Àlex Crivillé

(Ohjattu sivulta Alex Criville)

Àlex Crivillé (s. 4. maaliskuuta 1970 Barcelona, Espanja) on espanjalainen entinen ratamoottoripyöräilijä ja lajin kaksinkertainen maailmanmestari.

Àlex Crivillé Japanin Grand Prix’ssa vuonna 1996.

Crivillé aloitti uransa ratamoottoripyöräilyn MM-sarjassa 80-kuutioisten luokassa Derbillä vuonna 1987 sijoittuen heti ensimmäisessä kilpailussaan toiseksi. Seuraavana vuonna hän sijoittui 80-kuutioisten MM-sarjassa toiseksi Jorge Martínezin jälkeen ja debytoi 125-kuutioisten sarjassa Doningtonin osakilpailussa. Kaudella 1989 Crivillé voitti 125-kuutioisten maailmanmestaruuden Hondan pyörällä saavuttaen kauden aikana viisi osakilpailuvoittoa ja kolme paalupaikkaa. Kaudet 1990 ja 1991 hän ajoi 250-kuutioisten MM-sarjassa Yamahalla ja Hondalla, mutta ei pystynyt samanlaiseen menestykseen, kuin 125-kuutioisissa.

Kahden 250-kuutioisissa vietetyn kauden jälkeen, Crivillé siirtyi vuonna 1992 Hondalle Sito Ponsin talliin 500-kuutioisten MM-sarjaan. Kauden aikana hän voitti Assenin osakilpailun ja sijoittui MM-sarjassa kahdeksanneksi. Seuraavana vuonna hän uusi MM-sarjan kahdeksannen tilansa jonka jälkeen siirtyi kuljettajaksi kaudelle 1994 Hondan tehdastalliin. Hän sijoittui kauden MM-sarjassa kuudenneksi ja kaudella 1995 neljänneksi, voittaen kauden aikana yhden osakilpailun. Kaudella 1996 Crivillé voitti kaksi osakilpailua ja sijoittui MM-sarjassa Mick Doohanin jälkeen toiseksi. 1997 Crivillé oli MM-sarjassa neljäs ja kaudella 1998 kolmas.

Kaudella 1999 Crivillé voitti Hondalla kuusi osakilpailua ja ensimmäisenä espanjalaisena 500-kuutioisten maailmanmestaruuden, ennen Yhdysvaltain Kenny Roberts Junioria. Kaudella 2000 Crivillé voitti vielä yhden osakilpailun, mutta sijoittui MM-sarjassa vasta yhdeksänneksi, joka oli hänen huonoin sijoituksensa 500-kuutioisissa. Seuraava kausi sujui yhtä huonosti, kuin edellinenkin ja Crivillé sai lähteä Hondan tallista kauden jälkeen. Hän teki sopimuksen Yamahan D'Antin tallin kanssa kaudelle 2002. Crivillé ei kuitenkaan ehtinyt ajaa yhtään osakilpailua Yamahalla, kun hän ilmoitti lopettavansa uransa terveysongelmien takia.

Crivillé saavutti urallaan 20 osakilpailuvoittoa, 12 paalupaikkaa ja 20 nopeinta kierrosta.

Lähteet muokkaa