Akbar

3. Intian suurmogulihallitsija
Tämä artikkeli käsittelee Intian suurmogulihallitsijaa. Nimen muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

Jalaluddin Muhammad Akbár eli Akbar Suuri (15. lokakuuta 1542 Umarkot27. lokakuuta 1605 Agra) oli kolmas Intian suurmogulihallitsija. Hän hallitsi vuosina 1556–1605.

Ikhlasin maalaus Akbar ylittää Gangesin (1600)

Elämäkerta

muokkaa

Akbarin isä Humayun oli vallasta syöstynä maanpaossa kaksitoista vuotta, mutta nousi valtaan pari kuukautta ennen kuolemaansa. Kolmetoistavuotiaan Akbarin saadessa valtakunnan perinnöksi se käsitti vain pienen osan aikaisemmasta mahtavasta mogulivaltiosta. Akbar otti tavoitteekseen valloittaa vanhat alueet takaisin, ja saikin valtaansa muun muassa Kabulin, Bengalin ja Kashmirin. Hän asetti jokaiselle valtaamalleen alueelleen itselleen uskollisen kuvernöörin.[1]

Akbar ei halunnut pitää hoviaan liian lähellä Delhin juonittelijoita, vaan siirsi pääkaupungin ensin Agran lähistölle. Myöhemmin hän siirsi hoviaan kaupungista toiseen pysyäkseen paremmin perillä laajan valtakuntansa asioista. Akbar pyrki edistämään kauppaa ja järkeistämään veronkantoa.

Akbarin aikana mogulivaltiossa oli sekä hinduja että muslimeita: hindut lukumääräisenä enemmistönä, mutta muslimit hallitsevana luokkana. Hän pyrki edistämään uskonnollista suvaitsevuutta ja loi jopa sekauskonnon, Din-i Ilahin, joka yhdisteli molempia oppeja sekä zarathustralaisuutta ja kristinuskoa. Uskonnosta muotoutui vain eräänlainen Akbarin henkilökultti, ja se katosi hänen kuoltuaan. Islaminuskoinen Akbar otti vaimoikseen myös useita hinduprinsessoita, mutta tähän oli ilmeisesti lähinnä poliittiset syyt.

Akbarilla on loistelias mausoleumi Sikandrassa lähellä Agraa.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. Akbar, Mughul Emperor India Net Zone.
  2. Sikandra Taj Mahal Travel. Arkistoitu 26.9.2016. Viitattu 12.8.2008.

Aiheesta muualla

muokkaa
Edeltäjä:
Humayun
Mogulihallitsija
1556–1605
Seuraaja:
Jahangir