Anglo-Iranian Oil Company

Anglo-Iranian Oil Company (AIOC) oli brittiläinen Iranissa toiminut öljy-yhtiö. Yhtiö perustettiin nimellä Anglo-Persian Oil Company (APOC) vuonna 1909 kun Masjed Soleymanin alueella Irakissa oli löydetty laaja öljykenttä. Yhtiö nimettiin uudelleen Anglo-Iranian Oil Companyksi vuonna 1935. Yhtiö kansallistettiin Iranin valtion parlamentin Majlisin ja pääministeri Mohammed Mossadeghin aloitteesta vuonna 1951. Yhtiön englantilaisesta osasta tuli vuonna 1954 British Petroleum Company, joka on yksi nykyisen BP-yhtiön edeltäjistä.

Yhtiön alkuvaiheet 1900-luvun alussa

Vuonna 1901 William Knox D`Arcy neuvotteli Persian kuninkaan Mozaffar ad-Din Shah Qajarin kanssa öljysopimuksen, joka antoi hänelle oikeuden hyödyntää Iranin öljyvaroja 60 vuoden ajan. D'arcy rahoitti öljynetsintäretken Persian aavikolle, mutta joutui myymään suurimman osan oikeuksistaan brittiläiselle Burmah Oil-yhtiölle, kun hänen varansa hupenivat tuloksettomassa etsinnässä. 26 toukokuuta 1908 onni kuitenkin kääntyi ja Iranista löytyi öljykenttä.

14 huhtikuuta 1909 Burmah Oil perusti julkisesti noteeratun Anglo-Persian Oil Company (APOC)-tytäryhtiön. Öljyntuotanto Persiassa aloitettiin rakentamalla jalostamo Abadaniin vuonna 1913. Samana vuonna Britannian hallitus hankki Winston Churchillin johdolla määräävän omistusaseman yhtiössä turvatakseen laivaston tarvitseman öljyn. Yhtiön ja Yhdistyneen kuningaskunnan välisen sopimuksen oli määrä kestää 20 vuotta.

Vuonna 1912 APOC osti 50 prosentin osuuden Calouste Gulbenkinin perustamasta Turkish Petroleum Company -yhtiöstä osallistuakseen öljyn etsintään ja tuotantoon Ottomaanien valtakunnan alueella. Turkish Petroleum Company löysikin lopulta valtavan öljykentän Kirkukissa Irakissa ja nimettiin vuonna 1927 uudelleen Iraq Petroleum Companyksi. APOC sijoitti myös esimerkiksi Kuwait Oil Companyyn (KOC), joka löysi öljyä Kuwaitista.

Amerikkalais-brittiläisellä öljyimperialismilla on ollut myös tavoitteensa Persialahden öljyvarojen hallitsemisessa ensimmäisestä maailmansodasta lähtien. Kolmen suuren öljy-yhtiön (Standard Oil, Shell, British Petroleum) kartelli otti tavoitteekseen Neuvostoliiton eteläisten osien ja Persialahden öljykenttien haltuunottamisen. Ensimmäinen maailmansota lisäsi öljyn kulutusta maailmassa ja lisää öljykenttiä löydettiin Keski-Idästä.

Tyytymättömyys sopimukseen Persian alueella

Vuonna 1925 Persiassa nousi valtaan Reza Pahlavi. Maassa oli jo pitkään kytenyt tyytymättömyys sopimukseen öljyvarojen hyödyntämisestä. Pahlavi määräsi sopimuksen neuvoteltavaksi uudelleen ja vuonna 1933 osapuolten välillä solmittiin uusi Persian kannalta edullisempi sopimus. Pahlavin valtakausi päättyi vuonna 1941. Tyytymättömyys Iranissa jatkoi kasvuaan, kun öljyntuotanto alueella moninkertaistui toisen maailmansodan aikana. Abadanin öljykentillä puhkesi lakkoja, joihin britit vastasivat palkkaamalla ympäristön etnisiä ryhmiä hyökkämään lakkolaisia vastaan. Yhtiö järjesti myös kaksi brittiläistä sotalaivaa Abadanin edustalle.Yleinen mielipide kääntyi yhä enemmän yhtiön vastaiseksi. Reza Pahlavin valtakauden jälkeen voimistunut Iranin parlamentti Majlis sääti lain, joka kielsi antamasta lisää oikeuksia ulkomaisille yhtiöille ja määräsi nykyiset sopimukset neuvoteltaviksi uudelleen.

Iranin öljyvarojen kansallistaminen ja vallankaappaus

Maaliskuussa 1951 Majlis kansallisti Iranin öljyvarat. Seuranneen Abadanin kriisiin aikana vuosina 1951–1954 ulkomaat kieltäytyivät brittien painostamina ostamasta öljyä Iranista. Abadanin öljynjalostamo suljettiin ja AIOC vetäytyi Iranista. Kriisin seurauksena Iranin pääministeriksi noussut kansallistamista ajanut Mohammed Mossadegh poistettiin vallasta. Yhdysvaltojen CIA ja Britannian MI6-tiedustelupalvelu toteuttivat Iranissa vuonna 1953 vallankaappauksen koodinimellä Operaatio Ajax ja nostivat šaahi Mohammad Reza Pahlavin uudelleen valtaan.

AIOC nimettiin uudelleen British Petroleumiksi (BP) 1954 ja yhtiö yritti palata Iraniin. Vastarinta Iranissa oli kuitenkin niin vahvaa, että edes valtaan nostettu länsimielinen uusi hallinto ei pystynyt järjestämään paluuta. Yhdysvaltojen painostamana yhtiö joutui elokuussa 1954 suostumaan osaksi kansainvälistä yhteisyritystä. Kansainvälisessä yhtiössä BP omisti 40%, Gulf Oil 8%, Royal Dutch Shell 14%, Compagnie Française des Pétroles 6%. Neljä amerikkalaista Aramco-yhtiötä Standard Oil of California (myöhemmin Chevron), Standard Oil of New Jersey (myöhemmin Exxon), Standard Oil Co. of New York (myöhemmin Mobil, sitten Exxon Mobil) ja Texaco omistivat kukin 8% yhtiöstä.

Kytkentä Neuvostoliiton öljyyn

Yhdysvaltalaisen Occidental Petroleumin öljy-yhtiön Armand Hammer neuvotteli öljykaupasta Neuvostoliiton Josif Stalinin kanssa 1950-luvun alkuvuosina. Venäläistä öljyä myytiin nyt korkeammalla hinnalla kuin Stalin itse olisi voinut myydä, koska länsimaat pyrkivät estämään öljyn ostamisen Neuvostoliitosta. Kuitenkin Occidental Petroleum ja Neuvostoliitto rakensivat kaksi suurta öljyjohtoa Neuvostoliiton öljykentiltä molemmin puolin Kaspianmerta- Tämä vähensi jonkin verran brittiläis-persialaisten öljykenttien tuotantoa tai sen kasvua Iranissa. Seuraavat 45 vuotta Neuvostoliitto toimitti öljyään näitä öljyputkia pitkin ja Standard Oil myi venäläistä öljyä maailmanmarkkinoilla kutsuen sitä Iranin öljyksi.

Aiheesta muualla

• The New US-British Oil Imperialism (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• A long history of interference in Iran (Arkistoitu – Internet Archive), Socialist Worker Online, 19. lokakuuta 2005. (englanniksi)