Dungaanit

Dungaanit ovat Keski-Aasian valtioissa asuva dungaanin kieltä puhuva hui-kiinalaisryhmä. Heidän perinteinen uskontonsa on sunnalainen islam.

Dungaanimoskeija Karakulissa Kirgisiassa.
Dungaanityttöjä Kazakstanista.

Asuinalue ja lukumääräMuokkaa

Vuonna 1989 Neuvostoliitossa laskettiin olevan 69 300 dungaania. Heistä 36 900 asui Kirgisiassa, 30 200 Kazakstanissa ja 1 100 Uzbekistanissa.[1] Vuonna 1999 suoritettujen väestönlaskentojen mukaan Kirgisiassa oli 51 800[2] ja Kazakstanissa 36 900 dungaania.[3]

Etninen historiaMuokkaa

Dungaanit ovat Luoteis-Kiinasta vuosien 1862–1877 muslimikapinan jälkeen Keski-Aasiaan siirtyneiden hui-kiinalaisten jälkeläisiä.[4] He ovat peräisin Shaanxin, Gansun ja Xinjiangin maakunnista. Dungaanien omaperäinen nimitys on hui. Turkkilaisperäistä[1] dungan-nimitystä käytetään myös Kiinassa asuvista kiinankielisistä muslimeista.[5] Keski-Aasiassa eri alueilta kotoisin olleet ryhmät asettuivat erilleen toisistaan, eikä heillä pitkään ollut yhteyttä keskenään.[6]

Elinkeinot ja kulttuuriMuokkaa

Perinteinen elinkeino on keinokasteluun perustuva maanviljely ja karjanhoito. Ydinperheen suhteet sukulaisiin ovat vahvat. Perinteinen asumus on polttamattomasta tiilestä, kivestä tai savesta rakennettu talo. Oleskelutilana toimii lämmitetty makuualusta. Ruokakulttuuri perustuu lihalla maustettuihin viljatuotteisiin ja vihanneksiin. Dungaanit syövät puikoilla. Kansanlääkintä ja suullinen perinne ovat säilyneet hyvin. Kaupunkeihin muuttaneet dungaanit ylläpitävät läheisiä suhteita kotiseudulleen. Uskonto nähdään osana perinteistä kulttuuria.[7]

LähteetMuokkaa

  1. a b Narody Rossii: entsiklopedija, s. 150. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  2. Itogi Pervoi natsionalnoi perepisi naselenija Kyrgyzskoi Respubliki 1999 goda stat.kg. Viitattu 22.7.2009. (venäjäksi)
  3. A.N. Aleksejenko: Respublika v zerkale perepisei naselenija ecsocman.edu.ru. Arkistoitu 30.6.2007. Viitattu 22.7.2009. (venäjäksi)
  4. Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 1, s. 349. Moskva: Nauka, 1997. ISBN 5-02-011237-2.
  5. Anhava, Jaakko: Maailman kielet ja kielikunnat, s. 155. Tampere: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-734-X.
  6. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 150–151. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  7. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 151. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.