Avaa päävalikko

Anders Björkqvist

suomalainen pappi ja kirjoittaja

Anders Björkqvist (30. lokakuuta 1741 Nousiainen7. syyskuuta 1809 Vehmaa) oli Vehmaan kappalainen, joka tunnetaan parhaiten postillasta Uskon harjoitus Autuuteen (1801). Siitä on otettu seitsemän suomenkielistä ja kolme ruotsinkielistä painosta, ja se on siten levinneimpiä suomalaisia saarnakirjoja. Postillan nousu yhdeksi Suomen 1800-luvun menestysteoksista alkoi vuonna 1841, kun Björkqvistin kuolemasta oli kulunut jo yli 30 vuotta. Teoksen julkaisi Wulffin kirjapaino Vaasassa. Nuori pastori julkaisi arkkiveisuina kaksi virttä vuonna 1772.

Anders Björkqvist
Henkilötiedot
Syntynyt 30. lokakuuta 1741
Nousiainen
Kuollut 7. syyskuuta 1809 (67 vuotta)
Vehmaa
Ammatti pappi
Kirjailija
Esikoisteos Uskon harjoitus Autuuteen (1801)
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Sisällysluettelo

ElämäMuokkaa

Björkqvist syntyi Nousiaisissa Härjänsilmän talossa. Hänen isänsä oli kuudennusmies Antti Kreunpoika Härjänsilmä, joka julkaisi neljä virttä vuonna 1768. Antti-poika lähetettiin vuonna 1751 Turun katedraalikouluun. Koulutielle lähtiessään Antti Härjänsilmä otti nimekseen Anders Björkqvist, mikä ilmeisesti oli paikallisen vallesmannin nimi. Björkqvist tuli ylioppilaaksi vuonna 1760 ja sai pappisvihkimyksen vuonna 1765. Hän työskenteli ensin armovuoden saarnaajana Sauvossa ja Loimaalla. Vuonna 1768 hänet nimitettiin Sauvon pitäjänapulaiseksi. Vuonna 1780 hänet kutsuttiin Vehmaan kappalaiseksi, mitä virkaa hän hoiti kuolemaansa saakka. Vuosina 1800–1805 hän hoiti virkaatekevänä pitäjän kirkkoherran virkaa. Varapastorin arvonimen hän sai vuonna 1797. Postillaansa hän valmisteli kahdeksan vuotta. Lopulta Uskon harjoitus Autuuteen painettiin vuonna 1801. Sitä arvostetaan etenkin rukoilevaisuuden ja herännäisyyden piirissä.[1]

Björkqvistin postillaMuokkaa

Ilmestymisvuonnaan 1801 Björkqvistin postilla oli ainoa suomenkielisen kirjoittajan suomeksi julkaisema teos. Tarja-Liisa Luukkanen on huomauttanut, että Björkqvistin teos ei ollut ainoastaan uskonnollinen opastaja, vaan useine painoksineen yksi niistä teoksista, jotka edistivät modernin lukutaitoisuuden leviämistä uskonkysymyksistä kiinnostuneen suomenkielisen rahvaan parissa. Teos levisi paitsi useina painoksina myös ilmeisesti lainakirjastojen välityksellä. Björkqvistin postilla oli herätysliikerajat ylittänyt teos: sitä lukivat sekä rukoilevaiset, heränneet että evankeliset.[2]

Kun Björkqvist haki painolupaa postillalleen, sensorina toiminut Turun Akatemian teologinen tiedekunta arvosteli teoksen vanhanaikaisuutta ja tyylin puutteita. Lupa myönnettiin, koska sisällössä ei ollut opillisia hairahduksia ja koska kirja käytännöllisyytensä vuoksi sopi rahvaan käyttöön. Uskon harjoitus autuuteen ilmestyi tekijän kustantamana 2 000 kappaleen painoksena vuonna 1801. Sen ilmestyminen ei herättänyt huomiota eikä aikalaisten kirjeissä ole siitä mainintoja. Postillasta toinen ilmestyi vuonna 1841. Sen jälkeen uusia painoksia on otettu vuosina 1843, 1849, 1858, 1876 ja 1896–97 (kielellisesti korjattu laitos). Ruotsiksi (Trons öfning till saligheten) postilla julkaistiin Uumajassa vuonna 1843, Vaasassa 1846 ja Helsingissä 1877. Ruotsinnoksen laati herännäisyyteen kääntynyt pappi Lars Josef Achrén. Osmo Tiililä arvioi, että mistään muusta suomalaisesta saarnakirjasta ei ole otettu yhtä monta painosta.[3] Postillan teksti on saatavana myös verkossa osana Kotimaisten kielten keskuksen vanhan kirjasuomen korpusta.[4]

Postillassa on 69 saarnaa, joissa selitetään kirkkovuoden ensimmäisen vuosikerran evankeliumitekstit. Jokaisessa saarnassa on esipuhe, joista 29:n aiheena on Vanhan testamentin teksti. Saarnan pääaiheen esitys on yleensä kaksi- tai kolmiosainen. Uskonnollisista kirjailijoista Björkqvist mainitsee muun muassa Lutherin, Nohrborgin, Freseniuksen ja Arndtin. Myös Erik Pontoppidanin teos Collegium pastorale oli Björkqvistin käytössä. Saarnoissa ei käsitellä yleisluontoisia kysymyksiä, kuten kirkko-oppia, esivaltaa ja kasvatusta, vaan lähinnä käytännöllisiä uskonelämän kysymyksiä, kuten sanan ja ihmisen kokemusten yhteensovittamista. Postillan nimessä uskon harjoitus viittaa juuri tähän.[5] Vilpittömät askeleet autuuden tiellä, kuten Björkqvist niitä kuvasi, edellyttivät ”uskon elävätä hartautta ja harjoitusta”, jatkuvaa kilvoittelua, puhtaan omantunnon vaalimista, itsekieltäymystä, nöyryyttä ja sitä, ettei ”anna kieldäns wääryden, turhuden ja - - kelwottamain puheitten” välikappaleeksi.[6]

Björkqvistin uskonnollisen position määritteleminen näyttää olleen hankalaa. Hänen on esitetty kuuluneen niin sanottuun varhaisempaan herätykseen ollen sen viimeinen edustaja tai välittäjä vanhan ja uuden herännäisyyden välillä. Björkqvistiä on kommentoitu vakaan kirkollisuuden edustajaksi vastakohtana harhaantuneille separatisteille ja aikansa hurmahenkisille liikehdinnöille. On pohdittu, oliko hän kokenut opiskeluaikanaan uskonnollisen herätyksen ja oliko hän omaksunut herrnhutilaisia vaikutteita. Saarnakirjasta on sanottu löydetyn herätyskristillisyyttä sekä viitteitä aikaisemmasta puhdasoppisuudesta ja myöhemmästä evankelisuudesta.[7] Sen sijaan ei ole mietitty, vaikuttiko Björkqvistin käsitysten muotoutumiseen opiskelu Turun Akatemiassa tai, mahdollisesti hänen vanhempiensa kautta, isovihan tuottama uskonnollinen murros.

Kuten Seppo J. Salminen on tuonut esille, 1700-luvun valistuksen kausi antoi Suomessa elintilaa pietismille ja pietistisille tulkinnoille. Salminen on osoittanut, kuinka luonnontieteilijätaustaiset teologit edustivat 1700-luvulla irtaantumista luterilaisesta puhdasoppisuudesta ja valistusaikakauden vaikutusta Suomessa: uudenlaista suvaitsevaisuutta, rationalismia sekä ajatuksen ja tutkimuksen vapautta, joka koski niin luonnontieteitä kuin raamatuntutkimustakin. Nämä näkemykset antoivat elintilaa myös pietistisille uskontulkinnoille, joita teologisen tiedekunnan opettajakunnassa edusti esimerkiksi Lars Lefrén.[8]

Osmo Tiililä on kuvannut Björkqvistin postillaa maalaiskappalaisen tuotokseksi siitä puuttuvien opillisten pohdintojen vuoksi. Niin ikään Mauno Rosendal on arvioinut Björkqvistin teosta Wegeliuksen postillaa heikommaksi, koska Björkqvist ei kiinnittänyt huomiota uskonopin käsitteiden perusteelliseen selvittämiseen.[9] Näiltä 1900-luvun uskonopin käsittelyä kaivanneilta arvioijilta jäi näkemättä, että opilliset pohdinnat ja uskonopin käsitteiden selvittäminen eivät kiinnostaneet valistusteologiaa eivätkä valistusteologian aikakautena elänyttä Björkqvistiä. Valistusteologian traditio onkin Björkqvistin ja hänen saarnakirjansa arvioinnissa jäänyt sivuun, kun "valistuksesta" ja rationalismista muodostui myöhempien suomalaisten herätysliikkeiden ja uskonnolliseen konservatismiin kääntyvän teologian viholliskuva 1800-luvun puolivälistä alkaen.

Neologian hengessä Björkqvist sivuutti teologis-dogmaattiset pohdinnat, opetti käytännön kristillisyyttä, kritisoi ulkokohtaista ja ulkopäin määriteltyä uskonnonharjoitusta sekä tunne-elämän kiihotukselle perustuvaa epärationaalista hurmahenkisyyttä. Neologia oli rationaalinen, erinäisiä uskonoppeja kritisoinut, saarnan yleistä ymmärrettävyyttä sekä käytännön kristillisyyttä korostanut suuntaus. Valistusteologia ei ollut kiinnostunut perinteisestä dogmaattisesta pohdinnasta. Se oli rationaalinen, erinäisiä uskonoppeja kritisoinut, kristillistä rakkautta ja sen toteuttamista korostanut suuntaus. Neologia siirsi uskonelämän painopisteen uskonlauseista ja -opeista käytännön elämään. Tämä asennoituminen merkitsi sekä henkilökohtaisen uskonelämän että sen käytännön toteuttamisen korostamista. Uskon haluttiin realisoituvan elämässä; opetettiin hyve-etiikkaa, uskossa kilvoittelua ja hyvän tekemistä. Kaikkea tätä edustaa myös Björkqvistin, 1700-luvun suomalaisen pietistin, postilla.[10]

Björkqvistiä saarnakirjaa lukeneet saivat opetusta yleisessä ihmisrakkaudessa. ”Kaikki mitä haluatte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille” ei Björkqvistin mukaan ollut abstrakti periaate, vaan sisällöllisesti määritelty, kristityille tarkoitettu elämänohje. Periaatteen toteuttamisessa ei ollut kyse ihmisten kulloisistakin mielivaltaisista toiveista ja haluista, siitä mitä kukin ihminen sattui haluamaan muilta ihmisiltä. Periaatteen toteuttajan piti ensin olla itse kristitty, Jumalaa rakastava ja kaikkien ihmisten ”totista hyvää” haluava henkilö.

Kun ihmisellä oli tämä oikea mielenlaatu, hän halusi toisilta ihmisiltä ns. oikeita asioita ja halusi toimia itse samoin myös muita ihmisiä kohtaan. Jos kristityksi itseään kutsuva ei ollut ”ihmisrakas”, hän ei voinut olla Jeesuksen seuraaja, Björkqvist esitti.

Kanssakäymisessä toisten ihmisten kanssa kristittyä piti ohjata lähimmäisenrakkaus. Kristityn lähimmäisiä olivat kaikki ihmiset, sekä ystävät että viholliset. Oikea, kaikkiin ihmisiin kohdistuva rakkaus ei koskaan väsy, se ei sano koskaan paljon tehneensä, kun taas ulkokultaisen ihmisen rakkaus väsyy nopeasti ja luettelee hyviä töitänsä, Björkqvist opetti. Jos ihminen oli Jeesuksen opetuslapsi, hänellä oli ihmisrakas, hiljainen, ystävällinen, siveä ja rakkaudella täytetty mieli kuten Kristuksella. Jos ihmisrakkautta ei ollut, ihmisen vakuutukset omasta kristillisyydestään olivat ”wahingolliset luulot ja turhat uni-näöt”, kuten todetaan postillan vuoden 1876 painoksessa. Kristityn ei ole raskas rakastaa kaikkia ihmisiä, koska hänessä vallitsee Kristuksen mielenlaatu, Björkqvist opasti.[11]

VirretMuokkaa

Björkqvist julkaisi arkkiveisuina kaksi virttä vuonna 1772. Virret löytyvät Kansalliskirjaston kokoelmista. Veisu Muistutus Yhdellä käändymättömälle Sielulle hänen elämästäns ja autuudestans, cuinga hän taidais sieluns pelasta siitä ijäncaickisesta waiwasta ja cadotuxesta täsä armon ajas sisältää 27 säkeistöä. Säkeistöjen alkukirjaimet (eivät aivan alusta) muodostavat akrostikonin eli nimen anders andinpoic björkqvist.

Virsi Muistutus yhdelle Jumaliselle Sielulle pysymises alinomiasest rucouxis sisältää 30 säkeistöä. Nykynäkökulmasta Björkqvistin virret vaikuttavat muodollisesti kömpelöiltä, kuten esimerkiksi:

laina o Jesu mul kärsimystä ettän tämän elämä ehton,
Woittaisin caikki mun wihollisen nij cuin yx wäkevä sangar,
Et coscan tääl taistellut Wijnamies,
Sit weisata saimin Karizalle, Jesuxel mun iloni Herrallen häis.

Kirjallinen tuotantoMuokkaa

  • Muistutus Yhdellä Käändymättömälle Sielulle hänen elämästäns ja autuudestans, cuinga hän taidais sieluns pelasta sijtä ijacaickisesta vaivasta ja cadotuxesta täsä armon ajas. Arkkivirsi Ach autuas se aica, 1772
  • Muistutus yhdelle Jumaliselle Sielulle pysymises alinomiasest rucouxis. Arkkivirsi 1772.
  • Uskon harjoitus Autuuteen, Sowitettu niiden Wuotisten Juhla- ja Sunnundai-Päiwäisten Evangeliumein Tutkinnossa Jonga ulosandanut on Anders Björkqvist, Vice Pastor (1801)

LähteetMuokkaa

  • Beutel, Albrecht Kirchengeschichte im Zeitalter der Aufklärung. Ein Kompendium. Vandenhoeck & Ruprecht 2009
  • Björkqvist, Anders, Uskon harjoitus autuuteen. Turku, Frenckell 1801 & Turku, Wilén 1876.
  • Luukkanen, Tarja-Liisa, Postuumisti painosten kuninkaaksi. Antti Härjänsilmän Uskon harjoitus autuuteen. Historiallinen Aikakauskirja 4/2014, s. 429-438.
  • Perälä, VäinöAntti Björkqvist ja hänen saarnakirjansa. Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran vuosikirja. Helsinki: SKHS, 1936.
  • Rosendal, Mauno Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla. Ensimmäinen osa. 1796–1836. Oulu 1902.
  • Salminen, Seppo J.: Den finländska teologin under frihetstiden. SKHS:n toim. 168. SKHS 1994.
  • Sparn, Walter, Vernünftiges Christentum. Über die geschichtliche Aufgabe der theologischen Wissenschaften im 18. Jahrhundert in Deutschland.Teoksessa Wissenschaften im Zeitalter der Aufklärung. Vandenhoeck & Ruprecht. 1985.
  • Tiililä, Osmo: Rukoilevaisten kirjoja. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 270. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden seura, 1961.
  • Virrankoski, Pentti: Björkqvist, Anders. Teoksessa Suomen kansallisbiografia. 1: Aaku-Browallius. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-441-X.

ViitteetMuokkaa

  1. Virrankoski 2003, s. 642.
  2. Luukkanen 2014, s. 429–438.
  3. Perälä 1936, s. 44–45 ja Tiililä 1961, s. 262–264.
  4. Palkki, Riitta: Vanhan kirjasuomen korpus (Esitelmä Kotuksen korpuspäivässä 15.12.2006) Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 23.4.2012.
  5. Perälä 1936, s. 46 ja Tiililä 1961, s. 262–264.
  6. Björkqvist 1801,s. 156–162.
  7. Esim. Perälä 1936, s. 47–50.
  8. Salminen 1994, 116–117, 120–121, 132–133, 137.
  9. Rosendal 1902, 38; Tiililä 1961, 262.
  10. Sparn 1985, 18–57. Beutel 2009, 112–146. Luukkanen 2014, 429–438.
  11. Björkqvist 1876, s. 345–346.

Aiheesta muuallaMuokkaa