Dawadat ovat kansanryhmä Libyan Fezzanin alueella. He asuivat aikaisemmin Wadi-al-Ajalin keidasryhmän pohjoispuolella sijaitsevien järvien rannoilla.[1] Dawadat asutettiin 1970-luvulla Wadi-al-Ajaliin. Heidän kylänsä ovat nykyään autiona.[2]

Gabr ’Awnin keidasjärvi.

Ramla-al-Dawadan hiekka-aavikon keskellä on kymmenkunta pohjaveden ruokkimaa järveä, joissa on paljon soodaa ja muita mineraaleja. Dawadat asuivat Gabr ’Awn (Gaberoun), Mandara ja Truna -järvillä, joissa elää suolalehtijalkainen-niminen äyriäinen. 1960-luvulla dawadoja oli 400–500 henkeä. Ulkopuolisten antama nimitys tarkoittaa ”madonsyöjää”.[1]

Dawadat puhuvat arabiaa, mutta ovat ulkonäöltään negridejä. Uskonnoltaan he ovat oikeaoppisia muslimeja. Dawadojen alkuperästä ei ole historiallista tai perimätietoa. On arveltu, että he polveutuisivat Fezzanin kantaväestöstä, jonka garamantit ahdistivat autiomaan keskelle.[1]

Dawadojen aineellinen kulttuuri oli hyvin niukkaa. Naiset kalastivat suolalehtijalkaisia, joita syötiin kuivattuina kakkuina. Lisäksi kasvatettiin taatelipalmuja, viljeltiin vähän vihanneksia ja viljaa sekä pidettiin joitakin aaseja, vuohia ja kanoja. Miehet keräsivät järvien rannalle haihtumisen kautta kerääntynyttä soodaa. Tuaregien karavaanit kävivät dawadojen luona kerran vuodessa vaihtamassa soodaa ja äyriäiskakkuja jauhojen ja oliiviöljyn kaltaisiin tarvikkeisiin. Soodaa käytettiin nahan parkitsemiseen ja leivontaan ja äyriäiset tunnettiin Fezzanissa lemmenlääkkeenä.[1]

Dawadat asuivat palmupuusta rakennetuissa majoissa ja pukeutuivat naapureiltaan saamiinsa vaatteisiin. Gabr ’Awnissa ja Mandarassa oli soodalaatoista rakennetut moskeijat. Ainoa käsityöammatti oli erään tiedon mukaan köyden punominen palmupuun kuiduista.[1] Arkeologinen tutkimus on osoittanut, että dawadat tunsivat myös savenvalannan ja että maanviljely on ollut oletettua laajempaa[2].

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Wellard, James: Lost Worlds of Africa, s. 13–36. New York: E. P. Dutton & Co, 1967.
  2. a b Desert Migrations: people, environment and culture in the Libyan Sahara. Libyan Studies, 38 (2007), s. 115–156. Artikkelin verkkoversio.