Karl Gustaf Achates Thuneberg (20. helmikuuta 1820 Kangasala2. maaliskuuta 1892 Viipuri) oli apteekkari, joka perusti Suomen ensimmäisen puuhiomon.[1]

Thunebergin vanhemmat olivat everstiluutnantti Karl Johan Thuneberg ja Agata Vilhelmina Jack. Hän toimi apteekkioppilaana Helsingissä ja farmaseuttina Pietarissa ja Helsingissä sekä proviisorina Tammisaaressa ja Viipurissa. Itsenäisenä apteekkarina hän oli Viipurissa appensa aiemmin omistamassa apteekissa 1859-1879. Thuneberg sai 1853 oikeudet öljytehtaaseen Viipurin maalaiskunnan Kintereenkylässä, jonne hänen appensa oli muuttanut perheineen luovutettuaan apteekkioikeutensa vävylleen. 1860 Thuneberg rakensi Suomen ensimmäisen puuhiomon Viipurin maalaiskuntaan Hounijoen Kintereenkoskeen. Hiomakoneen keksinnön oikeudet hän oli ostanut 1856 viipurilaiselta kirjanpainajalta Carl Wilhelm Holmströmiltä. Keksintö ei kuitenkaan toiminut tyydyttävästi ja Thuneberg joutui kehittämään edelleen hiontamenetelmää ja siihen perustuvaa konetta. Se rakennettiin Paul Wahl & Co:n tehtailla Varkaudessa ja sillä tuotettiin puupahvia ja ainakin vuoteen 1875 saakka. Tehtaasta myytiin pahvin ohella myös ylimääräistä puuhioketta. Thuneberg ei kuitenkaan saanut apteekkarin toimensa ohella tehdastaan kehittymään kilpailukykyiseksi.[1]

Thunebergin puoliso vuodesta 1851 oli Anna Elisabet Berg, Viipurin 1. apteekin omistajan Alexander Bergin tytär (s. 1832).[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Venla Sainio: Thuneberg, Achates (1820-1892). Suomen Kansallisbiografia. Osa 9, s. 770-771. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5.

Aiheesta muualla muokkaa

  • Sommerschield, F. E. 1956. Suomalaisen puuhiomokeksinnöstä 100 vuotta (Carl Wilhelm Holmström ja Achates Thuneberg). Työnjohto ja tekniikka: Työnjohtajien ja teknillisten toimihenkilöiden liiton järjestölehti, 1956:12, ss. 6-8.