Aika (lehti)
Aika oli Kanadassa vuosina 1901–1904 ilmestynyt amerikansuomalainen sanoma- ja aikakauslehti. Sen historia liittyy läheisesti lehden päätoimittajan Matti Kurikan sekä Sointulan ihanneyhteisön vaiheisiin.[1]
Lehden vaiheet
muokkaaTyömiehen toimittajana tunnetun Matti Kurikan saavuttua Pohjois-Amerikkaan hänelle tarjottiin töitä useissa amerikansuomalaisissa lehdissä. Sointulan puuhamiehet päättivät houkutella Kurikan johtajakseen perustamalla häntä varten oman sanomalehden. Aika Printing Companyn julkaiseman lehden näytenumero ilmestyi Nanaimossa vuoden 1901 toukokuussa. Myöhemmin kustantajaksi tuli Sointulan omistanut Kalevan Kansa Colonization Company. Kurikka toimitti lehteä aluksi yksin, mutta syksyllä 1901 hänen avukseen saapui Suomesta Työmiehen toinen entinen toimittaja A. B. Mäkelä.[2]
Nanaimossa sanomalehtenä ilmestynyt Aika lakkasi lokakuussa 1902, jolloin Kurikka siirtyi Malkosaaren Sointulaan. Sinne hankittiin oma kirjapaino, joka marraskuussa 1903 alkoi julkaista Aikaa kahdesti kuussa 34-sivuisena aikakauslehtenä. Lehti- ja kirjapainohanke osoittautui pian tappiolliseksi. Vuoden 1903 lopussa Ajan painosmäärä oli 1 500 kappaletta. Niistä noin 1 000 meni tilaajille, joista valtaosa asui Yhdysvalloissa. Ajan ilmestyminen päättyi vuonna 1904, jolloin Sointula oli ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin ja sisäisiin ristiriitoihin. Lehden lakkaamisen tarkka ajankohta ei ole selvillä.[3]
Sisältö
muokkaaSanomalehtenä ilmestyessään Aika sisälsi artikkeleita, uutisia, kirjeitä Suomesta ja maahanmuuttajilta, kaunokirjallisuutta ja ilmoituksia. Sen luonteenomaisia piirteitä olivat lukuisat artikkelit uskonnosta, yhteiskunnasta ja elämänfilosofiasta sekä selostukset Kalevan Kansa -yhtiön toiminnasta. Aikakauslehdeksi muututtuaan lehden sisällöstä tuli yksipuolisempi. Artikkelit käsittivät noin 60 % sen sivumäärästä ja kaunokirjallisuus 20 % muun aineiston koostuessa yhtiön toimintaa koskevista lyhyistä uutisista ja lausunnoista. Aikakauslehtenä Aika ei julkaissut lainkaan maksettuja ilmoituksia. Suurin osa artikkeleista oli Kurikan omaa käsialaa, kun taas Mäkelä julkaisi varsinkin Austin McKela ja Kaapro Jääskeläinen -nimimerkeillä kirjoittamiaan kertomuksia. Kurikan teemoja olivat utopistinen sosialismi, alkukristillisyys, tolstoilaisuus, nationalismi sekä varsinkin aikakauslehtivaiheessa teosofia. Keväällä 1904 Kurikka julkaisi kokonaisen artikkelisarjan avioliittokysymyksestä, mikä herätti siirtokuntalaisissa pelkoa siitä, että heitä voitaisiin pitää vapaan sukupuolimoraalin kannattajina.[4]
Lähteet
muokkaa- Pilli, Arja: The Finnish-language Press in Canada, 1901–1939: A Study in the History of Ethnic Journalism. (Annales Academiae Scientiarum Fennicae: Dissertationes humanarum litterarum 34) Helsinki: Suomalainen Tiedeakatemia, 1982. ISBN 951-41-0447-1.