkä, julkaisussa: Kaltio, 1981; nro 3 ja teoksessa: Tämän runon haluaisin kuulla 2
  • Suviyö, suom. Aimo Rönkä, julkaisussa: Kaltio, 1981; nro 3
  • Talvella, suom. Esko Karppanen, julkaisussa: Kaltio,1989; nro 4
  • Tulo taivaaseen: Legenda: 1–4, suom. Helka Hiisku, teoksessa: Iltalaulu
  • Tänään, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Unettoman laulu, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Unettoman laulu, suom. Otto Manninen ja Aale Tynni teoksessa: Tuhat laulujen vuotta WSOY 1957, 1974, 2004
  • Vaeltava järvi, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Vai?, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Valkea portti, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Valkoinen lintu: 1–3, suom. Helka Hiisku, teoksessa: Iltalaulu
  • Varsa, suom. Aimo Rönkä, teoksissa: Hevonen taiteessa, runoudessa, historiassa, WSOY 2003 ISBN 951-0-22877-X ja toim. Tuula Korolainen, Riitta Tulusto, Minä olen sukua hevosille, Otava 1996 ISBN 951-1-14413-8
  • Vihainen kevät, suom. Esko Karppanen, julkaisussa: Kaltio,1989; nro 4
  • Äidin laulu, suom. Elsa-Kirsti Kostiainen, teoksessa: Äiti: runoja äidinrakkauden ylistykseksi, WSOY 1931

LähteetMuokkaa

  1. a b Väitöstutkimus virolaisrunoilija Marie Underin elämästä ja vaikutuksesta 2010. Turun yliopiston viestintä. Viitattu 12.1.2010.
  2. Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Adson, Artur”, Otavan kirjallisuustieto, s. 15. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X.
  3. Facta 2001, WSOY 1985, 15. osa, palsta 15
  4. a b Estonia’s most influential poet to be reburied 4.1.2015. Eesti Rahvusringhääling. Viitattu 2 .5.2015.
  5. Under, Marie, Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta Päivitetty 2.12.2020. Viitattu 16.12.2020

Aiheesta muuallaMuokkaa