Nicolás ”Nico” Terol Peidro (s. 27. syyskuuta 1988 Alcoy, Alicanten maakunta, Espanja) on espanjalainen ratamoottoripyöräilijä, joka ajaa Aprilia -tallissa 125-kuutioisten MM-sarjassa.

Nicolás Terol Jerezin radalla vuonna 2007.

Terol debytoi MM-sarjassa 125-kuutioisissa vuonna 2005 Derbi-tallissa ja saavutti yhden MM-pisteen. Seuraavalla kaudella hän nousi sarjan keskikastiin kerättyään 53 MM-pistettä, joilla hän sijoittui neljänneksitoista. Hän jatkoi Derbi-tallissa vielä kaudella 2007, jolloin hän onnistui saavuttamaan vain 19 pistettä ja sijoittui 22:nneksi.

Terol siirtyi kaudeksi 2008 Aprilia-talliin, jossa hän teki läpimurtonsa maailman eliittiin. Hän sijoittui vielä kauden avauskilpailussa Qatarissa kymmenneksi. Jo seuraavassa kilpailussa Espanjassa hän ajoi ensimmäistä kertaa palkintokorokkeelle Simone Corsin jälkeen toiseksi – se on myös hänen paras sijoituksensa tähän mennessä. Seuraavassa kisassa Portugalin Estorilissä hän ajoi kolmanneksi Corsin ja maanmiehensä Joan Oliven jälkeen. Kiinan GP:ssä hän jäi palkintosijojen ulkopuolelle sijoittuessaan kahdeksanneksi mutta seuraavassa kilpailussa Ranskassa hän ajoi kolmanneksi. Ensimmäisen osakilpailuvoittonsa hän saavutti Indianapolisissa, ja kauden loppupisteissä hän sijoittui viidenneksi.

Seuraavat kaudet Terol ajoi edelleen Aprilialla. Kaudella 2009 hän voitti Tšekin osakilpailun ja sijoittui kokonaispisteissä kolmanneksi. Kaudella 2010 hän voitti Qatarin, Tšekin ja Indianapolisin osakilpailut ja sijoittui kokonaiskilpailussa toiseksi. Kaudella 2011 hän voitti maailmanmestaruuden oltuaan nopein kahdeksassa osakilpailussa.

Aiheesta muualla

muokkaa