Damian Warner (s. 4. marraskuuta 1989 London) on kanadalainen yleisurheilun moniottelija ja olympiavoittaja.[1]

Mitalit
Damian Warner Lontoon MM-kilpailuissa vuonna 2017.
Damian Warner Lontoon MM-kilpailuissa vuonna 2017.
Maa:  Kanada
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Tokio 2020 kymmenottelu
Pronssia Pronssia Rio de Janeiro 2016 kymmenottelu
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Peking 2015 kymmenottelu
Hopeaa Hopeaa Budapest 2023 kymmenottelu
Pronssia Pronssia Moskova 2013 kymmenottelu
Pronssia Pronssia Doha 2019 kymmenottelu
Sisäratojen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Belgrad 2022 seitsenottelu
Hopeaa Hopeaa Birmingham 2018 seitsenottelu
Kansainyhteisön kisat
Kultaa Kultaa Glasgow 2014 kymmenottelu
Pan-Amerikan kisat
Kultaa Kultaa Toronto 2015 kymmenottelu
Kultaa Kultaa Lima 2019 kymmenottelu

Daegun MM-kilpailuissa 2011 Warner oli kymmenottelussa 18:s. Lontoon olympialaisissa 2012 hän sijoittui viidenneksi tuloksella 8442.[1] Moskovan MM-kilpailuissa 2013 Warner saavutti pronssia ennätyksellään 8512.[2] Sopotin MM-hallikilpailuissa 2014 hän oli seitsenottelussa seitsemäs.[1] Saman vuoden Kansainyhteisön kisoissa Glasgow’ssa hän voitti kymmenottelun pistein 8282.[2]

Pan-Amerikan kisoissa 2015 Warnern voitti kultaa Kanadan ennätyksellä 8659. Saman vuoden MM-kilpailuissa Pekingissä hän saavutti hopeaa Kanadan ennätyksellä 8695. Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 hän saavutti pronssia tuloksella 8666. Lontoon MM-kilpailuissa 2017 hän sijoittui viidenneksi. Toukokuussa 2018 Götzisissä Warner paransi Kanadan ennätystään lukemiin 8795.[2]

Warner saavutti Birminghamin MM-hallikilpailuissa 2018 hopeaa seitsenottelussa Kanadan ennätyspistein 6343. Hän voitti kultaa Pan-Amerikan kisoissa 2019 pistein 8513. Saman vuoden Dohan MM-kilpailuissa hän saavutti pronssia pistein 8529.[1][2]

Toukokuussa 2021 Götzisissä Warner paransi Kanadan ennätystään lukemiin 8995. Tuolloin hän hyppäsi ottelusarjassaan myös pituushypyn Kanadan ennätyksen 828 cm.[2][1] Tokion olympialaisissa vuonna 2021 Warner voitti olympiakultaa olympiaennätyksellä 9018 pistettä. Hän ylitti kautta aikain neljäntenä urheilijana 9000 pisteen rajan.[3] Hän voitti seitsenottelun maailmestaruuden Belgradin MM-hallikilpailuissa 2022 Kanadan ennätyspistein 6489. Ottelusarjassaan hän teki Kanadan halliennätyksen pituushypyssä: 805.[2]

Eugenen MM-kilpailuissa 2022 Warner johti kymmenottelua neljän lajin jälkeen, kunnes 400 metrin juoksussa hänen takareitensä petti kesken juoksun ja hän joutui jättämään ottelun kesken.[4] Hän saavutti Budapestin MM-kilpailuissa 2023 hopeaa pistein 8804.[2]

Warner on voittanut Götzisin kymmenottelun vuosina 2013, 2016, 2017, 2018, 2019, 2021 ja 2022 sekä Talencen kymmenottelun 2013 ja 2017.[2]

Henkilökohtaiset ennätykset

muokkaa

Lähteet: World Athletics[1], Tilastopaja[2]

  • 100 metriä: 10,12 (Götzis, 2019)
  • 400 metriä: 46,54 (Athens, 2016)
  • 1 500 metriä: 4.24,73 (Toronto, 2015)
  • Korkeus: 209 (Götzis, 2013)
  • Seiväs: 490 (Bolton, 2016)
  • Pituus: 828 NR (Götzis, 2021)
  • Kuula: 15,34 (Götzis, 2019)
  • Kiekko: 50,26 (Santa Barbara, 2016)
  • Keihäs: 64,67 (Moskova, 2013)
  • Kymmenottelu: 9018 NR (Tokio, 2021)

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f Damian Warner Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i Damian Warner Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)
  3. Damian Warner breaks Olympic record in men's decathlon olympics.com. 5.8.2021. olympics.com. Arkistoitu 5.8.2021. Viitattu 5.8.2021. (englanniksi)
  4. Olympiavoittaja Damian Warner loukkaantui dramaattisesti MM-kisoissa – "Tätä on vaikea käsitellä"

Aiheesta muualla

muokkaa