Wikipedia

Venezuelan historia

Venezuelan historia alkaa sen ensimmäistä ihmisistä, jotka tulivat alueelle 6 000–13 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Eurooppalaiset saapuivat vuonna 1498, ja ensimmäinen siirtokunta perustettiin vuonna 1523. Espanjalaiset alkoivat 1500-luvun puolivälin jälkeen jakaa maata encomiendoihin, ja 1600-luvulla alueella alettiin tuoda orjia, jolloin kehittyi siirtomaa-aikainen kastijärjestelmä.

Venezuela itsenäistyi 1821 osana Suur-Kolumbiaa, mutta se erosi liitosta vuonna 1829. Itsenäistä Venezuelaa hallitsivat aika ajoin diktaattorit, mutta maa alkoi vaurastua 1920-luvulla öljyteollisuuden ansiosta. Talousongelmat alkoivat 1980-luvulla öljyn hinnan laskun seurauksena. Vuonna 1998 presidentiksi valittu Hugo Chávez, joka sosialisoi maata. Äärimmäinen köyhyys väheni, mutta valtio muuttui autoritaarisempaan suuntaan.Chávezin seuraajan Nicolas Maduron kaudella talous on romahtanut, ja maa ajautui sisäiseen kaaokseen.

Varhaishistoria muokkaa

 
Muinaisen timoto-cuica-heimon raunioituneita asumuksia Méridan osavaltiossa.

Ensimmäiset ihmiset olivat saapuneet nykyisen Venezuelan alueelle 6 000–13 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Asukkaita tuli kolmesta suunnasta: idästä (nykyisen Guyanan suunnasta) etelästä (nyky-Brasiliasta) ja pohjoisesta (Antilleilta). He harjoittivat maanviljelyä, metsästystä ja kalastusta.[1]

Kristoffer Kolumbus rantautui kolmannella matkallaan 1498 ensimmäisen kerran Amerikan mantereelle, Venezuelaan.[2] Eurooppalaiset keskittyivät alkuun hankkimaan orjia ja kalastamaan helmiä. Ensimmäinen siirtokunta oli vuonna 1523 perustettu, koillisrannikon Cumaná. Saksalainen Welserin suku hankki oikeudet Venezuelan luoteisrannikkoon, mutta espanjalaiset saivat alueen takaisin itselleen vuonna 1546. Ensimmäiset sisämaahan tunkeutujat etsivät tarunhohtoista ElDoradoa. Englantilainen Walter Raleigh muun muassa purjehti Orinocoa pitkin sisämaahan.[3]

Espanjalaiset alkoivat 1500-luvun puolivälin jälkeen jakaa maata encomiendoihin, ja vuonna 1600 maassa oli yli 20 asutuskeskusta.[3] Lähetyssaarnaajat etenivät 1600- ja 1700-luvuilla toimeliaasti jokilaaksoja pitkin. Venezuelaa hallittiin osana Uuden-Granadan varakuningaskuntaa.[4]

Kaakaosta tuli 1620-luvulla Venezuelan tärkein vientituote kahdeksi vuosisadaksi. Viljely alkoi houkutella entistä enemmän maahanmuuttajia, ja plantaaseille alettiin tarvita orjatyövoimaa Afrikasta. Venezuelaan kehittyi pian siirtomaa-aikainen kastijärjestelmä, jossa ylimpänä olivat Espanjassa syntyneet ja espanjalaisten jälkeläisten Amerikassa syntyneet criollot. Heidän jälkeensä olivat kanariansaarelaiset, jotka olivat saapuneet työvoimaksi. Alimpana olivat useampaa sekarotuiset pardot, orjat ja alkuperäisasukkaat. Itsenäisyyden aikana orjien osuus asukkaista oli noin 20 prosenttia ja intiaanien 10 prosenttia.[4]

Itsenäisyys muokkaa

 
Boyacan taistelu 1819.

Venezuela liittyi 1800-luvun alussa monien muiden Etelä-Amerikan siirtokuntien tavoin itsenäisyystaisteluun. Itsenäisyyssotaa johti alkuun Francisco de Miranda, mutta hänen yrityksensä kaatui ja uudeksi johtajaksi nousi Venezuelassa syntynyt Simón Bolívar. Hän johti joukkonsa voittoon kesäkuussa 1821 Carabobon taistelussa, minkä jälkeen Venezuela itsenäistyi osana Suur-Kolumbiaa.[5] Siihen kuuluivat Venezuelan lisäksi Kolumbia, Panama ja Ecuador. Venezuela erosi liitosta vuonna 1829 ja itsenäistyi.[6]

1800- ja 1900-luvut olivat pääosin poliittisesti epävakaita, diktaattorit hallitsivat aika ajoin ja maassa oli vallankumouksellista toimintaa. Maa vaurastui 1920-luvulla, kun perustettiin öljyteollisuus.[7] Vuosina 1870–1888 vallassa oli Antonio Guzman Blanco, joka uudisti infrastruktuuria ja houkutteli ulkomaisia sijoittajia. Vuosina 1908–1935 vallassa oli diktaattori Juan Vicente Gomez. Sinä aikana maasta tuli maailman suurin öljyn viejä.[8]

Vuodesta 1958 lähtien Venezuelassa on vallinnut jonkinlainen siviilidemokratia.[9] 1970-luvulla talous kukoisti, kun öljyn hinta nousi. Öljy- ja terästeollisuus kansallistettiin. 1980-luvulla öljyn hinnan laskun myötä tulivat talousongelmat, ja maa sai vuonna 1989 Maailmanpankilta lainaa.[8] Presidentti Carlos Andrés Pérez alkoi toteuttaa suuria taloudellisia uudistuksia, joita IMF oli vaatinut. Uudistuksiin sisältyivät ”raju devalvaatio, kaupan ja sijoitusten rajoitusten purkaminen sekä välittömimmin kansalaisiin vaikuttanut valtion tukien poisto monilta perustuotteilta (esimerkiksi sähköltä, polttoaineelta, leivältä ja maidolta)”. Pérezin kaudella hinnat nousivat jyrkästi. Seurauksena oli väkivaltaisia mielenosoituksia, jotka laajenivat maanlaajuisiksi levottomuuksiksi vuonna 1989. Hallitus kukisti mielenosoitukset kovilla otteilla, mikä johti satoihin kuolonuhreihin. Tapausta kutsutaan Caracazoksi. Kansallistettuja aloja yksityistettiin jälleen useita kuolonuhreja vaatineen Caracazon jälkeen[10]. 1990-luvun alussa Pérezin hallintoa pidettiin laajalti korruptoituneena, ja vuonna 1992 joukko sotilaita yritti kaapata Péreziltä vallan. Kaappaus epäonnistui. Vallankaappausta yrittäneiden joukossa oli operaatiota johtanut Hugo Chávez, joka valittiin presidentiksi vuonna 1998[11].

2000-luku: Chávezin sosialismia muokkaa

 
Hugo Chávez oli Venezuelan presidentti vuodesta 1999 kuolemaansa saakka maaliskuuhun 2013.

Vuodesta 1999 kuolemaansa saakka, vuoteen 2013, maata hallinnut presidentti Hugo Chávez lupasi poistaa maasta korruption ja tasata tuloeroja. Hän aloitti lukuisia sosiaalisia ohjelmia ja toteutti sosialistista talouspolitiikkaa valtapuolue PSUV:n johdossa. Hän poistatutti presidentin kausirajoituksen, ja hänen kauttaan leimaa tyypillinen autoritaarinen kehitys, jossa valta on keskitetty, vastustajia vaiennetaan väkivalloin ja suuri osa varallisuudesta kavalletaan tavalla tai toisella.[12] Chavezin kaudelle osui korkean öljynhinnan kausi, joka lisäsi valtion tuloja windfall-tyyppisesti. Maan oma tuotanto romahti muun muassa maatilojen ja yritysten kansallistamisten myötä, ja seurauksena oli pulaa ja rikollisuuden kasvu.lähde?

Vuonna 1999 hyväksyttiin uusi perustuslaki, jossa muun muassa päätettiin maan uudeksi viralliseksi nimeksi Venezuelan bolivariaaninen tasavalta.[13] Presidentin ja armeijan valtaa lisättiin. Edistykselliseksi tarkoitetulla perustuslailla tiukennettiin valtion otetta öljyteollisuudesta, rajoitettiin keskuspankin itsenäisyyttä, ja siihen sisältyi lupaus valtion maksamasta eläkkeestä jokaiselle. Varoituksen sanoja tuli eri tahoilta.[14]

Vuonna 2002 maassa yritettiin Chávezin vastaista vallankaappausta.[8] Venezuelan viranomaiset syyttivät Yhdysvaltoja vallankaappausyrityksen tukemisesta. Yhdysvallat ilmaisi tukensa vallankaappauksen yrittäjille tapahtumahetkellä, mutta on kiistänyt varsinaisen osallisuutensa siihen.[15]

Oppositio vaati Chávezin jatkosta kansanäänestystä, joka järjestettiin vihdoin 2004. Chávez voitti äänestyksen. Vuonna 2005 Chávez toteutti maareformin. Vuonna 2006 hänet valittiin uudelleen 63 prosentin kannatuksella. Vuonna 2007 ilmoitettiin öljyprojektien ja 2008 pankkien kansallistamisesta.[8] Presidentti Hugo Chávez ilmoitti maan pyrkivän sosialismiin.[16] Vuonna 2009 Venezuelan talous taantui, kun öljyn hinta laski. Chavez uskoi taantuman olevan nopeasti ohi.lähde?

Chávezin aikana äärimmäinen köyhyys, lapsikuolleisuus ja lukutaidottomuus vähenivät, mutta toisaalta rikollisuus kasvoi räjähdysmäisesti, talouden hoito oli tuhlailevaa ja korruptio vaivasi maata[17][18].

Maduron aika muokkaa

 
Protestoijia Caracasissa maaliskuussa 2014.

Edeltäjänsä tavoin vaalikampanjassa sosialistina esiintynyt Chavezin varapresidentti Nicolas Maduro voitti Chavezin kuoleman jälkeen järjestetyt presidentinvaalit. Oikeisto-oppositio väitti 55 prosentin ääniosuutta vilpilliseksi. Maduro jatkoi Chávezin sisä- ja ulkopolitiikkaa. Hän pyrki luomaan Venezuelaan sosialismia, ja hänen hallituksensa syytti Yhdysvaltoja taloussodasta ja Venezuelan asioihin sekaantumisesta. Venezuela lämmitti suhteet Venäjään ja Kiinaan. Välit Kolumbiaan ovat olleet jännittyneet erityisesti rajakysymyksen takia. Maduro määräsi Kolumbian vastaisen rajan suljettavaksi elokuussa 2015. Tällä pyrittiin Maduron mukaan patoamaan kolumbialaisten salakuljettajien pääsyä maahan. Heitä hän syyttää ruokatavaran hamstrauksesta, mikä Maduron mukaan oli osatekijä ruokapulan synnyssä. Maasta karkotettiin yli tuhat kolumbialaista. Ilmassa oli Time-lehden mukaan kolumbialaisiin kohdistuvaa muukalaisvastaisuutta.[19]. Venezuela oli Maduron aikana yksi maailman korruptoituneimpia maita. Kun kansa köyhtyi, kenraalit hankkivat omaisuuksia kansallistetuilla yrityksillä. Ainakin jotkut Maduron hallinnon kenraalit harjoittivat rehellisen liiketoiminnan lisäksi myös huumekauppaa[20].

Öljyn hinnan laskiessa Venezuelan talous alkoi vuonna 2014 supistua, ja pula ja inflaatio vaivasivat kansalaisia. Pulaa oli vuonna 2016 kaikesta: ruoasta, lääkkeistä ja sähköstä. Sähköpula johtui kuivuudesta. Myös väkivaltarikollisuus oli yleistä. Oikeisto-oppositio voitti parlamenttivaalit vuoden 2015 lopussa, ja seurauksena oli sosialistien ja oikeiston välinen valtataistelu. Maduron kansansuosio alkoi huveta, kun Venezuelan talous syöksyi. Oppositio järjesti 2014–2017 mielenosoituksia ja väkivaltaisia protesteja, jotka hallitus kukisti kovin ottein[21]. Maduron kansansuosio laski niin, että kesällä 2015 Maduroa kannatti enää noin neljännes äänestäjistä, ja oppositio voitti parlamenttivaalit. Vuonna 2016 Maduro julisti maan taloudelliseen poikkeustilaan, kun ruoka-, energia- ja tavarapula pahenivat[22]. Parlamentti oli opposition valvoma. Vuonna 2017 Maduron hallitus pyrki julkisesti ainakin kahteen otteeseen neutraloimaan parlamentin[23][24]. Oppositio aloitti mielenosoitukset osoittaakseen tyytymättömyyden korkeisiin hintoihin ja elintarvikepulaan.[25]. Sotilaat ampuivat viikkoja kestäneissä mielenosoituksissa ja mellakoissa kymmeniä protestoijia. Venezuela erosi OAS:sta, koska sanoi sen sekaantuvan maan asioihin[26]. Maduro päätti 2017 valita perustuslakia säätävän valtuuston. Sen tarkoituksena oli eliminoida oppositio ja ratkaista poliittinen kriisi. Lisäksi sen tarkoitus oli varmistaa Maduron valta[27]. Oppositio järjesti epävirallisen kansanäänestyksen[28], jossa ylivoimainen enemmistö vastusti Maduron suunnitelmaa uudesta perustuslaista. Virallisia perustuslakia säätävän kokouksen vaaleja varjostivat levottomuudet ja oppositiohahmojen pidätykset[29][30]. Länsimaat tuomitsivat Maduron järjestämät yksipuoliset vaalit. Yhdysvallat määräsi pakotteita[31]. Jo alun alkaen epäreiluja vaaleja pidettiin lisäksi vilpillisinä[32].

Maduro voitti vuonna 2018 myös presidentinvaalit, joissa alle puolet äänesti,[33] ja joita pidetään yleisesti epädemokraattisina.[34] Enin osa Väli- ja Etelä-Amerikan maista veti tukensa Madurolta[35]. Maduro astui virkaansa vuoden 2019 alussa. Oppositio vastasi tähän järjestämällä protesteja ja julistamalla johtajansa maan väliaikaiseksi presidentiksi[36][37]. Tammikuun 23. päivänä parlamentin puhemies Juan Guaidó julistautui maan väliaikaiseksi presidentiksi, ja häntä asettuivat julkisesti tukemaan Yhdysvallat presidentti Donald Trumpin johdolla. Myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk otti kantaa Guaidón puolesta. Myös Suomi tukee Guaidóa. Venezuelan asevoimat ovat pääosin pysyneet uskollisina Madurolle, joka katkaisi diplomaattisuhteet Yhdysvaltoihin.[34][38] Suurvalloista erityisesti Kiina ja Venäjä ovat edelleen tukeneet Maduroa eivätkä Guaidón pyrkimykset tämän syrjäyttämiseksi ole tuottaneet ainakaan välitöntä tulosta.[39]

Huhtikuussa 2019 taloustieteilijät Mark Weisbrot ja Jeffrey Sachs arvioivat, että Yhdysvaltojen Venezuelalle asettamien pakotteiden vuoksi oli kuollut yli 40 000 venezuelalaista.[40]

2020-luvun alettua Maduron hallinto on yhä pysynyt vallassa, vaikka hajanaisella oppositiolla on kansan enemmistön tuki. Kansa on pettynyt siihen, että oppositiojohtaja Guaidó tukijoineen ei kuitenkaan ole onnistunut kaatamaan Maduron hallintoa. Maduron hallintoa tukeva Kuuba on vahvistanut asemiaan Venezuelassa, ja kuubalaisia on nostettu keskeisiin asemiin Venezuelan hallinnossa. Maduron on sanottu luottavan enemmän kuubalaisiin kuin venezuelalaisiin. Venezuelan armeija on edelleen tukenut Maduroa, ja taustalla on pitkälti armeijan kenraalien korruptoituneesta hallinnosta saama suuri henkilökohtainen hyöty. Maduroa tukevilla Kiinalla ja Venäjällä on huomattavat poliittiset ja taloudelliset intressit pitää nykyhallinto vallassa.[41]

YK:n ihmisoikeusjärjestön syyskuussa 2020 julkaiseman raportin mukaan Venezuelan turvallisuusviranomaiset ovat Maduron valtakaudella syyllistyneet murhiin ja kidutuksiin osana valtion politiikkaa. Yli 5000 kuoli turvallisuusjoukkojen käsissä. Ihmisoikeusrikkomuksiin ovat raportin mukaan syyllistyneet puolessa tapauksista Faes-joukot ja turvallisuuspalvelu Sebin.[42]

Maduron puolue voitti vuoden 2020 parlamenttivaalit, joita oppositio boikotoi.[43] Vuonna 2021 Maduro lupasi neuvotteluja opposition kanssa. Oppositio väläytti pakotteiden purkamista vastineeksi vapaista vaaleista.[44] Vuonna 2022 Kolumbia normalisoi diplomaattisen suhteensa Venezuelaan, kun siellä nousi valtaan vasemmistolainen presidentti. Myös Yhdysvallat pyrki neuvottelukosketuksiin Venezuelan kanssa. Tämä enteili jonkinlaista liennytystä suhteessa länteen, joka avaisi öljykaupan jos Venezuela vapauttaisi poliittiset olot[45] Yhdysvallat salli marraskuussa 2022 öljyntuonnin Venezuelasta puoleksi vuodeksi.[46]

Lähteet muokkaa

  • Haggerty, Richard A: Venezuela: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1990. Teoksen verkkoversio (viitattu 26.10.2021). (englanniksi)
  • Heckel ym: Venezuela Encyclopedia Britannica. 5.12.2021. Viitattu 11.12.2021. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Before Discovery History of Venezuela: First Part Venezuela Tuaya (englanniksi)
  2. ↑ Haggerty: Discovery and Conquest Venezuela: A Country Study. Viitattu 26.10.2021. (englanniksi)
  3. ↑ a b Heckel ym: Venezuela: History Encyclopedia Britannica. 24.10.2021. Viitattu 29.10.2021. (englanniksi)
  4. ↑ a b Haggerty: Spanish Colonial Life Venezuela: A Country Study. Viitattu 26.10.2021. (englanniksi)
  5. ↑ Country Profile: Venezuela (PDF) 3/2005. Library of Congress – Federal Research Division. Viitattu 29.10.2021. (englanniksi)
  6. ↑ Haggerty: The Epic of Independence Venezuela: A Country Study. Viitattu 26.10.2021. (englanniksi)
  7. ↑ Maailma tänään: Etelä-Amerikka, s. 10. Bonnier, 1997. ISBN 87-427-0798-6.
  8. ↑ a b c d Timeline Venezuela BBC News (englanniksi)
  9. ↑ Background Note: Venezuela (Previous editions) 2010. US Department of State. Arkistoitu 20.12.2014. Viitattu 14.12.2014. (englanniksi)
  10. ↑ Valtonen Pekka: Latinalaisen Amerikan historia, s. 399-400. Gaudeamus.
  11. ↑ Chavez marks his failed coup BBC News. 4.2.2002. Viitattu 26.12.2014. (englanniksi)
  12. ↑ Taskut täyteen köyhien nimissä - Chavezin perintö Venezuelassa yle.fi. Viitattu 18.3.2016.
  13. ↑ Constitution of the Bolivarian Republic of Venezuela Venezuelan Analysis (englanniksi)
  14. ↑ New constitution for Venezuela, BBC 1999 (englanniksi)
  15. ↑ Venezuela coup linked to Bush team Observer Worldview Guardian 2002 (englanniksi)
  16. ↑ Venezuela's Chavez: Socialism Still Our Goal Venezuelan Analysis 2008 (englanniksi)
  17. ↑ Sedghi, Ami: How did Venezuela change under Hugo Chávez? The Guardian. 6.3.2013. Viitattu 9.10.2015. (englanniksi)
  18. ↑ Andrianova, Anna: Venezuela after Chavez: An economy on the verge CNBC. 26.11.2013. Viitattu 9.10.2015. (englanniksi)
  19. ↑ Otis, John & Rosario, Villa de: Inside Colombia and Venezuela’s Border and Refugee Crisis Time. 8.9.2015. Viitattu 17.5.2016. (englanniksi)
  20. ↑ Venezuelalla on kenraaleja jopa enemmän kuin Nato-mailla yhteensä, ja he ratkaisevat maan kohtalon – hyötyvät huumekaupasta ja korruptiosta Helsingin Sanomat. 26.1.2019. Viitattu 26.1.2019.
  21. ↑ Teija Sutinen: Kaikkiaan 18 ihmistä kuollut Venezuelan yltyvissä levottomuuksissa (Arkistoitu – Internet Archive) hs.fi 1.3.2014
  22. ↑ Venezuelan poikkeustila jatkuu Yle uutiset. 14.5.2016. Yle. Viitattu 14.5.2016.
  23. ↑ Venezuelan perustuslaillinen kriisi syvenee (Digilehden tilaajille) Helsingin Sanomat. 31.3.2017. Viitattu 1.4.2017.
  24. ↑ Venezuelassa viikkoja jatkuneissa levottomuuksissa on kuollut ainakin 36 ihmistä (Digilehden tilaajille) Helsingin Sanomat. 4.5.2017. Viitattu 31.5.2017.
  25. ↑ Venezuelan ”kaikkien marssien äiti” riistäytyi väkivaltaiseksi – sadattuhannet osoittivat mieltään, ainakin kolme ihmistä kuoli (Digilehden tilaajille) Helsingin Sanomat. 19.4.2017. Viitattu 31.5.2017.
  26. ↑ Venezuelan eristys kasvaa (Digilehden tilaajille) Helsingin Sanomat. 27.4.2017. Viitattu 31.5.2017.
  27. ↑ Tuleeko Venezuelasta nyt täysi diktatuuri? Neljä kysymystä kiistellyistä vaaleista Yle Uutiset. Viitattu 4.8.2017.
  28. ↑ Suurmielenosoitus tulossa keskiviikkona Venezuelan vasemmistohallitusta vastaan Verkkouutiset. Viitattu 4.8.2017.
  29. ↑ Venezuelan kiistanalaiset vaalit käynnissä Ilta-Sanomat. 30.7.2017. Viitattu 4.8.2017.
  30. ↑ Venezuelassa puhkesi väkivaltaisuuksia Verkkouutiset. Viitattu 4.8.2017.
  31. ↑ Yhdysvallat nimesi Maduron diktaattoriksi ja määräsi hänelle pakotteita Yle Uutiset. Viitattu 4.8.2017.
  32. ↑ Venezuelassa aloitettiin vaalivilppitutkinta sunnuntain äänestyksestä Keskipohjanmaa+. Arkistoitu 4.8.2017. Viitattu 4.8.2017.
  33. ↑ Nicolás Maduro julistettiin Venezuelan vaalien voittajaksi Yle Uutiset. Viitattu 23.1.2019.
  34. ↑ a b Pekka Hakala: Bloomberg: Venäjä odottaa Maduron lähtöä, Helsingin Sanomat 8.2.2019 s. A 24
  35. ↑ Venezuelan presidentti jää ilman useiden Amerikan valtioiden tukea Yle Uutiset. Viitattu 23.1.2019.
  36. ↑ Presidenttiä vastustava liike voimistuu Venezuelassa Yle Uutiset. Viitattu 23.1.2019.
  37. ↑ Venezuelassa suurmielenosoituksia Maduron hallintoa vastaan Yle Uutiset. Viitattu 23.1.2019.
  38. ↑ Saana Uosukainen, Inka Haukka: Lukuisat maat tukevat parlamentin puhemiestä Guaidoa Venezuelan johtoon Yle Uutiset. 24.1.2019. Viitattu 24.1.2019.
  39. ↑ Guaido's failed coup may only have finished his hopes of toppling Maduro The Telegraph. 1.5.2019.
  40. ↑ Economic Sanctions as Collective Punishment: The Case of Venezuela The Center for Economic and Policy Research (CEPR). 2019.
  41. ↑ Silja Ylitalo Maailma.net 17.6.2020: Nicolás Maduron johtama Venezuela on täydessä humanitaarisessa kriisissä – ”Taloudellisesti ja sosiaalisesti maa on jo romahtanut” Maailma.net. Viitattu 29.8.2020.
  42. ↑ YK:n Venezuela-tutkijat: Presidentti Maduro murhien ja kidutusten takana Helsingin Sanomat. 16.9.2020. Viitattu 7.12.2020.
  43. ↑ Madurolle odotettu voitto Venezuelan parlamenttivaaleissa Yle Uutiset. Viitattu 7.12.2020.
  44. ↑ Venezuelan johtaja Maduro sanoo olevansa valmis neuvotteluihin opposition kanssa – Oppositiojohtaja väläytti pakotteiden helpottamista Yle Uutiset. 13.5.2021. Viitattu 27.11.2022.
  45. ↑ Venezuela | Venezuelan diktaattorin piti olla mennyttä jo vuosia sitten, mutta nyt länsimaatkin joutuvat nielemään hänen valtansa Helsingin Sanomat. 20.11.2022. Viitattu 27.11.2022.
  46. ↑ Venezuela | Diktatuurin ja opposition neuvotteluissa läpilyönti: Venezuelan jäädytettyjä varoja kriisiapuun, USA salli öljytuonnin Helsingin Sanomat. 27.11.2022. Viitattu 27.11.2022.
Amerikan historia maittain

1: Epäitsenäinen alue

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Venezuelan_historia&oldid=21052927”