Raffaello Matarazzo
Raffaello Matarazzo (17. elokuuta 1909 Rooma – 17. toukokuuta 1966 Rooma) oli italialainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja, joka muistetaan parhaiten suosituista 1950-luvun melodraamoistaan[1].
Matarazzo aloitti elokuvauransa kriitikkona. Hän työskenteli Emilio Cecchin johtamalla Cinesillä ja ohjasi 1930-luvun alussa kaksi lyhyttä dokumenttielokuvaa, Arborean (tuolloin Mussolinia di Sardegna) ja Latinan (tuolloin Littoria) kaupunkien rakentamisesta.[2] Matarazzon ensimmäinen näytelmäelokuva oli Treno popolare (”Kansanjuna”, 1933), joka usein mainitaan yhtenä neorealismin edeltäjistä. Tämän jälkeen ohjaaja teki joukon tilannekomedioita ja salonkimelodraamoja, joista paras on L’avventuriera del piano di sopra (”Yläkerran seikkailija”, 1941).[3]
Toisen maailmansodan jälkeen Matarazzo saavutti menestystä melodraamalla Elämän jano (Catene, 1949), joka aloitti Amedeo Nazzarin ja Yvonne Sansonin tähdittämien romanttisten nyyhkyelokuvien sarjan. Ohjaajan viimeinen elokuva oli Amore mio (”Rakkaani”) vuonna 1964.[4]
Lähteet muokkaa
- Moliterno, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema. Lanham, Toronto, Plymouth: The Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5.
Viitteet muokkaa
- ↑ Moliterno, s. 202.
- ↑ Sentieri selvaggi sentieriselvaggi.it. Viitattu 6.1.2019. (italiaksi)
- ↑ Moliterno, s. 202–203.
- ↑ Moliterno, s. 203.