Tunturikoisa

perhoslaji
(Ohjattu sivulta Arnikkikoisa)

Tunturikoisa eli arnikkikoisa (Catastia kistrandella) on koisaperhosiin (Pyralidae) kuuluva arktinen pikkuperhonen. Lajin on kuvannut tieteelle norjalainen Magne Opheim vuonna 1963, Ruijasta 1800-luvun lopulla löydetyn yksilön mukaan.

Tunturikoisa
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Hävinnyt [1]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Imukärsälliset perhoset Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset perhoset Heteroneura
Yläheimo: Koisaperhosmaiset Pyraloidea
Heimo: Koisat Pyralidae
Alaheimo: Soukkokoisat Phycitinae
Suku: Catastia
Laji: kistrandella
Kaksiosainen nimi

Catastia kistrandella
Opheim, 1963

Levinneisyys muokkaa

Euroopassa lajia on löydetty vain Suomesta, Ruotsista ja Norjasta, mutta kustakin pohjoismaasta on vain muutamia havaintoja. Lajia kuitenkin esiintyy myös Kolymajoen alueella Koillis-Siperiassa, jossa se on paikoin jopa runsas.[2]

Lajia on tavattu Suomesta ainoastaan Käsivarren Lapin Mallan luonnonpuistosta yhteensä 14 yksilöä vuosina 1929, 1934 ja 1936. Siitä ei ole sen jälkeen havaintoja Suomesta. Ruotsin Pältsatunturilta havaintoja on tehty vielä 1990-luvulla. Vuoden 2010 uhanalaisuusluokituksessa tunturikoisa luokiteltiin Suomesta hävinneeksi (RE)[3]

Elinympäristö ja elintavat muokkaa

Tunturikoisan elintapoja ei juuri tunneta. Se elää kuivalla, kalkkipitoisella tundralla. Perhoset lepäävät kivien päällä ja lentävät lähellä maanpintaa.[2]

Ravintokasvi muokkaa

Nimen arnikkikoisa laji on saanut tuntureilla kasvavasta kasvista arnikista eli siroarnikista (Arnica angustifolia), jonka on siperialaisten havaintojen pohjalta arveltu olevan toukan ravintokasvi. Pohjoismaisilla esiintymispaikoilla arnikki on kuitenkin harvinainen. Toukan todellista ravintokasvia ei tunneta.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Lauri Kaila, Marko Mutanen: Tunturikoisa – Catastia kistrandella Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  2. a b c Mikkola Kauri, Murtosaari Jussi ja Nissinen Kari: Perhosten lumo: suomalainen perhostieto. Tammi 2005, s. 205. ISBN 951-31-3317-6.
  3. Jari-Pekka Kaitila, Kari Nupponen, Jaakko Kullberg & Erkki Laasonen (2010) Perhoset: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. s. 444.

Aiheesta muualla muokkaa