Chesterin taistelu
Chesterin taistelu käytiin Chesterissä Bernician pakanallisen ja anglosaksisen kuningas Æthelfrithin ja Powysun brittiläisen ja kristillisen cadellingihallitsia Selyf ap Cynanin joukkojen välillä. Taistelun tarkkaa ajankohtaa ei tunneta, mutta yleensä esitetään vuosia 613 tai 615.
| Chesterin taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
Taistelun lopputulos oli brittien murskatappio. Se tunnetaan myös Æthelfrithin määräämästä Bangor-on-Deen munkkien surmasta. Sen lopullisesta merkityksestä ei ole kuitenkaan selvyyttä. Joskus se on esitetty eräänlaisena historian taitekohtana, kun taas nykytutkimuksessa sen seurauksien on esitetty olleen aikaisempia näkemyksiä rajallisempia.
Tausta muokkaa
Chesterin taistelu käytiin Bernician pakanallisen ja anglosaksisen kuningas Æthelfrithin ja Powysin brittiläisen ja kristityn cadellingihallitsia Selyf ap Cynanin välillä.[1]
Chester tunnettiin aikanaan roomalaisbrittiläisellä nimellä Dēva eli jumalatar ja kymriksi nimellä Cair Legion eli legioonan kaupunki. Se oli ollut sotilaallisesti tärkeä paikka Rooman valtakunnan kaudella 300-luvun lopulle saakka. Paikalla oli tärkä linnoitettu keskus myös Rooman jälkeisellä ajalla. Erityistä merkitystä sillä oli kristinuskoon kääntyneille kelteille.[1]
Taistelun ajankohtaa ei tunneta varmasti. Anglosaksien kronikka mainitsee taistelun vuodeksi 607, mutta kelttiläisissä lähteissä taisteluvuosi on vasta useita vuosia myöhemmin. Annales Cambriaessa vuosi on 613 tai 615. Æthelfrith kuoli vuonna 616/617, joten taistelu on käyty viimeistään tätä ennen. Sittemmät nykypäivän historioitsijat ovat esittäneet vuosia 613 ja 615.[1]
Taistelu historiallisissa lähteissä muokkaa
Monet vanhemmat lähteet kertovat taistelusta varsin lyhyesti. Annales Cambriae mainitsee Chesterin taistelun (Gueith Cair Legion) ja Selim filii Cinanin (Selyf Cynanin poika) saaneen sen aikana surmansa. Ulsterin annaalit mainitsevat saman taistelun (Bellum Caire Legion), jossa kuolee Solo[m] Conaenin poika. Tigernachin annaalit mainitsevat edelleen Selyf ap Cynanin (Solon m[ac] Conain) kuoleman, sekä hänen lisäkseen taistelussa kaatuneen useita "pyhiä miehiä" ja kuningas "Cetula". Voittajana mainitaan erikseen Æthelfrith. Cetulan henkilöllisyyttä ei tunneta varmuudella. Catell on kuitenkin yleinen nimi cadellingien dynastiassa. Inisfallenin annaalit maintisevat myös taistelussa kuolleen useita "pyhiä miehiä".[1]
Historiallisista lähteistä Beda kirjoittaa muita pidemmän kuvauksen taistelusta. Hänen mukaansa Æthelfrith kokosi taistelua varten suuren armeijan ja johti sen kaupunkiin, jota anglosaksit kutsuviat nimellä Legacæstir ja britit nimellä Carlegion. Æthelfrithin mainitaan ennen taistelua nähneen vihollisjoukosta hieman erillään joukon paikalle kokoontuneita pappeja. Hän kysyy mitä varten papit ovat tulleet paikalle. Kuninkaalle selitetään heidän tulleen Bancorin (Bangor-on-Dee) luostarista rukoilemaan muiden puolesta. Koska Æthelfrithin mielestä he rukoilevat Jumalaansa häntä vastaan, heitä vastaan on hyökättävä ensimmäisenä ja heitä on kohdeltava aseettomuudestaan huolimatta aseellisen vastustajan tavoin. Ensin Æthelfrithin joukot tuhoavat papit ja sitten muun vihollisen joukon kärsien myös itse suuria tappioita. Rukoilijoita sanotaan surmatun noin 1 200 ja 50 heistä pakeni.[1]
Koska Beda käyttää tiettyjä kirjoitusmuotoja kelttiläisistä nimistä (esim. Carlegion ja Bancor) hän lienee käyttänyt taistelusta kirjoittaessaan lähteenään latinaksi kirjoitettua tekstiä 600- tai 700-luvulta. Erotuksena muussa tekstissä hän käyttää esimerkiksi samasta puheena olleesta luostarista anglosaksista muotoa Bancornaburg. Ilmeisesti Beda tukeutui myös anglosaksisen dynastian perimätietoon. Hänen mesenaattinsa oli Æthelfrithin pojanpoika Aldfrith. Bedan kertomus taistelusta on erityinen myös siksi, että se jättää kokonaan mainitsematta Æthelfrithin vastustajaan Selyf ap Cynanin. Sen sijaan hän viittaa vihollisen kuninkaaseen epäsuoraan kuvaillen Æthelfrithia kuningas Saulina, ilmeisesti koska hän piti Selyf ap Cynanin Salomoon viittaavaa nimeä röyhkeänä.[1]
Merkitys muokkaa
Taistelun lopputulos oli murskatappio briteille. Sen seuraukset ovat kuitenkin olleet tulkinnanvaraisia. Pitkään taistelu käsitettiin käännekohtana alueen historiassa anglosaksien eristäessä britit pohjoisessa ja lännessä toisistaan. Samalla alkoi muodostua myös Walesin alue ja erilliset kymrin ja cumbrian kielet. Nykytutkimuksen perusteella Æthelfrith ei kuitenkaan voitostaan huolimatta varmistanut asemaansa alueella ja hän kuoli taistelussa Itä-Anglian kuningas Rædwaldia vastaan vain muutama vuosi myöhemmin. Arkeologista näyttöä anglosaksisen asutuksen syntymisestä Cheshiren ja Lancashiren alueelle ei ole. On myös todennäköistä, että maareittejä huomattavasti tärkeämpi viestinnän reitti oli Irlanninmeri.[1]