Cesare Zoppetti
Giovanni Cesare Zoppetti (1. tammikuuta 1876 Genova – 15. maaliskuuta 1940 Rooma) oli italialainen näyttelijä, jolla oli takanaan jo noin kolme vuosikymmentä teatterinäyttämöillä, kun hän 54-vuotiaana aloitti uuden ja menestyksekään uran elokuvanäyttelijänä. Zoppettin äidinkieli oli veneto ja hän käytti aina teatterirooleissaan siihen perustuvaa murretta, riippumatta siitä missä päin Italiaa esiintyi.[1]
| Cesare Zoppetti | |
|---|---|
 Cesare Zoppetti ja Maria Denis elokuvassa Treno popolare (1932) |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1. tammikuuta 1876 Genova |
| Kuollut | 15. maaliskuuta 1940 Rooma |
| Ammatti | näyttelijä |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1900 (noin) -1940 |
| Merkittävät roolit |
Nimetön viettelijä (Treno popolare) Tadini, taksinkuljettaja (Kyllä miehet ovat roistoja) Henkilöstöpäällikkö (La segretaria privata) |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Äänielokuvan tehdessä läpimurtoa 1930-luvun alkuvuosina Zoppetti liittyi siihen näyttelijöiden kaartiin joka Paramount-elokuvayhtiön Joinvillen studioissa Ranskassa teki italiankielisiä versioita yhtiön tuottamista elokuvista. Siihen aikaan oli tavallista että elokuvista tehtiin useita versioita eri kielillä ja vaihdettiin näyttelijöitä tarpeen mukaan eri kieliversioiden välillä.[2] Zoppettin ensimmäinen osa Joinvillessä oli Jack Salvatorin ohjaamassa Il richiamo del cuore (1930), joka oli italiankielinen versio Dorothy Arznerin elokuvasta Sarah and son, josta myös tehtiin versiot ranskaksi, espanjaksi, portugaliksi ja ruotsiksi (Hjärtats röst); viimeksi mainitun ohjasi Rune Carlsten.
Joinvillestä Italiaan palattuaan Zoppetti teki vuonna 1932 kaksi huomioitua roolisuoritusta. Raffaello Matarazzon ensimmäisessä ohjaustyössä Treno popolare hän näytteli keski-ikäistä viettelijää joka houkuttelee teini-ikäisen tytön (Maria Denis) mukaansa viikonloppumatkalle, mutta jonka suunnitelmat pilaa asiasta vihiä saanut vihainen vaimo (Jone Frigerio). Aivan erilaisen osan hänelle antoi myöskin Joinvillessa työskennellyt ohjaaja Mario Camerini, elokuvassaan Kyllä miehet ovat roistoja (Gli uomini, che mascalzoni...). Zoppetti näytteli tässä elokuvassa huolestunutta taksinkuljettajaa jonka mielestä tyttären kosija ei vaikuta oikein sopivalta vävypojaksi. Zoppetti sai tästä suorituksesta erinomaiset arvostelut, mutta myös huomautuksen siitä että puhui murretta, mikä häiritsi muuten täydellistä suoritusta.[3]
Zoppetti näytteli kymmenen vuotta kestäneen elokuvauransa aikana kaikkiaan noin viidessäkymmenessä elokuvassa. Hän näytteli näissä erityisen menestyksekkäästi ihmistyyppiä joka pinnallisesti voi olla vähän tyly ja pahantuulinen mutta on pohjimmiltaan hyväntahtoinen. Tyypillisiä esimerkkejä tällaisista osista ovat Camerinin yllä mainittu taksinkuljettaja, ja henkilöstöpäällikkö Goffredo Alessandrinin ohjaamassa La segretaria privata (1931).[1]
Lähteet muokkaa
- Carpiceci, Stefania: Le ombre cantano e parlano, vol.1: Il passaggio dal muto al sonoro nel cinema italiano attraverso i periodici d'epoca (1927-1932). Artdigiland.com LTD, 2012. ISBN 978-1-909088-04-7. (italiaksi)
- Lancia, Enrico & Poppi, Roberto: Dizionario del cinema italiano, Vol 3. Gli attori 2: M-Z, s. 291–292. Rooma: Gremese, 2003. ISBN 88-8440-269-7.
- Chiti, Roberto & Lancia, Enrico: Dizionario del cinema italiano, I film, vol I: Tutti i film italiani dal 1930 al 1944. Roma: Gremese, 2005. (italiaksi)
- Paolinelli, Mario & Di Fortunato, Eleonora: Tradurre per il doppiaggio. Milano: Ulrico Hoepli, 2005. ISBN 88-203-3385-6.