Arvi A. Karisto
Arvi Aleksanteri Karisto (sukunimi vuoteen 1905 Karlsson; 31. elokuuta 1879 Hämeenlinna – 23. toukokuuta 1958 Hämeenlinna) oli suomalainen kirjankustantaja ja hämeenlinnalaisen kustannusliike Arvi A. Karisto Oy:n perustaja.[1][2]

Henkilöhistoria
muokkaaKariston vanhemmat olivat leipurimestari Karl Henrik Karlsson ja Amanda Ojala. Hän kävi kuusi luokkaa kansakoulua ja ryhtyi sitten leipurinoppilaaksi. Karisto perusti vuonna 1900 yhdessä August Bomanin kanssa Kustannusliike Boman & Karlssonin ja toimi sen johtajana. Boman myi osuutensa 1907 ja yhtiö sai nimen Arvi A. Kariston kustannusliike. Vuonna 1917 kustannusliikkeestä, Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino Oy:stä sekä Kariston perustamista sitomosta ja kirjekuoritehtaasta Hämeen Sitomo ja Konttorikirjatehdas Oy:sta muodostettiin Arvi A. Karisto Oy -niminen osakeyhtiö. Karisto toimi yhtiön toimitusjohtajana kuolemaansa saakka 1958. Hän sai kauppaneuvoksen arvonimen 1929.[1][2]
Kokoomuslainen Karisto oli presidentin valitsijamiehenä vuosien 1925, 1931, 1937, 1940, 1943, 1950 ja 1956 presidentinvaaleissa. Hän oli myös Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston jäsen 1911–1958 ja kaupunginhallituksen jäsenenä 1930–1958.[2]
Karisto oli Hämeen Heimoliiton perustajia ja oli liiton hallituksessa rahastonhoitajana. Hän oli Hämeenlinnan 300-vuotisjuhlien juhlatoimikunnan puheenjohtajana, Hämeen Säästöpankkiyhdistyksen puheenjohtajana sekä Hämeenlinnan Suomalaisen Säästöpankin hallituksen puheenjohtajana vuodesta 1915 alkaen. Karisto toimi myös Kansallis-Osake-Pankin Hämeenlinnan konttorin valvojana. Karisto harrasti ampumaurheilua ja oli Hämeen läänin metsästysseuran johtokunnan jäsenenä ja seuran sihteerinä. Vuonna 1906 järjestettiin Kariston aloitteesta Suomen ampumaseurojen yhteinen toiminta. Hänen toimestaan järjestettiin ensimmäiset Suomen ampumamestaruuskilpailut vuonna 1907 ja hän oli silloin perustetun mestaruuskilpailujen valtuuskunnan sihteerinä ja rahastonhoitajana 1907–1912. Karisto oli myös yksi Suomen Ampujainliiton perustajista ja hän kuului Suomen Ampujainliiton hallitukseen ja johtokuntaan. [1][2]
Karisto oli pitkään Hämeenlinnan Käsityöläis- ja Tehtailijayhdistyksessä yhdistyksen varapuheenjohtajana ja rahastonhoitajana. Hän otti osaa Suomalaisen puolueen ja sitten Kansallisen kokoomuspuolueen toimintaan ja oli Etelä-Hämeen kansallisliiton piiritoimikunnan jäsenenä ja rahastonhoitajana sekä Hämeenlinnan kansalliskerhon puheenjohtajana ja kokoomuspuolueen kannatusyhdistyksen puheenjohtajana.[1]
Teoksia
muokkaaNimimerkillä A.:
- Kun kotikouluja perustettiin. Kansanvalistus-seuran lehtisiä n:o 63. Helsinki 1901
Nimimerkillä Arvi K.:
- Vapaaviikolla : kuvaus 3:ssa näytöksessä. Seuranäytelmiä n:o 2. Boman ja Karlsson, Hämeenlinna 1901, 3. painos 1909
Nimimerkillä Santeri Saarto:
- Poikuusajoilta : muistelmia ; kuvat piirtänyt Rudolf Koivu. Kariston nuorisonkirjoja 14. Karisto 1909, 2. painos 1918, 3. painos 1990
Nimellä Arvi A. Karisto:
- Suomalainen säästöpankki Hämeenlinnassa 1910 30/5 1915 ; kirj. Arvi Aleksanteri Karisto ja Aukusti Heinonen. Hämeenlinnan suomalainen säästöpankki, Hämeenlinna 1915
Toimitustöitä
muokkaaNimellä Arvi A. Karlsson:
- Pitkiksi puhteiksi 1–5, Kokoelma kertomuksia ja runoja ; toim. Aug. Boman, Arvi A. Karlsson. Boman ja Karlsson, Hämeenlinna 1901–1905
Nimellä A. A. Karlsson:
- Joulujutelmia ; toim. A. A. Karlsson. Boman ja Karlsson, Hämeenlinna 1903
Kirjallisuutta
muokkaa- Punaista ja mustaa : Arvi A. Kariston päiväkirjamerkintöjä ; toimittanut Juhani Niemi. Karisto 2000 ISBN 951234128X
- Juhani Niemi : Kisällistä kauppaneuvokseksi : kirjankustantaja Arvi A. Kariston elämäkerta. Karisto 2008 ISBN 9789512350209
Lähteet
muokkaa- Karisto Oy: yhtiön perustaminen ja alkuvaiheet (Arkistoitu – Internet Archive)
- Kuka kukin oli (Wikiaineisto)
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c d Kauppaneuvos Arvi A. Karisto 60-vuotias, Aamulehti, 31.08.1939, nro 233, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 31.08.2024
- ↑ a b c d 60-vuotias. Kauppaneuvos Arvi A. Karisto, Helsingin Sanomat, 31.08.1939, nro 233, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 31.08.2024