Brahim Boulami (s. 20. huhtikuuta 1972) on marokkolainen estejuoksija. Hän on olympiamitalisti Khalid Boulamin veli.[1]

Boulami osallistui Göteborgin MM-kilpailuihin 1995, mutta karsiutui esteissä välierissä. Seuraavana vuonna hän juoksi Atlantan olympialaisissa seitsemänneksi ajalla 8.23,13. 1997 hän voitti Välimeren kilpailut sekä sijoittui Torinon maastojuoksun MM-kilpailuissa pitkällä matkalla kahdenneksikymmenenneksitoiseksi, Ateenan MM-kilpailuissa kymmenenneksi ja GP-finaalissa seitsemänneksi. Vuonna 1998 Boulami voitti pronssia Afrikan-mestaruuskilpailuissa ja juoksi Marrakechin maastojuoksun MM-kilpailuissa lyhyellä matkalla kuudenneksi.[1]

Boulami oli Sydneyn olympialaisissa esteissä seitsemäs. 2001 hän sijoittui Oostenden maastojuoksun MM-kilpailuissa lyhyellä matkalla yhdeksänneksi ja Edmontonin MM-kilpailuissa kymmenenneksi ajalla 8.21,95. 24. elokuuta 2001[1] Boulami juoksi Brysselin GP-kilpailussa uuden maailmanennätysajan 7.55,28.[2] Ennätyksensä myötä hänestä tuli ensimmäinen ei-kenialainen 3 000 metrin esteiden maailmanennätyksen haltija 23 vuoteen. Kauden lopussa hän voitti GP-finaalin ajalla 8.16,14. Boulami voitti 2002 Afrikan-mestaruuden estejuoksussa.[1] 16. elokuuta 2002 hän juoksi Zürichin Kultaisen liigan kilpailussa uuden maailmanennätysajan 7.53,17, mutta myöhemmin kävi ilmi, että hän oli antanut päivää aiemmin doping-näytteen, joka sisälsi EPO-hormonia.[2] Boulami oli kilpailukiellossa 28. elokuuta 200227. elokuuta 2004.[1]

Boulami palasi radoille kilpailukieltonsa päätyttyä ja juoksi Helsingin MM-kilpailuissa 2005 esteissä neljänneksi. Kauden lopussa hän oli IAAF:n yleisurheilufinaalissa kuudes.[1]

Henkilökohtaiset ennätykset

muokkaa
Lähde: IAAF[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f g Brahim Boulami Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  2. a b Esteiden ME-mies jäi kiinni EPO:sta ts.fi. 30.8.2002. Turun Sanomat. Viitattu 23.7.2011.