Avaa päävalikko
Aleksei Kaledin.

Aleksei Maksimovitš Kaledin (24. lokakuuta (J: 12. lokakuuta) 1861 Ust-Hopjorskaja, Donin kasakoiden alue11. helmikuuta (J: 29. tammikuuta) 1918 Novotšerkassk) oli venäläinen kenraali, joka komensi Donin kasakoista koottua valkoista armeijaa aivan Venäjän sisällissodan alkuvaiheessa. Hän oli ensimmäisiä, jotka nostattivat sotilaallista vastarintaa uutta bolševikkihallintoa vastaan.[1]

Kaledinin isä oli Donin kasakkajoukkojen upseeri.[1] Kaledinista itsestään tuli kasakkaupseeri vuonna 1879[2] ja hän valmistui Mikaelin tykistökoulusta 1882 sekä Nikolain yleisesikunta-akatemiasta 1889.[3] Hän yleni everstiksi 1899, kenraalimajuriksi 1907 ja kenraaliluutnantiksi 1912. Hänet nimitettiin vuonna 1910 komentamaan ratsuväkiprikaatia ja vuonna 1912 Venäjän 12. ratsuväkidivisioonaa, joka ensimmäisen maailmansodan syttyessä 1914 liitettiin osaksi Galitsiassa sotinutta Venäjän 8. armeijaa.[2] Kaledin siirtyi 1915 armeijakunnan ja kesäkuussa 1916 koko 8. armeijan komentajaksi. Kesän 1916 Brusilovin hyökkäyksen yhteydessä Kaledinin 8. armeija valtasi Lutskin, tuotti arkkiherttua Joosef Ferdinandin komentamalle Itävalta-Unkarin 4. armeijalle valtavat tappiot ja osallistui myöhempiin taisteluihin Kowelin ympäristössä.[4][2] Kaledin ylennettiin samana vuonna ratsuväenkenraaliksi.[3] Hän vastusti väliaikaisen hallituksen helmikuun vallankumouksen jälkeen armeijassa toteuttamia uudistuksia, joten hän joutui eroamaan toukokuussa 1917. Kaledin palasi kotiseudulleen Donin alueelle, jossa hän esiintyi myötämielisenä kasakoiden itsehallintopyrkimyksiä kohtaan. Hänet valittiin Donin kasakoiden atamaaniksi 8. kesäkuuta (26. toukokuuta) 1917.[1]

Elokuussa 1917 Moskovassa järjestetyssä valtakunnankokouksessa Kaledin vaati voimakkaasti työläisneuvostojen lakkauttamista. Hän tuki väliaikaista hallitusta vastaan suunnattua epäonnistunutta Kornilovin kapinaa ja vetäytyi sen jälkeen takaisin Donin kasakoiden alueelle.[2] Lokakuun vallankumouksen jälkeen Donin alueesta tuli käytännössä keskushallinnosta itsenäinen alue, jonne monet vallankumousta vastustaneet oikeistopoliitikot ja sotilasjohtajat pakenivat Pietarista ja Moskovasta. Alueella alettiin koota vastavallankumouksellista Vapaaehtoisarmeijaa ja samaan aikaan Kaledin perusti myös muita kasakoista koottuja uusia sotilasyksiköitä. Hän perusti myös oman hallituksen, johon tuli edustajia alueen muustakin väestöstä kuin kasakoista.[1] Kaledin pyrki yhdistämään voimansa Lavr Kornilovin ja Mihail Aleksejevin kanssa, jotka kokosivat samaan aikaan ensimmäisiä valkoisia armeijoita.[3] Kun bolševikkihallitus lähetti joulukuussa 1917 armeijan kukistamaan Kaledinin joukkoja, monet kasakkarykmentit eivät asettuneetkaan hänen tuekseen, joten hän joutui pian tappiolle. Jouduttuaan helmikuun 1918 alkuun mennessä perääntymään Taganrogista ja ennakoidessaan myös Rostov-na-Donun pian kukistuvan hän erosi komentajan tehtävästään ja teki itsemurhan ampumalla.[1][4]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Aleksey Maksimovich Kaledin (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 31.10.2015.
  2. a b c d Nordisk familjebok, täydennysosa (1924), s. 883–884 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 31.10.2015.
  3. a b c Алексей Максимович Каледин (venäjäksi) Hrono.ru. Viitattu 31.10.2016.
  4. a b Alexei Kaledin (englanniksi) Firstworldwar.com. Viitattu 31.10.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa