Affiksi eli sanaliite on sanan runkoon liitettävä osa. Affiksit jaetaan alatyyppeihin sen mukaan, mihin ne sijoitetaan suhteessa sanavartaloon. Kieliteknisesti affiksit ovat morfeemeja.[1]

Erilaisia affikseja muokkaa

  • prefiksi eli etuliite, kuten esimerkiksi suomen negaatio /epä-/.
  • suffiksi eli jälkiliite, kuten esimerkiksi suomen yks. 1. persoonan omistusliite /-ni/. Suffiksit ovat suomessa erittäin yleisiä.[2] Ne jaetaan seuraavasti:
johtimet (jak|aa + -o > jako, sattu|a + -mus/-mys > sattumus)
–päätteet (verbien persoonapääte: olen; nominien sijapääte: talossa)
–tunnukset (verbeillä modus olisin, pystynemme ja tempus nauroivat; nomineilla monikon tunnus: kissat)
–liitteet (nominien omistusliitteet: autotallini)
liitepartikkelit (esimerkiksi verbeillä: -pa/-pä, -han/-hän, -ko/-kö, -s > tekisin, tulepa tänne, oletkos aivan varma, sehän on mukava kuulla)
  • infiksi on affiksi, joka tulee sanan (tai sanavartalon) sisään, esimerkiksi akkad. separatiivi /-ta-/, elûm 'mennä ylös' > etlûm 'mennä ylös jostakin'
  • sirkumfiksi tulee sekä sanavartalon alkuun että loppuun, esimerkiksi nahuatlin omistusliitteet tl-substantiiveissa: yks.1.persoona /no- -uh/ coá- 'käärme' > nocoáuh 'käärmeeni'
  • transfiksi on epäjatkuva affiksi, lähinnä seemiläisissä kielissä, esimerkiksi arabiassa, ktb 'kirja', josta transfiksillä i-ā saadaan (yksikkö) kitāb 'kirja', u-u (monikko) kutub 'kirjat' jne.
  • superfiksi vaikuttaa äänteiden suprasegmentaalisiin piirteisiin, kuten tooniin (esim. mbayn kielen frekventatiivi: rīyā 'jakaa' > ríyā 'jakaa monta kertaa')

Lähteet muokkaa

  1. Kieliteknologia:affiksi – Tieteen termipankki tieteentermipankki.fi. Viitattu 24.4.2020.
  2. Rantanen M: 2.2. Suomen kielen sananmuodostuskeinot (s.8) Uudissanojen semantiikkaa Elina Karjalaisen lastenkirjasarjassa Uppo-Nalle (pro gradu). Turun yliopisto. Arkistoitu 10.5.2015. Viitattu 12.7.2013.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.