Antichrist (elokuva)

Tämä artikkeli käsittelee elokuvaa. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

Antichrist on Lars von Trierin ohjaama, vuonna 2009 valmistunut elokuva. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet von Trier ja Anders Thomas Jensen. Elokuvan pääosissa näyttelevät Willem Dafoe ja Charlotte Gainsbourg.

Antichrist
Ohjaaja Lars von Trier
Käsikirjoittaja
Tuottaja Meta Louise Foldager
Säveltäjä Kristian Eidnes Andersen
Kuvaaja Anthony Dod Mantle
Leikkaaja Anders Refn
Tuotantosuunnittelija Karl Júlíusson
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Tanska
Tuotantoyhtiö Zentropa
Levittäjä Nordisk Film
Budapest Film
Ensi-ilta
Kesto 104 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie
Dansk filminsitut

Elokuva esitettiin ensi kerran 18. toukokuuta 2009 Cannesin elokuvajuhlilla, jossa se sai järkyttyneen vastaanoton väkivaltaisen ja seksuaalisen kuvastonsa takia, ja sen hyväksymistä Cannesiin hämmästeltiin.[1] Antichrist sai Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2009 elokuvapalkinnon.

Trier leikkaa tuotantoyhtiön ilmoituksen mukaan pahimmat järkytystä aiheuttaneet kohdat pois ja tekee elokuvasta ”katolisen version”, jota voidaan esittää Etelä-Euroopassa ja Yhdysvalloissa.[2]

Gainsbourg sai Cannesissa roolisuorituksestaan parhaan naisnäyttelijän palkinnon.[3]

Elokuvan tekoa on leimannut Trierin masennus ja siitä toipuminen. Hän ei voinut käsien vapinan vuoksi poikkeuksellisesti itse kuvata elokuvaa. Helsingin Sanomien kriitikon Veli-Pekka Lehtosen mukaan elokuvan tausta voi olla vähintään yhtä kiinnostava kuin itse teos.[4]

Ohjaaja on omistanut elokuvan neuvostoelokuvan mestari Andrei Tarkovskille.

Näyttelijät muokkaa

 Willem Dafoe  mies  
 Charlotte Gainsbourg  nainen  
 Storm Acheche Sahlstrøm  Nic 

Vastaanotto muokkaa

Kritiikissä elokuvaa luonnehditaan ahdistavan raa’aksi.[5] Se sai Nyt-liitteen viideltä kriitikolta pistekeskiarvon 3,8.[6] Turun Sanomien Tapani Maskulan mielestä ”Antichrist ei rienaa eikä mässäile raakuuksilla, vaikka siinä lyödään otsaa vessanpönttöön, porataan pulttia sääriluuhun ja silvotaan saksilla klitorista”. Hänestä noihin kohtauksiin on mahdotonta samastua, koska jo varhain ohjaaja etäännyttää katsojan tarkkailijaksi. Maskulan mielestä Antichrist ei ole virheetön elokuva, mutta se vie yleisönsä ”pari pykälää lähemmäksi pimeyden sydäntä, itsemme ymmärtämistä”.[7]

Lähteet muokkaa

  1. Lehtonen, Veli-Pekka: Lars von Thrierin uutuudelle buuatiin. Helsingin Sanomat, 19.5.2009, s. C1. Arkistoitu 20.5.2009. Viitattu 19.5.2009.
  2. Von Trier leikkaa Antikristus-filmin kohukohdat Yle Uutiset. 20.5.2009. Viitattu 21.5.2009.
  3. Charlotte Gainsbourg. Festival de Cannes. Arkistoitu 7.1.2010. Viitattu 2.6.2009. (englanniksi)
  4. Lehtonen, Veli-Pekka: Trier teki masennuksestaan elokuvan. Helsingin Sanomat, 2.6.2009, s. C1. Artikkelin verkkoversio.
  5. MH: Antichrist, Päivän elokuvia, Tv-maailma, 32/2012 sivu
  6. Kriitikon valinta. Tv-Nyt, 2009, nro 31.7.-6.8., s. 20.
  7. Maskula, Tapani: Saatana saapuu paratiisiin Turun Sanomat. 10.7.2009. Arkistoitu 16.4.2019. Viitattu 16.4.2019.

Aiheesta muualla muokkaa

Arvostelut muokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.