David Wikander
David Wikander (21. heinäkuuta 1884 Säfsnäs, Taalainmaa – 15. marraskuuta 1955) oli ruotsalainen urkuri ja säveltäjä.[1]
Elämä ja ura muokkaa
Wikander oli vanhempiensa kuudesta lapsesta vanhin. Hän opiskeli Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa, jonka urkuri-, kanttori- ja musiikkipedagogitutkinnoista valmistui lukuvuodella 1909–1910. Wikander työskenteli musiikinopettajana vuosina 1913–1927 tyttöjen Ateneum-yksityiskoulussa ja vuosina 1914–1944 Matteus Folkskolassa. Hänet nimitettiin urkuriksi Tukholman Suurkirkkoon vuonna 1920. Hän oli mukana perustamassa kirkon opetusinstituutio Schola Cantorumia vuonna 1934. Wikander osallistui vuonna 1936 kirkon virsikirjaa ja vuonna 1941 liturgista käsikirjaa työstäneiden komiteoiden toimintaan. Useat hänen melodiansa otettiin käyttöön vuoden 1937 virsikirjassa.[1] Nykyisessä, vuonna 1986 hyväksytyssä Ruotsin kirkon virsikirjassa on neljä hänen sävelmäänsä, virret 401, 417, 570 ja 624.
Wikander valittiin Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi vuonna 1941. Hänelle myönnettiin Litteris et Artibus -mitali vuonna 1952. Samana vuonna hän jäi eläkkeelle Suurkirkon urkurin tehtävistä.[1]
Tuotanto muokkaa
Wikander oli tuottelias kirkkomusiikin säveltäjä ja sovittaja. Hänen hengellisten kuoroteostensa joukossa ovat Motett på Domsöndagen (1931) ja Petrus Damianuksen tekstiin sävelletty Ad perennis vitae fontem (1945). Eräs suurimuotoinen teos Wikanderilta on kantaatti, jonka hän sävelsi Olaus Petrin kuoleman 400-vuotismuistolle (1952). Wikanderin teoksiin uruille kuuluvat Passacaglia över koralen Jag ville lova och prisa (1944), Tre pingstmelodier (1950) ja Julmusik över koralen En jungfru födde ett barn i dag (1951).[1]
Laajimmin huomioitu Wikanderin teoksista on kuitenkin maallinen kuoroteos Kung Liljekonvalje, joka alun perin sävellettiin mieskuorolle vuonna 1919 ja julkaistiin tässä muodossa 1920. 1920-luvun alussa Wikander teki teoksesta sekakuoroversion, jossa se tuli tunnetuimmaksi. Sävellyksen sanoina on käytetty Gustaf Frödingin samannimistä runoa. Muita maallisia kuoroteoksia Wikanderilta ovat Förvårskväll (sanat: Ragnar Jändel) ja Dofta, dofta, vit syrén.[1]
Wikanderin kirkkomusiikkiteokset ovat usein selkeärakenteisia ja tyylillisesti perinteisiä. Hän lainasi osaan hengellisistä teoksista vanhoja melodioita. Esimerkiksi Missa brevis in festis solemnibus on hänen a cappella -sekakuorolle laatimansa teos, jossa säveltäjä on yhdistellyt 1100–1200-lukujen kirkkomelodioita omiin melodioihinsa. Haastavampaa sävelkieltä Wikander on hyödyntänyt esimerkiksi maallisissa teoksissa Vinterorgel (1948, sekakuorolle ja baritonille, sanat: Erik Axel Karlfeldt) ja Vid Kap Sunion (sekakuorolle, sanat: Hjalmar Gullberg).[1]