Al-Hasan al-Yusi
Abu Ali Al-Hasan al-Yusi tai Sidi Lahsen Lyusi (1631–1691) oli marokkolainen suufi ja pyhimys. Hän syntyi Atlasvuorilla berberien paimentolaisheimoon mutta katsoi olevansa Muhammedin perillinen Idris II:n kautta ja siten todellisuudessa šarif. Lyusin kuolinvuosi 1891 osuu Marokon alaviitti-dynastian alkuvaiheisiin ja dynastian vakiinnuttajan, Ismail ibn Sharifin (1672–1727) hallitusaikaan.[1] Lyusin haudasta tuli kulttikeskus ja hänestä itsestään näin ollen siyyd.[2]
Yhteiskunta muokkaa
Sosiaaliantropologi Clifford Geertz kutsuu marinidien jälkeistä aikaa Marokossa marabout-kriisiksi,[3] jota kesti alaviittidynastian valtaannousuun asti 1600-luvulla. Kyseessä oli keskushallinnon otteen herpaantuminen paikallisten pyhien miesten ja suufi-veljeskuntien johtajien, maraboutien, saadessa valtaa maaseudulla ja levittäessä teokraattista anarkiaa ja lahkolaista uskonkiihkoa.[1] Maraboutit olivat pyhiä miehiä, itsensä nimittäneitä saarnaajia, suufi-ryhmien johtajia, Koraanin opettajia, vaeltavia askeetteja, jotka perustivat pieniä, aggressiivisia utopistisia kommuuneja.[4] Maraboutien voima perustui siihen, että heillä uskottiin olevan baraka eli yliluonnollinen voima, joka teki heistä pyhimyksiä.[5]
Elämäkerta muokkaa
Lyusi laskeutui legendan mukaan noin kaksikymmenvuotiaana vuorilta muuttuakseen ensin pyhiinvaeltajaksi, sitten kapinoitsijaksi ja viimein pyhimykseksi. Hän vaelsi koko ikänsä paikasta toiseen.[6]
Pyhyyden saavuttaminen muokkaa
Lyusi oli tarinan mukaan kuuluisan saharalaisen suufi-sheikin Mohammed ibn Nasirin eli Ahmed ben Nasirin oppilas. Nasiri perusti suuren suufi-veljeskunnan, joka edelleen vaikuttaa Marokossa. Heidän kohtaamiseensa liittyy tarina, jossa Lyusin fyysinen rohkeus, moraalinen voima ja ehdoton lojaalisuus edeltävät sitä, että pyhyys siirtyy Nasirista myös Lyuisille. Rohkeus, moraali ja ehdoton lojaalisuus olivat tarinassa marokkolaisen hengellisyyden kolme perusainesta.[5]
Pyhä mies ja sulttaani muokkaa
Lyusin kohtaaminen sulttaani Ismail ibn Sharifin kanssa tapahtui kolmekymmentä vuotta myöhemmin Lyusin kierrettyä maraboutin luota toiselle. Hän oli ollut vahvimmassa marabout-keskuksessa Dilassa, kun Ismailin veli valloitti sen vuonna 1668. Tarinassa Lyusi kohtaa Ismailin tämän uudessa loisteliaassa pääkaupungissa Meknesissä. Kansantarina tiivistää kohtaamisessa Marokon historian johtomotiivin. Siinä voimakas soturi ja hyveellinen pyhimys kohtaavat. Tarinassa Lyusi osoittaa epäsuorasti Ismailin tekemän vääryyden, ja hänet ajetaan sen takia pois hovista. Kun hän ei lähde tarpeeksi pitkälle, Ismail yrittää tappaa hänet, mutta ihme pelastaa tämän. Ismail katuu ja pyytää anteeksi. Lyusi vastaa: "En pyydä vaurautta tai virkaa. Pyydän vain, että annat kuninkaallisen tunnustuksen siitä, että olen šarif, profeetan jälkeläinen ja oikeutettu kunnioitukseen ja etuoikeuksiin."[7]
Lyusin säilyneissä teksteissä on kirje sulttaanille, missä hän vaatii tältä oikeudenmukaista käytöstä. Hän muistuttaa sulttaania tämän uskonnollisista velvoitteista, joita ovat oikein tehty verojen kokoaminen, pyhä sota sekä sorrettujen oikeamielinen kohtelu.[8]
Lähteet muokkaa
- Geertz, Clifford: Islam Observed, Religious Development in Morocco and Indonesia. The University of Chicago Press, 1968. ISBN 0-226-28511-1.
- Robinson, David: Muslim Societies in African History. Cambridge University Press, 2011 (1. painos 2004). ISBN 978-0-521-53366-9. (englanniksi)