Avaa päävalikko
Antonio Pietrangeli

Antonio Pietrangeli (19. tammikuuta 1919 Rooma12. heinäkuuta 1968 Gaeta) oli italialainen elokuvakriitikko, käsikirjoittaja ja ohjaaja. Häntä pidetään yhtenä Italian 1950- ja 1960-lukujen elokuvan innovatiivisimmista tekijöistä.[1]

Lääkäriksi valmistunut Pietrangeli aloitti elokuvauransa Bianco e Nero ja Cinema -lehtien kriitikkona. Hän toimi myös apulaisohjaajana ja käsikirjoittajana Luchino Viscontin elokuvassa Riivaajat (1943). Toisen maailmansodan jälkeen Pietrangeli työskenteli kriitikkona ja laati käsikirjoitukset muun muassa Pietro Germin Tappavaan suudelmaan (Gioventù perduta, 1948) ja Alessandro Blasettin Fabiolaan (1949) sekä useisiin Alberto Lattuadan, Gianni Franciolinin ja Roberto Rossellinin elokuviin.[1]

Pietrangelin ohjausdebyytti oli neorealistissävyinen Il sole negli occhi (”Aurinko silmissä”, 1953). Sitä seurasi joukko komedioita, joista parhaiten menestyi Alberto Sordin tähdittämä Lo scapolo (”Poikamies”, 1955). Myöhemmin hän ohjasi muun muassa yhteiskuntakriittiset naiskuvaukset Nata di marzo (”Maaliskuussa syntynyt”, 1958), Ilotytöt (Adua e le compagne, 1960), La parmagiana (”Parmatar”, 1963) ja Lyhyt vierailu (La visita, 1963) sekä satiirisen faabelin Rooman kummitukset (Fantasmi a Roma, 1961).[1] Pietrangelin parhaana pidetty elokuva on Tunsin hänet hyvin (Io la conoscevo bene, 1965), josta hän sai Nastro d’argento -palkinnon sekä käsikirjoituksesta että ohjauksesta. Ohjaaja sai surmansa uransa huipulla veneilyonnettomuudessa Gaetan saaren lähellä. Hänen viimeisen elokuvansa Come, quando, perché (”Miten, milloin ja miksi”, 1969) viimeisteli Valerio Zurlini.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Enciclopedia del cinema treccani.it. Viitattu 6.4.2014. (italiaksi)
  2. Moliterno, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema, s. 253. Lanham, Toronto, Plymouth: The Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5.

Aiheesta muuallaMuokkaa