Aaveraketit

Aaveraketit (engl. ghost rockets, ruots. spökraketer) tai aavepommit olivat toisen maailmansodan jälkeen lähinnä Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa nähtyjä suurta meteoria, ilmalaivaa ja rakettia muistuttavia tunnistamattomia lentäviä kohteita.

Ruotsin armeijan julkaisema, 9. heinäkuuta 1946 otettu kuva oletetusta aaveraketista. Kuvaaja itse arveli kohteen olevan meteoriitti.

Ruotsissa aaveraketteja nähtiin eniten vuoden 1946 touko–elokuussa, mutta havaintoja tuli helmikuusta joulukuuhun. Monet aaveraketit olivat pallomaisia ja kirkkaita oranssia tai vihreää valoa säteileviä, toiset harmaita sikarinmuotoisia. Joissain paikoissa aaveraketin väitettiin syöksyneen maahan, ja toisissa maahansyöksypaikoilta löytyi pistävän hajuista kuonaa. Tieto aaveraketeista levisi kesällä 1946 ulkomaille, missä monet ajan lehdet, muun muassa The New York Times, kirjoittivat niistä ahkerasti. Syksyä kohti mentäessä havaintoilmoituksia tuli yhä etelämpää Euroopasta.

Ruotsin viranomaiset selittivät monien tapausten johtuvan tavanomaisista syistä, harhanäyillä, joukkosuggestioilla, meteoreilla, ilmapalloilla ja niin edelleen, mutta viranomaiset eivät myöskään täysin kieltäneet aaverakettien olemassaoloa. Ilmiötä ei kyetty täysin selittämään. Jotkut ufotutkijat ovat pitäneet ilmiöitä ufoina, jotka edelsivät ensimmäistä varsinaista Kenneth Arnoldin ufohavainnon aiheuttamaa ufoaaltoa.

Aaveraketteja kutsuttiin Ruotsissa myös nimellä ”aavepommit”, ”aaveprojektiilit” ja ”radio-ohjatut pommit”. Aaveraketteja havaittiin yhteensä 2 000. Touko-joulukuussa 1946 Ruotsin puolustusvoimat rekisteröivät 997 havaintoa. 200 esiintyi tutkassa, ja noin sata syöksyi maahan Ruotsissa. 30 maahansyöksystä saatiin talteen jonkinlaisia paloja puolustusvoimien tutkittaviksi. Puolustusvoimien mielestä ne olivat meteoriitin paloja. Puolustusvoimien mukaan 225 havaintoa oli todellisia. Suomessa aaveraketit näkyivät kesällä 1946 lähinnä Pohjois-Suomessa, mutta havaintoja tehtiin myös Etelä-Suomessa.

Tapahtumien kulku

Ruotsin armeija etsi väitettyä veteen pudonnutta aaverakettia Ylikainuun kunnassa sijaitsevasta Kolmjärvestä.

Tummanharmaita tai kirkkaan metallin värisiä, sikarin tai torpedon muotoisia kohteita, jotka monesti vetivät perässään tulista vanaa, nähtiin tiheään kesällä 1946. Toiset muistuttivat tulipalloa (bolidia) tai meteoria, ikään kuin komeettaa. Joskus kerrottiin nähdyn lautasiakin. Pallot saattoivat olla harmaita, hohtavia tai vihertäviä. Joskus aavepommit räjähtivät esimerkiksi veden yllä.

Toisen maailmansodan lopussa kehitettiin ensimmäiset suihkukoneet, risteilyohjusten esiaste, lentävä pommi V1 ja V2-ohjus. Ruotsiin putosi saksalainen V1 vuonna 1945, ja tätä ei salailtu, niin kuin aaveraketteja myöhemmin. Mutta vuonna 1946 V-aseita ei enää ammuttu Ruotsin lähialueilla.

Yli taivaan ulottuva kirkas valojuova nähtiin 8. tammikuuta 1946 Skånessa Etelä-Ruotsissa. Se saattoi olla pitkänomainen Auringon valaisema pilvi tai tunnistamaton ilmiö. Tammikuussa 1946 Vetlandassa nähtiin pyrstötähtimäinen pitkä valojuova, joka pillastutti halkokuormaa vetäneen hevosen. Helmikuussa oli Ruotsin lehdissä ensi kertaa kirjoituksia kirkkaista valopalloista. Etelä-Ruotsista aaverakettien painopiste siirtyi pian pohjoisemmaksi Norlantiin, josta tuli niiden varsinainen toiminta-alue. Radat kulkivat itään päin. Västerbottenin rannikolla oli valonheitinvalo, johon liittyi pamahduksia ja ”maanjäristyksiä”, jotka ovat meteoreille tyypillisiä.

Epätavallista meteoriaktiivisuutta nähtiin pohjoisen napapiirin tienoilla 26. helmikuuta 1946, ja kevään edetessä Ruotsista alkoi virrata yhä enemmän tietoja taivaan halki lentävistä nopeista ja myös hitaammista kohteista. Toukokuussa 1946 ilmiöstä kirjoitettiin laajasti Suomen ja Ruotsin lehdissä. Havaintojen määrän kasvaessa havainnot näyttivät muuttuvan tarkemmiksi. Rakettien nähtiin monesti purskauttavan tulta noin kymmenen minuutin välein.

Aaverakettihuhut aloittaneet tapaukset olivat saksalaisen V2-ohjuksen muotoisia, rugby-pallon muotoisia, hopeisia torpedoja, sikarin muotoisia, soikeita ja niin edelleen. Aavepommit lensivät joskus selvästi pilvien alapuolelta, mikä sulki osaltaan pois meteoriselitystä. Meteorithan hehkuvat hyvin korkealla ilmakehässä. Toisaalta selkeällä taivaalla kirkkaiden tulipallojen etäisyydestä ja korkeudesta on tehty virheellisiä arvioita ja suurissa tulipalloissa on kuvailtu raketin kaltaisia piirteitä.

Havaintoja oudoista lentävistä kohteista tehtiin myös Etelä-Suomessa. Kansainväliseen tietoon aaveraketit nousivat viimeistään 9. kesäkuuta, kun hehkuva höyryävä kohde lähestyi Helsinkiä etelän suunnasta, mutta muutti yhtäkkiä kurssiaan. Kaupungissa ollut Daily Mailin kirjeenvaihtaja tiedotti asiasta Englantiin ja koko maailmalle. Raportteja virtasi lehdille ja viranomaisille kesällä miltei päivittäin. Havaintohuippu oli 9.–10. heinäkuuta 1946, jolloin valoilmiöitä nähtiin yli tuhat ja ihmiset tukkivat yhteydenotoillaan sanomalehtien, poliisin ja puolustusvoimien puhelinlinjat.

Aaveraketteja nähtiin monesti auringon laskiessa. Heinäkuussa tulipallojen määrä lisääntyi sikarien sijaan, ja monesti lentävien kohteiden sanottiin esiintyvän pareittain. Aaveraketteihin liittyi ääniä, muun muassa rätinää ja paukahduksia, mutta ne saattoivat olla äänettömiäkin. Jotkut loistivat voimakasta sinivalkoista valoa. Yksi valokuva, tappi ilmassa, julkaistiin. Lehtien ja armeijan mukaan jotakin uutta ja todellista oli taivaalla tapahtumassa, ja että vain osa voitiin selittää meteoreilla.

Joissain paikoissa väitettiin heinäkuussa rakettien pudonneen tai pudottaneen jotain maahan, esimerkiksi Njurundan uimarannalle ilmestyi 11. heinäkuuta aaverakettihavainnon yhteydessä tummaa karbidimaista hehkuvaa kevyttä kuonaa, joissa oli kitkerä haju. Tämä oli ensimmäinen tapaus, jossa väitettiin löydetyn aaveraketteihin liittyvää materiaalia. Kalixissa väitettiin surisevan, salamoivan aaveraketin syöksyneen Kolmjärv-järveen 19. heinäkuuta nostattaen kahden metrin korkuisen vesipatsaan. Armeija tutki järveä turhaan miinaharavalla kolme viikkoa, muttei löytänyt muuta kuin suomalmia. Tapauksesta kirjoitettiin lehdissä paljon ja huhuttiin ilman syytä, että jotain olisi löytynyt.

Yhdysvaltain lehdistöstä New York Times kirjoitti ilmiöstä useita kertoja kuten myös Ranskan ja Ison-Britannian lehdistö. Ruotsin asevoimat olivat hälytysvalmiudessa. Aaveraketti-ilmiö aiheutti sen, että 27. heinäkuuta Ruotsin hallitus kielsi lehdistöä kertomasta aaverakettihavaintopaikat, ja niihin viitattiin jatkossa epämääräisesti ”Etelä-Ruotsissa” tyyliin. Saman tekivät parin–kolmen viikon sisään Norja ja Tanska, ja Norja kielsi 31. elokuuta kaiken aaverakettitiedon julkistamisen. Ilmiö aiheutti reaktioita Suomessakin.

Aaverakettien uusi havaintohuippu oli elokuun 9.–11. päivänä, jolloin oli kirkas perseidien tähdenlentoparvi. Elokuun lopulla sanomalehdet alkoivat väsyä aaveraketti-ilmoituksiin ja havaintovirta alkoi ehtyä, mutta jatkui joulukuuhun saakka. 11. joulukuuta Ruotsin puolustusvoimat julkistivat loppuraportin, jonka mukaan 80 prosentin havainnoista olevan pelkkiä valoilmiöitä, jotka olivat erittäin todennäköisesti lähtöisin avaruudesta.

Aaveraketteja epäiltiin muun muassa Neuvostoliiton ohjuskokeiksi, sillä Neuvostoliittohan oli saanut toisen maailmansodan päättyessä Saksalta sotasaaliikseen V2-raketteja. Niinpä elokuun 11. päivän jälkeen Ruotsin lehdistö julkaisi vihaisia Neuvostoliiton vastaisia kirjoituksia.

Aaveraketit levisivät ajan kuluessa etelää kohti Englantiin, Belgiaan, Portugaliin, Italiaan ja aina Intiaan asti. Aaveraketteja nähtiin myös supervalloissa Neuvostoliitossa ja Yhdysvalloissa. Skandinaviassa nähtiin jälleen kerran aaveraketteja talvella vuonna 1948.

Katso myös

• Kummituslentokoneet
• Foo-hävittäjät

Kirjallisuutta

• Lagerstedt, Ilpo: Aaveraketteja ja muita taivaan ilmiöitä. Helsinki: Books on Demand, 2011. ISBN 978-952-498-649-6

Aiheesta muualla

• The famous ghost rocket picture
• Extensive Ghost Rocket chronology by Joel Carpenter on Project 1947 website, many documents and photos.