Cantr II on selainpohjainen massiivinen monen pelaajan verkkoroolipeli (MMORPG), jonka tavoitteena on simuloida yhteiskuntien syntyä ja toimintaa. Tämän vuoksi pelimaailman sosiaalinen puoli on pelaajien itsensä kehittämä, eikä ei-pelaaja-hahmoja esiinny. Siinä ei myöskään ole edeltä käsin kirjoitettua historiaa, ekonomista tai poliittista järjestelmää, sisäänohjelmoitua valuuttaa tai esimääriteltyjä rooleja. Pelaaja määrittelee itse hahmonsa luonteen ja päämäärät, ja haasteellisuus perustuu näiden suunnitelmien toteuttamiseen samalla kun pidetään yllä johdonmukaista persoonallisuutta. Peli voidaan myös laskea luokkaan jatkuva selainpohjainen peli (PBBG) koska edistys tapahtuu useiden pelikertojen seurauksena ja jos hahmo kuolee, kuolema on lopullinen.

Pelaaminen käytännössäMuokkaa

Metapelaaminen toimii kuten monessa verkkopelissä osoita ja napsauta -periaatteella. Pelimaailma koetaan roolihahmon (tai hahmojen) kautta, eikä ole sallittua puhua itsestään, tosielämästä tai pelaamisesta kun on roolin sisällä ("in-character"). Roolin ulkoista puhetta (OOC) ei suositella, vaan se tulee pitää minimissä. Pelaajan on mahdollista luoda maksimissaan 15 hahmoa ("character"), mutta näistä jokaisella on oltava oma nimi, luonne ja päämäärät. Siinäkään tapauksessa että kaksi tai useampia hahmoja syntyy tai matkustaa samaan kaupunkiin, niiden on esiinnyttävä erillisinä henkilöinä ja omien hahmojensa suosiminen on ehdottomasti kielletty. Pelaajalla ei saa olla kahta hahmoa saman työnantajan tai yhtiön palveluksessa, tai alisteisessa suhteessa niin että yksi hahmo hyötyisi taloudellisesti toisen työstä. Ei myöskään ole sallittua hyökätä saman uhrin kimppuun kahdella tai useammalla omista hahmoistasi, koska se antaisi epäreilun edun.

Pelin kannalta keskeisin on Tapahtumat-sivu, missä uudet tapahtumat ilmestyvät sivun ylälaitaan, joten sivua luetaan alhaalta ylös.

PelimaailmaMuokkaa

Pelimaailma on erittäin laaja ja valtaosa siitä on asuttamatonta. Matkustaminen kaupungista toiseen vie yleensä useita päiviä, ja siksi onkin mahdollista valmistaa nopeampia kulkuvälineitä, kuten polkupyöriä, veneitä ja autoja, jos vain onnistuu hankkimaan tarpeeksi resursseja. Kulkuneuvojen rakentaminen vaatii yleensä useamman henkilön yhdistetyn työpanoksen, koska yksittäiseltä henkilöltä se voi viedä tosielämässä kuukauden, kun raaka-aineiden keruu lasketaan mukaan, tai monimutkaisten ajoneuvojen kuten pakettiautojen ja bussien tapauksessa jopa yli vuoden. Usein ihmiset hyötyvät kuolleiden jälkeensä jättämistä raaka-aineista ja rakennelmista.

Vaikka maakulkuvälineet edustavatkin melko kehittynyttä teknologiaa, yleinen kehityksen taso on varsin primitiivinen. Monet hahmoista käyttävät luusta tai kivestä valmistettuja työkaluja koska työkalun taso ei vaikuta lopputulokseen. Lähes jokaisella henkeään arvostavalla hahmolla on kilpi, koska monessa paikassa on villieläimiä, joiden hyökkäyksiltä ei voi puolustautua ilman kilpeä, ja merirosvot tai muut lainsuojattomat voivat siepata tai tappaa varomattomia kohteita. On myös yleistä kantaa sorkkarautaa, koska jos joutuu lukituksi rakennukseen, sieltä on mahdotonta paeta ilman lukon murtamiseen sopivaa välinettä.

Syyskuussa 2014 on avattu esittelyserveri, joka mahdollistaa pelin teknisen puolen testaamisen ilman pakollista rooliin eläytymistä. Uudet pelaajat saavat pääsyn esittelyserverille automaattisesti jos siellä on olemassa aktiivinen kaupunki pelaajan omalle kieliryhmälle. Tämän tarkoituksena on vähentää uusien pelaajien hämmennystä ja varmistaa että paikalla on ainakin yksi opas (mentor) joka voi vastata kysymyksiin ystävällisesti ja kärsivällisesti, kun taas pääpelissä uusien pelaajien hahmot eivät saa mitään erikoiskohtelua, vaan heidän odotetaan sopeutuvan yhteiskunnan sääntöihin tai kärsivän seuraamukset.

HistoriaaMuokkaa

Cantrin idea lähti alun perin Lego-palikoilla rakennetusta maailmasta, jota hollantilainen Jos Elkink elävöitti ystäviensä kanssa. Seuraava aste oli e-mailin välityksellä pelattava roolipeli, joka pian kaatui omaan mahdottomuuteensa koska pelinjohtaja joutui käsittelemään ja välittämään muille kaikkien tekemiset. Tuo kokeilu lasketaan lyhyestä kestostaan huolimatta alkuperäiseksi Cantriksi, ja täten nykyisen pelin virallinen nimi on Cantr II, tosin yleisesti sitä kutsutaan pelkäksi Cantriksi. Koodaus on toteutettu PHP:n ja MySQL:n yhdistelmänä ja sitä kehitetään jatkuvasti.

YleistäMuokkaa

Pelaaminen on ilmaista ja ylläpito hoidetaan vapaaehtoisvoimin. Suurin tilastoitu pelaajamäärä oli elokuussa 2006, pelaajille lähetetyn sähköpostin mukaan 1915 mutta pelin sisäisten tilastojen mukaan 1897, joten on epäselvää kumpi näistä on oikeassa. Viime aikoina pelaajamäärä on ollut laskussa kun taas keskimääräinen pelaajamäärä on pysytellyt 800 tienoossa kesäkuusta 2011 lähtien. Jo pitkän aikaa yleisin kieli on ollut puola, englannin jäädessä toiseksi. Pelillä on omat keskustelupalstansa, irc-kanava ja wiki-formaattia käyttävä tietopankki. Aikaisemmin sillä oli myös Darren Soanesin perustama verkkoradiokanava, mutta se jouduttiin poistamaan käytöstä koska monilla soitetuista kappaleista oli vielä tekijänoikeussuoja voimassa ja niiden käytöstä olisi pitänyt maksaa rojalteja. Pelillä oli myös jonkin aikaa verkkolehti nimeltä Stolen Notes, mutta siihen käytettyä ohjelmaa pidettiin tietoturvariskinä, joten se poistettiin käytöstä. Verkkolehden palauttamista on kaavailtu, mutta tähän mennessä se ei ole johtanut mihinkään.

MonikielisyysMuokkaa

Cantria voi pelata usealla kielellä: puolaksi, englanniksi, espanjaksi, portugaliksi, liettuaksi, saksaksi, ruotsiksi, hollanniksi, suomeksi, turkiksi, esperantoksi, ranskaksi, italiaksi, venäjäksi, bulgariaksi ja lojbaniksi. Lista on järjestetty yleisyyden mukaan kirjoitushetkellä. Pelin kääntäminen arabiaksi ja latinaksi aloitettiin kauan sitten, mutta kummassakin tapauksessa kääntäjä lopetti. Suomenkielinen alue avattiin 10 helmikuuta 2007. Pelissä oli yhteen aikaan myös kiinankielinen alue, mutta se ei koskaan saavuttanut suurta suosiota ja se suljettiin kun hahmoja oli jäljellä enää yksi. Tämäkin viimeinen on sittemmin kuollut.

Uuden kieliryhmän aloittaminen vaatii vähintään neljä aktiivista pelaajaa, joista vähintään yksi on valmis tekemään käännöstyötä ja joku hoitamaan markkinointia ryhmän kasvattamiseksi.

Kullakin kieliryhmällä on omat alueensa, mutta ne kaikki sijaitsevat samassa maailmassa ja voivat mennä osittain päällekkäin. Alussa kielialueelle määritellään yksi tai useampi syntymäpaikka (spawn location) joihin uudet hahmot sijoitetaan satunnaisesti. Kun populaatio on kasvanut tarpeeksi suureksi, uusi hahmo voi syntyä missä tahansa paikassa jossa on ollut vähintään kaksi oman kieliryhmän edustajaa lähiaikoina. Mitä enemmän väkeä paikassa on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se vetää puoleensa vastasyntyneitä.

Koska merimatkailu on suhteellisen helppoa (myrskyjä, virtauksia tai meripetoja ei ole ohjelmoitu) monet lähtevät tutkimusretkille ja tämän myötä voivat saapua vieraan kieliryhmän alueelle. Luonnollisesti konflikteja syntyy, varsinkin kun paljon sormella osoittamista monimutkaisempia eleitä ei ole ohjelmoitu. On sallittua käyttää englantia tai mitä tahansa tilanteeseen sopivaa kieltä eleiden ("emote") ilmaisuun mutta hahmot saavat puhua ja ymmärtää vain sitä kieltä jonka puhujaryhmään ne on alun perin luotu, ellei toista kieltä ole opittu pelin sisäisessä kanssakäymisessä.

Aiheesta muuallaMuokkaa