Valokuvafilmiruutukoko

Valokuvafilmiruutukoko on mitta, joka määrittää valokuvafilmille valottuvan alueen mitat. Yleisin ruutukoko on ollut 24 mm x 36 mm filmikameroissa, joka on leveydeltään 35 mm ja tyyppimerkinnältään 135. Samaa kokoa on käytetty myös elokuvakameroissa. Siksi sitä kutsutaankin kinofilmiksi.

1888 Kodak kehitti rullafilmin. Kuva-alat ovat 4,5 cm x 6 cm = 27 cm², 6 cm x 6 cm = 36 cm², 7 cm x 6 cm = 42 cm² sekä 9 cm x 6 cm = 54 cm².

1892 alkoi kinofilmin kehitys. Se sai lopullisen muotonsa 1894-1895 ja se on vieläkin laajahkossa käytössä mekaanisissa kameroissa. Kuva-ala on 24 mm x 36 mm = 8,64 cm²

126-koko on muovikasettiin sisällytetyn filmin tyyppi. Se esiteltiin 1963 Kodak Instamatic -kameroihin. Filmin kuva-ala on tosiasiassa 28 mm x 28 mm, mutta sitä oli reunoista varjostettu tai muutoin pienennetty siten, että tehokas valottuva kuva-ala oli yleensä 26,5 mm x 26,5 mm = 7,0225 cm²

110-koko on periaatteessa samankaltainen muovikasettiin pakattu filmi kuin 126. Se esiteltiin 1972 Pocket Instamatic -kameroihin. Kuva-ala oli 13 mm x 17 mm = 2,21 cm².

APS on 1996 esitelty nykyaikaistettu kinofilmityyppi, jossa filmi voidaan kelata kesken kuvaamisen takaisin rullalle ja jatkaa seuraavasta tyhjästä ruudusta seuraavalla kerralla. Tämä mahdollistaa useiden eri filmiherkkyyksisien filmirullien kuvaamisen kuvaamatta ainuttakaan ensin loppuun ennen toisten aloittamista. Ongelmaksi on nähty lähinnä se, että filmiala on pienempi kuin kinofilmillä. Kuva-alat ovat:

  • 30,2 mm x 16,7 mm = 5,0434 cm² (APS-H "High Definition")
  • 25,1 mm x 16,7 mm = 4,1917 cm² (APS-C "Classic") ja
  • 30,2 mm x 9,5 mm = 2,869 cm² (APS-P "Panorama").

4/3- eli Four Thirds -kooksi kutsutaan vuonna 2002 digitaalisille kameroille esiteltyä CCD- tai CMOS-valotuskennon kuva-alaa käyttävää digitaalisen kameran ratkaisua, jota käyttää muun muassa Olympus. Sen kuva-ala on 18 mm x 15,5 mm = 2,79 cm². Kyseiselle koolle ei valmisteta valokuvafilmiä analogiseen kameraan, minkä vuoksi se ei ole filmikoko, mutta valotuskennon koolla on merkitystä kuvan kykyyn erotella kohteen yksityiskohtia, minkä vuoksi vertaaminen filmeihin on tarkoituksen mukaista. 4/3-koon tarkoituksena on tehdä kameroista pienikokoisempia pienen kennon avulla sekä suuntautua verkkojulkaisemiseen. Pienikokoista valotuskennoa pidetään jossain määrin haasteena tapauksissa, jossa kuvausolosuhteet ovat vähävaloiset ja halutaan käyttää suurta valotusherkkyyttä, esimerkiksi ISO 800 - ISO 3200. Tällaisissa tapauksissa pienikennoinen kamera tuottaa suurempikennoisia herkemmin kohinaa kuvaan.

Toinen kehityssuunta digitaalisissa kameroissa on kuvan painaminen lehtikuvaksi, minkä vuoksi tekniset perusteet tulevat kinofilmikameroista. Kinofilmiä vastaavan digitaalisten kameroiden teknistä parhaimmistoa edustavat ne, digitaaliset kamerat, joiden CCD- tai CMOS-valotuskenno on kinofilmikoon 24 mm x 36 mm -kokoinen.