Bir Tawil

alue Egyptin ja Sudanin rajalla

Bir Tawil tai Bi'r Tawīl (arab. بير طويل‎ tai بئر طويل ) on Egyptin ja Sudanin alueella sijaitseva 2 060 neliökilometrin laajuinen alue, jota kumpikaan valtio ei katso alueeseensa kuuluvaksi. Koska se usein mainitaan samassa yhteydessä kuin läheinen Hala'ibin kolmio, sitä sanotaan joskus myös Bir Tawilin kolmioksi, vaikka se onkin muodoltaan nelikulmainen. Bir Tawilin ja Hala'ibin kolmion sekä Egyptille ja Sudanille kiistattomasti kuuluvien alueiden rajat kohtaavat samassa pisteessä.

Yksinkertaistettu kartta, joka osoittaa Egyptin (keltainen ja vihreä) sekä Sudanin aluevaatimukset (sininen ja vihreä). Hala'ibin kolmio on merkitty vihreällä ja Bir Tawil valkoisella.
Yhdysvaltalaisten sotilasinsinöörien (USACE) vuonna 1960 laatima topografikartta. Bir-Tawilin alue on kartan yläreunassa.

Bir Tawilin asema ei-kenenkään-maana (terra nullius) on saanut alkunsa siitä, että Sudanin anglo­egyptiläinen yhteis­hallinto vahvisti vuonna 1899 "poliittiseksi rajaksi" 22. pohjoisen leveyspiirin, jota myöten raja kulki Punaiseen­mereen saakka, mutta vuonna 1902 britit vahvistivat siitä osittain poikkeavan "hallinnollisen rajan",[1] jolla osa mainitun leveys­piirin pohjois­puolellakin olevasta alueesta, Hala'ibin kolmio, yhdistettiin hallinnollisesti Britannian ja Egyptin yhteis­hallinnossa olleeseen Sudaniin. Toisaalta Bir Tawil jäi tällöin vedetyn hallinnollisen rajan pohjoispuolelle, vaikka onkin vanhemman poliittisen rajan eli 22. leveyspiirin eteläpuolella. Siitä lähtien kun Sudan vuonna 1956 itsenäistyi, se on vaatinut pohjoisrajakseen vuonna 1902 vedettyä hallinnollista rajaa, kun taas Egypti on vaatinut etelärajakseen vuoden 1899 poliittista rajaa. Näin ollen Hala'ibin kolmiota vaativat itselleen molemmat valtiot, mutta Bir Tawilia ei kumpikaan.

Historia muokkaa

Vuonna 1899 alueella hegemonian saavuttanut Iso-Britannia teki Egyptin kanssa sopimuksen Sudanin yhteishallinnosta. Siinä Sudanin ja Egyptin väliseksi poliittiseksi rajaksi vahvistettiin 22. leveyspiiri. Vuonna 1902 britti­hallinto veti kuitenkin siitä osittain poikkeavan "hallinnollisen rajan", jonka oli tarkoitus ottaa paremmin huomioon eri heimojen asuma-alueen. Bir Tawil kuului lähellä Assuania asuneen ababda-heimon laidunalueisiin, ja sen vuoksi se siirrettiin Egyptin hallintaan. Sen sijaan Hala'ibin kolmiosta tuli pohjoisin Khartumissa sijainneen brittiläisen kuvernöörin hallitsema alue, koska sen asukkaat olivat kulttuurisesti läheisempiä muun Sudanin asukkaiden kanssa.

Kun Sudan vuonna 1956 itsenäistyi, Egypti vaati vuonna 1899 rajaksi vahvistettua, leveys­piiriä pitkin kulkevaa rajaa maiden väliseksi rajaksi, jolloin Hala-ibin kolmio kuuluisi Egyptille mutta Bir Tawil Sudanille. Sudan sen sijaan vaatii vuoden 1902 hallinnollista rajaa, jolloin se saisi Hala-ibin, mutta Bir Tawil jäisi Egyptille. Näin ollen molemmat valtiot vaativat itselleen Hala'ibin kolmiota, mutta kumpikaan ei vaadi vähempiarvoista Bil Tawilin aluetta, jonka on pinta-alaltaan vain kymmenesosa edellisestä ja asumaton eikä sijaitse meren rannalla. Sen enempää Sudanilla kuin Egyptilläkään ei ole kansainvälisen oikeuden hyväksymää perustetta vaatia molempia alueita, mutta kumpikaan ei ole halukas luopumaan Hala'ibista. Kun mikään muukaan valtio ei vaadi Bir Tawilia, se on yksi harvoista maailman maa-alueista, joita mikään valtio ei pidä alueeseensa kuuluvana. Käytännössä alue on Egyptin hallinnassa, mutta sitä ei ole merkitty Egyptiin kuuluvaksi maan hallituksen julkaisemissa kartoissa.[2][3]

Maantiede muokkaa

Bir Tawil on 2 060 neliökilometrin laajuinen nelikulmainen alue. Sen pohjoisraja on 95, itäraja 26, eteläraja 46 ja länsiraja 49 kilometrin pituinen.

Alueen pohjoisrajalla on 459 metrin korkuinen vuori, Jabal Tawil (arab. جبل طويل‎), idässä 662 metrin korkuinen Jebel Hagar ez Zarqa.

Alueen eteläosan kautta kulkee Tawil-niminen vadi (arab. وادي طويل‎), joka tunnetaan myös nimellä Khawr Abū Bard.

Aluevaatimukset muokkaa

Tietokirjailija Alastair Bonnett väitti eräässä teoksessaan vuonna 2014, että Bir Tawil on maailman ainoa asumiskelpoinen paikka, jota mikään valtio ei ole vaatinut itselleen.[4]

Useat henkilöt ovat kuitenkin Internetissä vaatineet aluetta itselleen perustaakseen sinne suunnittelemansa mikrovaltion.[5] Esimerkiksi yhdysvaltalainen Jeremiah Heaton kävi paikalla vuonna 2014 aikoen muodostaa siitä "Pohjois-Sudanin kuningaskunnan".[6]


 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Bir Tawil

Lähteet muokkaa

  1. Sudan – Egypt (United Arab Republic) Boundary. The Georgapher, 27.7.1962. Bureau of Intelligence and Research, United States Department of State. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Virallinen Egyptin kartta mcit.gov.eg. Viitattu 4.8.2016.
  3. CIA World Fact Book – Egypt CIA. Arkistoitu 24.6.2016. Viitattu 4.8.2016.
  4. Alastair Bonnett: ”Bir Tawil”, Unruly Places: Lost Spaces, Secret Cities, and Other Inscrutable Geographies, s. 73. Houghton Mifflin Harcourt, 2014. ISBN 978-0-544-10160-9.
  5. Welcome to the land that no country wants. The Guardian, 3.3.2016. Artikkelin verkkoversio.
  6. Mapping Micronations stream.aljazeera.com. Arkistoitu 30.12.2017. Viitattu 4.8.2016.

Aiheesta muualla muokkaa