Gulf Oil Corporation oli merkittävä yhdysvaltalainen öljy-yhtiö, joka perustettiin vuonna 1901. Yhtiö harjoitti muun muassa öljynetsintää ja -jalostusta, öljytuotteiden kauppaa ja huoltoasemaliiketoimintaa. Gulf-huoltoasemia oli sekä Yhdysvalloissa että lukuisissa muissa maissa, myös Suomessa. Gulf Oilin olemassaolo päättyi vuonna 1984, kun se sulautettiin Standard Oil of California -yhtiöön. Vastaanottavan yhtiön nimeksi tuli sulautumisen jälkeen Chevron ja se on nykyään Yhdysvaltain suurimpia yrityksiä.

Gulf Oil Corporation
Yritysmuoto pörssiyhtiö
Perustettu 1901
Lakkautettu 1984
Kotipaikka Framingham, Massachusetts, Yhdysvallat
Tuotteet polttoaineet
voiteluöljyt
Gulfin huoltoasema Englannissa.

Ennen fuusiota Gulf Oil oli luopunut huoltoasemistaan Euroopassa. Monessa maassa, muun muassa Ruotsissa ja Tanskassa Gulf-huoltoasemat siirtyivät Kuwait Petroleum Corporation -yhtiölle, joka sittemmin otti käyttöön Q8-tuotemerkin. Suomessa Gulf-huoltoasemat olivat siirtyneet jo 1970-luvulla E-öljyille ja Kesoilille.

Fuusion jälkeen Gulf-tuotemerkki jäi Chevronille, joka käytti sitä 1990-luvun alkupuolelle saakka, mutta on luovuttanut sen toisille yhtiöille.

Yhdysvaltain ulkopuolella Gulf-merkin käyttöoikeus on siirtynyt Gulf Oil International Ltd -nimiselle yhtiölle, joka kuuluu intialaiseen Hinduja-konserniin. Yhtiö on edelleenluovuttanut Gulf-tuotemerkin käyttöoikeuden useaan maahan, muun muassa Alankomaihin, Belgiaan, Britanniaan ja Ruotsiin. Näissä maissa on syntynyt uudestaan Gulf-huoltoasemien verkosto. Ruotsissa toimii jo yli sata Gulf-asemaa.

Gulf-huoltoasemat Suomessa

muokkaa

Gulfin voiteluaineet tulivat Suomessa myyntiin 1920-luvun alussa, ja vuonna 1937 Gulf Oil Corporation osti Suomalainen Nafta Oy:n liiketoiminnan.[1] Vuonna 1929 perustettu Suomalainen Nafta oli Neuvostoliiton öljynvientiyhtiön Sojuznefteexportin perustama jakeluyhtiö ja ensimmäinen neuvostoliittolaista öljyä Suomeen tuonut yritys.[2] Suomalainen Gulf Oil Company O.Y. merkittiin kaupparekisteriin toukokuussa 1937. Gulf peri ostamaltaan yhtiöltä polttoaineiden toimitussopimuksen Bensiinin Kuluttajain Oy:n huoltoasemille, mutta myös vakavat riidat, joita puitiin vielä pitkään sotien jälkeen, kunnes Bensiinin Kuluttajain Oy (myöhemmin Union) vaihtoi tavarantoimittajakseen Oy Trustivapaa Bensiini Ab:n. 1950-luvun alussa Gulf oli Suomen kolmanneksi suurin bensiinikauppias.[1]

1960-luvulle tultaessa Gulf oli vakiinnuttanut asemansa keskikokoisena öljy-yhtiönä Suomessa ja vuonna 1963 yhtiö lyhensi nimensä muotoon Oy Gulf Oil Ab. Samaan aikaan Gulf laajensi muiden öljy-yhtiöiden tapaan huoltoasemaverkostoaan ns. tyyppiasemilla. Nopeasti ränsistyvien elementtiasemien vastapainoksi Gulf alkoi 1960-luvun loppupuolella rakennuttaa alkanutta avaruusaikaa henkineitä, arkkitehti Matti Suurosen suunnittelemia lujitemuovista valmistettuja huoltoasemia. Yksi tällainen on säilynyt entisen valtatie 3:n, nykyisen seututie 130:n varrella Lempäälässä. Gulfin asiakaslehti oli Gulf-Uutiset.[1]

Vuonna 1967 Gulf menetti suurimman polttoöljyasiakkaansa, kun Keskusosuusliike Hankkija osti kilpailevan öljy-yhtiön Unionin osake-enemmistön ja siirtyi Nesteen tukkuasiakkaaksi. Gulfin tilannetta Suomessa ei auttanut sekään, että öljy-yhtiön tuotteilla saavutettiin maailmalla komeita autourheiluvoittoja, vaan päin vastoin yhtiön osuus Suomen polttoainemarkkinoista ohentui ohentumistaan. Lopulta helmikuussa 1973 Neste osti heikkoon kuntoon ajautuneen Oy Gulf Oil Ab:n ja jakoi sen 199 huoltoasemaa puoliksi omistamilleen E-öljyille ja Kesoilille. Muutamat asemansa omistaneet Gulf-yrittäjät kuitenkin protestoivat vaihtamalla toisiin öljy-yhtiöihin.[1]

Suomessa Gulf-tuotemerkin käyttöoikeuden omistaa nykyään Us-Parts Finn-Am, joka lisensioi tuotemerkkiä edelleen itsenäisille huoltoasemayrittäjille vuodesta 2008 alkaen. Polttoaineen Gulf-asemille toimittaa Lämpöpuisto Oy. Lämpöpuiston omistaja on nykyään St1 Oy.[3] Ensimmäinen uusi Gulf-huoltoasema oli Helsingin Merisatamassa sijaitseva veneasema.

Elokuussa 2014 Gulf-huoltoasemien määrä oli kymmenen. Niistä viisi oli veneasemaa.[4]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Jukka Vesterinen: Huoltoasemakirja, s. 148–152. Helsinki: Alfamer Oy, 2009. ISBN 978-952-472-086-1.
  2. Vesterinen, s. 174.
  3. Gulf-merkki tekee paluuta huoltoasemille Helsingin Sanomat. 29.4.2008. Arkistoitu 25.6.2009. Viitattu 28.10.2010.
  4. Gulf-huoltoasemat (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 4.8.2014

Aiheesta muualla

muokkaa