23. divisioona (talvisota)

23. divisioona on suomalainen sotatoimiyhtymä, joka osallistui talvisodan taisteluihin sen loppuvaiheissa. Kyseessä on pääosin keski-Suomen, Savon ja Karjalan sotilaspiireissä 13. lokakuuta 1939 perustettavaksi (3. täydennysdivisioonan nimellä) määrätty divisioona. Divisioona sai keskityskäskynsä rintamalle 7. helmikuuta 1940. Divisioona muodostettiin käskyn mukaisesti niistä joukoista, jotka olivat jääneet perustamispaikoille varsinaisen kenttäarmeijan perustamisen jälkeen. Divisioona kuului ennen helmikuussa saamaansa keskittämiskäskyä organisatorisesti kotitäydennysjoukkoihin. [1]

Varustaminen muokkaa

Divisioona oli siis kenttäarmeijan perustamisen jälkeen ylijääneestä henkilöstöstä perustettu yhtymä, joten määrävahvuuksiin ei puolustusvoimien kalustopulasta johtuen päästy edes siinä määrin kuin varsinaisen kenttäarmeijan osalta.

Komentaja(t) muokkaa

Yksiköt muokkaa

Divisioona perustettiin alun perin 3. täydennysdivisioonan nimisenä, mutta kenttäarmeijaan liittämisen yhteydessä sen nimi muutettiin siis 23. divisioonaksi ja samalla kaikki sen alayksiköt nimettiin myös uudelleen. Divisioonan yksiköiden numeroinnissa esitetään ensin taisteluihin osallistuneiden yksiköiden nimet ja suluissa niiden alkuperäiset (perustamistehtävien mukaiset) nimet [4] [5] :

  • Esikunta Jyväskylässä.

Lähteet muokkaa

  • Sotatieteen laitos: Talvisodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1991. ISBN 951-0-17565-X.
  • Jorma Järventaus jne.: Suomi sodassa. Helsinki: Valitut Palat, 1983. ISBN 951-9078-94-0.

Viitteet muokkaa

  1. Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 1 s.143 ja osa 4 s.162
  2. Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s.324
  3. Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s.326
  4. Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 1 s.144 ja osa 4 s.162
  5. Jorma Järventaus jne.: "Suomi Sodassa" s.108
Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.