Advanced Photo System
Advanced Photo System (APS, myös Advantix) oli vuosina 1996–2011 valmistettu filmiformaatti, jota käytettiin valokuvauksessa. Sitä alkoivat kehittää 1990-luvun alussa yhdessä alan suuryhtiöt Canon, Fuji, Kodak, Nikon ja Minolta. Sen tärkeimpiä etuja kinofilmiin verrattuna olivat kolme kuvaformaattia, helppo lataus kameraan, helppo asiointi kuvavalmistamon kanssa tarvitsematta katsella tai käsitellä negatiiveja, vedostuksen tasalaatuisuus, kuvien tekstitysmahdollisuus sekä kuvien skannaus digitaaliseen muotoon[1][2]. APS ei ehtinyt saada kovin suurta suosiota ennen kuin se ja muutkin filmiformaatit alkoivat hävitä kilpailun digitaaliselle valokuvaukselle.
APS-filmi oli miltei aina värinegatiivifilmiä, 24 millimetriä leveää ja siinä oli kolme erikokoista kuvamuotoa:[1]
- H eli "High Definition" (30,2 × 16,7 mm; kokosuhde 16:9; 4×7" kuvat)
- C eli "Classic" (25,1 × 16,7 mm; kokosuhde 3:2; 4×6" kuvat)
- P eli "Panoraama" (30,2 × 9,5 mm; kokosuhde 3:1; 4×12" kuvat)
"C" ja "P" -kuvamuodot muodostettiin rajaamalla. Koko kuva muodostui filmille, ja samaa negatiivialaa käytettiin kaikkiin kamerassa valittavissa oleviin kuvamuotoihin. "C" käytti samaa kuvasuhdetta 3:2 kuin 135 filmin (kinofilmin) kuva. Useimmat APS-kamerat tarjosivat kaikki kolme kuvamuotoa, joista valokuvaaja saattoi valita mieleisensä kutakin filmirullan kuvaa varten.
Filmirulla
muokkaa
APS-filmirulla oli muovikuoren sisällä, ja filmirullalle mahtui joko 40, 25 tai 15 valokuvaa. APS-kamera syötti filmin kameran sisälle automaattisesti, ja osittain kuvatun filmin saattoi kelata takaisin kasettiin ja poistaa kameran sisältä turvallisesti ilman filmin valottumisriskiä. Joitakin APS-kameroita käytettäessä osittain kuvatun filmirullan saattoi laittaa myöhemmin takaisin kameraan ja jatkaa rullan kuvaamista loppuun asti.lähde?
APS-filmikasetin päädyssä oli neljä symbolia, joista näki filmin tilan:[1]
- Kokonainen ympyrä: Käyttämätön filmirulla
- Puoliympyrä: Osittain käytetty filmirulla
- Rasti: Täyteen kuvattu mutta ei kehitetty filmirulla
- Neliö: Kehitetty filmirulla
APS-filmin pohjamateriaaliksi piti löytää kinofilmiä ohuempi ja taipuisampi materiaali, joka löydettiin digitaalisen DAT-ääninauhan valmistustekniikasta[1].
Muita uudistuksia
muokkaaSuurin uudistus APS-filmissä verrattuna kinofilmiin oli mahdollisuus tallentaa sen magneettiraidalle automaattisesti useita tietoja: kuvaformaatin (H, C vai P), kuvauspäivämäärän, kellonajan, kuvaustietoja kuten sulkimen nopeuden ja aukon koon, käytettiinkö salamaa jne. Lisäksi kuvaaja saattoi lisätä kuvaan korkeintaan 80 merkin mittaisen tekstikommentin.[1] Nämä lisätiedot ilmestyivät kehityksen yhteydessä kuvien kääntöpuolelle, joskus harvemmin etupuolelle kuvan reunaan.
Kuvien yhteyteen liitettiin tietoja myös laboratoriosta, jossa valokuvat kehitettiin. APS-kameroissa oli käytössä kaksi tiedontallennusmenetelmää. Optical IX -menetelmää käytettiin halvemmissa kameroissa, ja se salli vähemmän lisätietoja kuin kalliimmissa kameroissa käytetty menetelmä magnetic IX. Kaikkien filmilaboratorioiden laitteet eivät tukeneet Magnetic IX -tiedontallennusta.lähde?
APS-formaatti helpotti kuvien käsittelyä tietokoneella, koska kuvat oli mahdollista kehityksen yhteydessä skannata digitaalisessa muodossa Kodakin kehittämälle Photo-CD-levylle. Televisiosta kuvia saattoi katsella asettamalla filmikasetin erityiseen laitteeseen, joka muutti kuvat sähköiseen muotoon.[1]
Kuvien kehittäminen
muokkaaToisin kuin kinofilmissä, kehitetty APS-filmi säilyy alkuperäisen filmikasettinsa sisällä. Jokaisessa APS-kasetissa on oma kuusinumeroinen tunnistenumeronsa etiketissä, joka on näkyvissä jokaisen valokuvan kääntöpuolella, vaikkei valokuvaaja haluaisikaan muita tietoja, kuten päivämäärää, valokuviinsa näkyville. Tämä tunnistenumero suunniteltiin helpottamaan sekä valokuvaajaa että kehityslaboratorion työntekijää löytämään oikea valokuvarulla jokaiselle valokuvalle, mikäli kuvista täytyy kehittää lisävedoksia.lähde?
APS-filmi kehitettiin yleensä pienellä laitteella, joka siirsi filmin alkuperäiseltä filmikasetilta toiselle uudelleenkäytettävälle kasetille. Siltä filmi sitten siirrettiin kehityksen jälkeen toisella laitteella alkuperäiseen filmikasettiin.lähde?
Menestyminen markkinoilla
muokkaaKäytännössä ainoa APS-formaatin filmityyppi oli värinegatiivifilmi, josta teetettiin paperikopioita. Sen rinnalla Fuji toi markkinoille APS-diafilmin, mutta lopetti sen pian kysynnän puutteessa. Varsinaisia mustavalkofilmejä ei APS-formaatissa tehty, mutta Kodakilla oli tarjolla mustavalkofilmi, joka kehitettiin C-41-värinegatiiviprosessissa.[3]
Täysautomaattiset, pienet kiinteällä salamalla ja zoomilla varustetut APS-kamerat saavuttivat jonkinlaisen suosion harrastelijavalokuvaajien keskuudessa[4]. Formaatille tehtiin myös järjestelmäkameroita, kuten Canonin EOS IX -sarja, Minoltan Vectis S -sarja sekä Nikonin Pronea -sarja. Canon ja Nikon suunnittelivat APS-järjestelmänsä käyttämään kinokoon kameroiden EF- ja F-objektiiveja, kun taas Minolta kehitti Vectisille omat objektiivit uusine V-bajonetteineen[5]. Liiallista panostusta APS-formaattiin juuri ennen digikameroiden tuloa pidetään yhtenä suurimmista syistä Minoltan poistumiselle kameramarkkinoilta[6].
Kuvavalmistamot lähtivät uuteen formaattiin mukaan niin, että esimerkiksi Suomessa oli vuoden 1996 lopussa 14 APS-kuvien valmistajaa.[2]
Alle viisi vuotta APS:n markkinoille ilmestymisen jälkeen halvat ja yksinkertaiset digitaalikamerat alkoivat syrjäyttää APS-kameroita ja muitakin filmikameroita. Tammikuussa 2004 Kodak ilmoitti lopettavansa APS-kameroiden tuotannon[7]. Vuonna 2006 uusia APS-kameroita ei juurikaan enää näkynyt markkinoilla. APS-filmin hinta oli kallistunut, ja sen kehittämiseen oli valokuvaamoilla vähemmän välineistöä kuin muiden filmien kehitykseen.
APS-C digitaalisissa kameroissa
muokkaaEnsimmäiset digitaaliset järjestelmäkamerat käyttivät APS-C-kennokokoa, koska suurempien kennojen valmistaminen oli digitaalisten kameroiden alkuvaiheissa erittäin kallista. APS-C on edelleenkin suosituin digitaalisten järjestelmäkameroiden kennokoko. Kinofilmikameroista tuttu 135-koko on kuitenkin käytössä ammattimaisissa digitaalijärjestelmäkamerarungoissa.[8] Digitaalisten järjestelmäkameroiden kennokokoa ilmaistessa APS-C ei kuitenkaan ole yksikäsitteinen termi, koska eri valmistajien APS-C-kokoisiksi kutsutut kennot vaihtelevat mitoiltaan jonkin verran, pääasiassa kameravalmistajakohtaisesti.
- Canon 70D: 22.5 × 15 mm
- Nikon D7100: 23.5 × 15,6 mm
- Pentax K5: 23.4 × 15,6 mm
- Sony A6000: 23.5 × 15,6 mm
35 mm:n filmin kokoiset kennot ovat pinta-alaltaan noin 2,4–2,5-kertaisia "APS-C"-kennoihin nähden, jotka taas ovat noin 1,5 tai 1,6 kertaa seuraavaa pienempää Micro Four Thirds -kennokokoa (17,3 × 13,0 mm) suurempia.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f Bridger, Alan: Advanced Photo System. Kaikki muu uutta, paitsi valo. Tekniikan Maailma, 5/1996, s. 56–58. Näköislehti (digitilaajille).
- ↑ a b Bridger, Alan: APS-kuvavalmistamot. Tasalaatua kolmessa koossa. Tekniikan Maailma, 2/1997, s. 52–55. Näköislehti (digitilaajille).
- ↑ Rockwell, Ken: APS: The Amateur Photo System kenrockwell.com. 2008. Viitattu 29.1.2020.
- ↑ Bridger, Alan: APS- ja 35 mm:n kompaktikamerat. Muistojen kuvittamiseen. Tekniikan Maailma, 9/1996, s. 58. Näköislehti (digitilaajille).
- ↑ Bridger, Alan: Kolmen koon käyttöjärjestelmät. Tekniikan Maailma, 10/1997, s. 32. Näköislehti (digitilaajille).
- ↑ Sienkiewicz, Jon: Vectis Wrecked Us shutterbug.com. 21.11.2008. Viitattu 29.1.2020.
- ↑ Kodak to stop making APS, some film cameras dpreview.com. 14.1.2004. Viitattu 29.1.2020.
- ↑ Slip, Harry: Nikon D3200. Yli odotusten. Tekniikan Maailma, 12/2012, s. 38. Näköislehti (digitilaajille).
Aiheesta muualla
muokkaa- Arvosteluja ja kommentteja APS-filmistä (englanniksi)
- Photos of disassembled APS cassette and Elph/Ixus camera (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)