Claire de Duras
Claire Louisa Rose Bonne de Coëtnempren de Kersaint, avioiduttuaan Duras’n herttuatar (/dy.ʁa/), oli ranskalainen romaanikirjailija (s. 27.2.1777 Brest, k.16.1.1828 Nizza).
| Claire de Duras | |
|---|---|
 Kirjailijan muotokuva vuodelta 1840 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | [1] |
| Kansalaisuus | ranskalainen |
| Ammatti | romaanikirjailija |
| Kirjailija | |
| Salanimi | Claire Lechat de Kersaint [2] |
| Äidinkieli | ranska |
| Tuotannon kieli | ranska |
| Aikakausi | 1800-luku |
| Pääteokset | Ourika |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Claire de Duras tunnetaan myös nimellä Madame de Duras. Parhaiten hänet muistetaan vuonna 1823 ilmestyneestä romaanistaan Ourika, joka käsittelee ”rotuun”, sukupuoleen ja tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä. Madame de Duras’ta pidetäänkin nykyään feminismin edelläkävijänä, ja feministisessä ja rasisminvastaisessa ajattelussaan hän oli huomattavasti aikaansa edellä.
Ura
muokkaaRestauraation aikana Claire de Duras piti merkittävää kirjallisuussalonkia, jossa toivotettiin tervetulleeksi erilaiset mielipiteet ja suojeltiin "taidetta ja taiteilijoita, kirjallisuutta ja kirjailijoita" (Duc de Lévis, Päiväkirja).
Marraskuussa 1821 Duras kirjoitti romaanin Ourika, tarinan mustasta orpotytöstä, joka varttuu 1700-luvun lopulla. Ourika saa hyvän koulutuksen, tulee tietoiseksi ihonväriinsä liittyvistä ennakkoluuloista ja ymmärtää, että hänet on tuomittu niiden vuoksi yksinäisyyteen. Tositarinaan perustuva kertomus herätti jo ennen julkaisuaan suurta kiinnostusta Ranskan kirjallisuussalongeissa. Duras päätyi painattamaan Ourikasta joitakin kappaleita yksityisesti ja anonyymisti[3] joulukuussa 1823 ja suostui lopulta yleisön pyynnöistä siihen, että romaani julkaistiin laajan yleisön luettavaksi. Ladvocat-kustantamo julkaisi sen maaliskuussa 1824. Romaanin menestys oli valtava, ja siitä tuli aikansa bestseller.[4]
Vuonna 1825 Duras suostui myös julkaisemaan toisen romaaninsa Édouardin.
Duras kirjoitti yksinäisyydessä, joka seurasi hänen joutilaasta elämäntavastaan. Yksinäisyydellä oli niin suuri vaikutus hänen kirjoittamiseensa, että hän ajatteli, ettei edes halunnut julkaista romaanejaan sillä verukkeella, että ne "pitävät yksinäisyydestä".[5] Ourikan käsikirjoitus levisi kuitenkin Ranskan salongeissa nimettömänä ja sai osakseen suurta suosiota. Kerrottuaan tarinan Beauvau’n ruhtinattarelle ja ystävättärilleen ja näiden ihastuttua siihen Duras päätti julkaista Ourikan kirjana. Naiset kannustivat hänen kirjoittamaan tarinan pohjalta romaanin, ja hän ryhtyi toimeen aikailematta.
Tammikuussa 1826 Urbain Canel -kustantamo julkaisi kirjailija Henri de La Touchen aloitteesta anonyymisti Duras’n kirjoittaman romaanin Olivier ou le Secret. Kirjoitettuaan ensin rodullistamiseen perustuvasta syrjinnästä Duras siirtyi Olivier ou le Secret -teoksessa käsittelemään impotenssiteeman varjolla homoseksuaaliuutta.
Petyttyään teoksensa haltuunottoyritykseen Duras kieltäytyi kuitenkin tämän jälkeen enää julkaisemasta romaanejaan. Ne jäivät suvun arkistoon ja tulivat julki vasta 1900- ja 2000-luvuilla.
Vuonna 1971 José Corti -kustantamo julkaisi Olivier ou le Secret -romaanin käsikirjoitukseen perustuvan epätäydellisen version teoksesta.
Vuonna 2007 Gallimard julkaisi romaanista kokonaisen, ennen julkaisemattoman version, joka vastaa kirjailijan suvun arkistossa säilytettyä käsikirjoitusta.
Vuonna 2011 Éditions Manucius julkaisi kaksi aiemmin ilmestymätöntä Duras’n romaania: Mémoires de Sophien ja Amélie et Paulinen.
Vuonna 2023 Gallimard julkaisi Claire de Duras’n kootut teokset. Kokoomateos sisältää romaanit Ourika, Édouard, Olivier ou le Secret ja Le Moine du Saint-Bernard sekä kaksi romaaniluonnosta: En Bretagne ja Le Paria. Le Moine du Saint-Bernard, En Bretagne ja Le Paria julkaistiin ensimmäistä kertaa tässä laitoksessa.
Kirjallinen perintö
muokkaaClaire de Duras käsitteli monimutkaisia ja kiistanalaisia aiheita, kuten sorrettuja ja syrjittyjä hahmoja, joiden ”rotu” tai yhteiskunnallinen alkuperä estää heitä elämästä onnellista elämää. Hän tutki monia Ranskan suuren vallankumouksen perusperiaatteita ja käsitteli valistusajan ydinkysymyksiä, kuten kysymystä kaikkien ihmisten yhdenvertaisuudesta ja kysymystä miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta. Tragedia on keskeinen teema hänen tuotannossaan. Kussakin hänen kolmesta keskeisestä romaanistaan rakastavaisen välinen suhde ei voi toteutua ulkoisten syiden (henkilön alkuperä) tai sisäisten syiden (henkilökohtainen salaisuus/homoseksuaalisuus) takia.
Claire de Duras’ta pidettiin pitkään vähäpätöisten sentimentaalisten romaanien kirjoittajana, mutta uudempi tarkastelu on osoittanut, että hänen teoksensa tutkivat identiteettikysymyksiä, jotka nousivat laajemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun vasta 1900-luvun loppupuolella. On todennäköistä, että Duras’ta on luettu huonosti, koska hänen aihevalintojaan ja niiden käsittelytapoja on alettu arvostaa vasta viime vuosikymmeninä.
Hänen ensimmäinen romaaninsa, joka tarkastelee nuoren mustan tytön Ourikan kohtaloa, on jäänyt vahvimmin kirjallisuudenhistoriaan. Ourikan katsotaan olevan Ranskan kirjallisuudenhistoriassa ensimmäinen teos, joka tutkii ”rotujen” välisiä suhteita ja erityisesti eri ”rotuihin” kuuluvien välistä rakkautta. Kiinnostus romaania kohtaan kasvoi 1900-luvun jälkipuolella. Myös Édouard on tarina rakkaudesta, joka jää mahdottomaksi sosiaalisten erojen vuoksi.
Claire de Duras vetosi suvaitsevaisuuteen ja tuomitsi kapeakatseisuuden ja ennakkoluulojen rapauttaman yhteiskunnan, jossa ”rotu”, sosiaalinen luokka ja seksuaalinen suuntautuminen voivat koitua esteiksi. Merkittävä on myös romaani Olivier ou le Secret, joka herätti kiistoja käsitellessään impotenssin varjolla nuoren miehen homoseksuaalisuutta ja joka julkaistiin täydellisenä laitoksena vasta vuonna 2007.
Yksityiselämä
muokkaaClaire de Kersaint oli kaksitoistavuotias Ranskan suuren vallankumouksen puhjetessa. Hänen isänsä Armand de Kersaint, joka työskenteli Ranskan merivoimissa, joutui mestattavaksi giljotiinissa 4. joulukuuta 1793. Isänsä kuoltua Claire lähti matkalle Yhdysvaltoihin ja oleskeli myös Martiniquella, mistä hänen äitinsä oli kotoisin. Hän matkusti niin ikään Lontooseen, missä meni naimisiin Amédée-Bretagne-Malo de Durfortin kanssa. Aviomiehestä tuli Duras’n herttua 27. marraskuuta 1797. Englannissa asuessaan pariskunta sai kaksi tytärtä, Félicien vuonna 1798 ja Claran vuonna 1799.
Palattuaan Ranskaan vuonna 1800 Duras’n herttuatar pysytteli etäällä Napoleonin valtapiiristä ja asui ensi sijassa Ussén linnassaan Indre-et-Loiressa. Tällöin hänestä tuli Chateaubriandin läheinen ystävä, tämän "rakas sisar".
Claire de Duras oli myös kirjailija Germaine de Staëlin ja kuvittaja Rosalie de Constantin ystävä sekä kirjailija, filosofi ja poliitikko Benjamin Constantin serkku. Lisäksi hänen aviomiehensä oli merkittävä hahmo hovissa.
Teokset
muokkaa- Ourika, 1823, uusi laitos 1979, Pariisi: Éditions des femmes.
- Édouard, 1825, uusi laitos 1983, Pariisi: Mercure de France.
Postuumit julkaisut
muokkaa- Olivier ou le secret, 1971, Pariisi: José Corti
- Marie-Bénédicte Diethelm (toim.) 2011, Mémoires de Sophie, Amélie et Pauline : romans d'émigration, Pariisi: Éditions Manucius.
- Œuvres romanesques, 2023, Pariisi: éditions Folio (sisältää teokset Ourika, Édouard, Olivier, Le Moine du Saint-Bernard, En Bretagne ja Le Paria).
Lähteet
muokkaa- ↑ Société internationale pour l'étude des femmes de l'Ancien Régime (BnF FRBNF16608256). Tieto on haettu Wikidatasta.
- ↑ https://books.google.fr/books?id=jLdBAAAAcAAJ&lpg=PA228&ots=Z1WN4iVWg5&hl=fr&pg=PA228#v=onepage&f=false. Tieto on haettu Wikidatasta.
- ↑ Reid, Martine: Des femmes en littérature, s. 203. Pariisi: Belin, 2010.
- ↑ Chalaye, Sylvie & Little, Roger: Ourika, un bestseller de 1823 Africultures 64. 31.8.2005. Africultures. Viitattu 07.06.2024.
- ↑ Bardoux, Agénor: La duchesse de Duras, s. 302. Calmann Levy, 1898.
