Wikipedia

Bolivian historia

Bolivian historia ulottuu muiden Etelä-Amerikan valtioiden tavoin 1500-luvulle, jolloin espanjalaiset valloittivat alueen. Jo sitä ennen nykyisen Bolivian alueella on ollut korkeakulttuureja, joista tunnetuimpia ovat Tiwanakun kulttuuri ja inkat. Valloituksen jälkeen espanjalaiset hallitsivat Boliviaa, kunnes se saavutti itsenäisyyden 6. elokuuta 1825 ja sai nimen República de Bolivia vallankumousjohtaja Simón Bolívarin mukaan. Vuonna 1836 nuori tasavalta solmi Perun kanssa Perun–Bolivian liittovaltion, joka kuitenkin hajosi jo vuonna 1839. Tämän jälkeen maan historiaa ovat leimanneet lukuisat vallankaappaukset. Ensimmäinen alkuperäisväestöä edustava presidentti Evo Morales nousi vaalien jälkeen valtaan tammikuussa 2006 ja pysyi vallassa vuoteen 2019 saakka. Nykyään Bolivia on sisämaavaltio, jonka väestö koostuu eri intiaaniheimoista ja eurooppalaisperäisestä kansanosasta. Väestöryhmien välinen jännite, erityisesti intiaaniväestön alistettu asema, on suuresti vaikuttanut maan historiaan[1].

Espanjan valtakausi muokkaa

Boliviassa on pitkään ollut korkeakulttuureita, joista merkittävin oli Tihuanaco. Inkavaltakunta valtasi alueen 1400-luvulla. Espanja valtasi maan vuonna 1538 ja liitti sen Perun varakuningaskuntaan ja vuonna 1776 La Platan varakuningaskuntaan[2].

 
Bolivian aluemenetyksiä 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alkupuolella
 
Esikolumbiaanisen Tiwanaku-kulttuurin ihmishahmoinen vaasi

Espanja perusti 1532 Sucren kaupungin ja 1548 La Pazin[2], josta kasvoi maan suurin kaupunki. Maasta löytyi hopeaa hopeaa ja sen saamiseksi intiaanit alistettiin pakkotyöhön Potosín kaivoksille. Intiaanien kylät hajotettiin, kun espanjalaiset veivät parhaat maat. Intiaaneille jäi vain pieniä maatilkkuja. Bolivian pakkotyöllä kaivettu hopea aiheutti Eurooppaan valtavan inflaation, kun rahametallia oli yhä enemmän liikkeellä esimerkiksi vehnäntuotantoon nähden.[3] Myöhemmin kaivostoiminta on painottunut tinan tuotantoon[1].

Andien keskinen alue Boliviassa oli 1500-luvulta 1700-luvulle Espanjan valtakunnan rikkaimpia ja tiheimmin asuttuja alueita. Kaivoksiin saatiin intiaanityöntekijöitä niin sanotun mitajärjestelmän kautta. Potosíssa oli 1600-luvun puolivälissä noin 160 000 asukasta eli kaupunki oli samaa suuruusluokkaa kuin Euroopan suurimmat kaupungit. Kun keskeisempien kaivosten varannot oli käytetty loppuun 1700-luvun viimeisellä neljänneksellä, alue alkoi köyhtyä.[4]

Boliviassa alkoi 1770-luvun lopulla syntyä kapinaa siirtomaavaltaa vastaan. Merkittävin intiaanikapinoista oli Túpac Amaru II:n johtama. Sen tavoitteena oli perustaa inkavaltakunta uudestaan. Chuquisaca ja La Paz olivat puolestaan 1800-luvun alussa ensimmäiset kapinoineet espanjalaiskaupungit.[4]

Itsenäisyyden alkuaika muokkaa

Bolivian itsenäisyystaistelu alkoi 1809. Sen tuloksena Bolivia oli 16 vuoden ajan liitossa Perun kanssa ennen varsinaista itsenäistymistään. Aluetta nimitettiin tällöin Ylä-Peruksi (Alto Perú) ja sitä ajateltiin puskuriksi Perun, Chilen ja Argentiinan väliin[5]. Maan itsenäistyminen toteutui joulukuussa 1824 käydyn Ayacuchon taistelun jälkeen 6. elokuuta 1825. Itsenäistyminen oli suuressa määrin Simón Bolívarin ansiota, ja maakin sai nimensä (República de Bolivia) hänen mukaansa.

Bolivian itsenäistyminen huononsi intiaanien asemaa, koska vasta itsenäistynyt maa perui Bolívarin aikana laaditut intiaanien suojaksi tarkoitetut lait.[6] Itsevaltaisesti maata 1864–1871 hallinnut presidentti Mariano Malgarejo pani kaiken intiaanien omistaman maan myyntiin, niin että intiaanit joutuivat ostamaan maansa takaisin 60 päivän kuluessa. Jos maan omistanut intiaani ei tähän kyennyt, hän menetti maansa. Maansa menettäneistä intiaaneista tuli suurtilallisten työvelvollisia[7].

Itsenäistymisensä jälkeen vuonna 1836 Bolivia solmi Perun kanssa Perun–Bolivian liittovaltion, joka koostui Boliviasta ja useampaan osavaltioon jakautuneesta Perusta. Liitto hyödytti Boliviaa, koska liittovaltio ulottui merelle saakka. Liitto kuitenkin hajosi vuonna 1839 konfederaatiosodassa kärsittyyn tappioon Chilelle ja Argentiinalle. Myöhemmissä rajamuutoksissa Bolivia menetti alueita Brasilialle, Chilelle, Paraguaylle ja Perulle ja siitä tuli sisämaavaltio.

Myöhemmät aluemuutokset muokkaa

Vuosien 1879–1884 Tyynenmeren sodassa Chile valtasi Bolivian arvokkaat kaivosalueet. Samalla Bolivia menetti Chilelle Tyynenmeren rannikkonsa ja yhteytensä merelle, mikä hiertää maiden välejä edelleen. Vuosina 1932–1935 Chacon sodassa Bolivia menetti 3/4 Gran Chacosta Paraguaylle.

Vallanvaihdokset muokkaa

Boliviassa on ollut paljon vallankumouksia ja sotilasvallankaappauksia rodullisten ja kulttuurillisten ongelmien vuoksi. Niitä on ollut maan historian aikana keskimäärin vuoden välein.

Chacon sodan tappion 1935 aiheuttama tyytymättömyys synnytti vasemmistolaisen liikkeen. Vuonna 1952 vasemmistolainen Movimiento Nacionalista Revolucionario johti kansallista vallankumousta, joka syöksi vallasta entisen oligarkian. Tuolloin maassa laajennettiin äänioikeus myös naisille ja alkuperäisväestölle, tehtiin maauudistus ja kansallistettiin kaivokset. MNR:n syöksivät vallasta vuoden 1964 sotilasvallankaappauksessa varapresidentti René Barrientos ja asevoimien komentaja Alfredo Ovando.

Vuonna 1971 vallankaappaus syrjäytti kenraali Juan Torresin ja toi eversti Hugo Banzerin valtaan. Banzer hallitsi 1971–1978. Vuoden 1980 vaalit mitätöitiin, eikä 1979 ja 1980 saatu tulosta. Heinäkuun 1980 kaappaus toi kenraali Luis García Meza Tejadan valtaan. Hän hajotti kongressin, mutta kaadettiin maan 190. kaappauksessa elokuussa 1981.

Vuosina 1982–1985 hallitsi presidentti Hernán Siles Zuazo. Siles kutsui vaalit vuotta etukäteen kireän tilanteen vuoksi ja Banzer sai eniten ääniä, mutta kongressi valitsi Víctor Paz Estenssoron. Vuonna 1989 Banzer jäi kolmanneksi ja antoi tukensa vasemmiston Jaime Paz Zamoralle. Vasemmiston ja oikeiston yllätysliitto esti ennakkosuosikki Sanchez de Lozadan valinnan. Vuonna 1993 Gonzalo Sánchez de Lozada valittiin presidentiksi. Kun hänen kautensa päättyi, se oli maassa pisin demokraattinen kausi.

Vuonna 1997 ei saatu selvää tulosta, ja Banzer sai vuorostaan vasemmiston tuen ja tuli valituksi presidentiksi 71-vuotiaana. Hän erosi kuitenkin ennen kautensa päättymistä terveyssyistä. Varapresidentti Jorge Quiroga astui johtoon.

Gonzalo Sánchez de Lozada palasi presidentiksi 2002 vaaleissa. Hänet pakotettiin eroon mellakoinnin ja lakkojen jälkeen lokakuussa 2003 (niin sanottu kaasusota, Guerra del Gas). Myös varapresidentti Carlos Mesa erosi pian.

Moralesin kausi (2006-2019) muokkaa

Tammikuussa 2006 astui virkaansa ensimmäinen alkuperäisväestöä edustava presidentti Evo Morales, joka oli voittanut joulukuussa 2005 pidetyt presidentinvaalit.[8]

Moralesin presidenttikauden ensimmäisen vuoden aikana maassa oli suhteellisen rauhallista, mutta rauhan katkaisivat kaivosmiesten keskinäiset yhteenotot Huanunissa lokakuussa 2006 ja yhteenotot Cochabambassa paikallisen kuvernöörin ja presidentin tukijoiden välillä. Huhtikuussa 2007 eteläisessä Tarijassa lähellä Argentiina rajaa kilpailevat ryhmät valtasivat kaasuntuotantolaitokset ja kiistelivät siitä, kenen tulisi saada suurempi osuus Margaritan kentän verotuloista.[9]

Moralesin toisella kaudella oli joitain levottomuuksia. Morales pyrki jatkamaan sosialistista ohjelmaansa, ja onnistui sillä poistamaan jonkin verran maassa vallitsevaa köyhyyttä. Kolmennella kaudella Morales pyrki lainmuutoksilla varmistamaan uudelleenvalintansa.

Kansanäänestyksessä vuonna 2014 torjuttiin täpärästi Moralesin tukema perustuslain muutos, joka olisi sallinut saman presidentin tulevan valituksi myös neljännelle kaudelle. Kuitenkin hallitsevan puolueen kanssa kytköksissä oleva Bolivian oikeuslaitos kumosi kansanänestyksen tuloksen vuopnna 2016 ja näin mahdollisti Moralesin asettumisen uudelleen ehdolle, Moralesista tuli Bolivian historian pisimpään vallassa ollut presidentti.[10]

Moralesin valtakausi kesti 13 vuotta ja 9 kuukautta. Valtakautensa aikana vasemmistolainen Morales muodosti läheisen yhteistyösuhteen Latinalaisen Amerikan sosialistihallitusten kanssa - erityisesti välit Kuubaan ja Venezuelaan olivat läheiset. Suhteet Yhdysvaltoihin olivat kireät.[11]

Morales voitti neljännelle kaudelle vievän presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen lokakuussa 2019. Ääntenlaskenta oli näkyvästi valheellinen[12][13]. Vastauksena tähän Moralesin vastustajat aloittivat maassa suuret lakot, mielenosoitukset ja mellakat[14]. Armeija asettui opposition puolelle. Morales joutui suostumaan uusiin vaaleihin. Morales erosi, kun armeija painosti[15]. Morales pakeni Meksikoon[16]. Mellakat ja ryöstelyt maassa jatkuivat, kun Moralesin kannattajat ja vastustajat hyökkäilivät toistensa kimppuun. Moralesin ja hänen tukijoidensa mukaan armeija kaappasi vallan[17]. Perinteinen valkoinen kristillis-oikeistolainen valtaeliitti näytti palaavan valtaan[18].

Bolivia Moralesin jälkeen (2019–) muokkaa

Moralesin jälkeen Bolivian väliaikaiseksi presidentiksi julistautui 12. marraskuuta 2019 maan senaatin toinen varapuheenjohtaja Jeanine Anez. Yhdysvallat tunnusti nopeasti uuden väliakaisen hallinnon. Uusi hallinto on Anezin johtamana alkanut nopeasti muuttaa Bolivian ulkopoliittista linjaa. Suhteet Moralesin läheisen liittolaiseen Venezuelan presidentti Nicholás Maduron hallintoon katkaistiin ja Bolivia tunnusti Juan Guaidon hallinnon Venezuelan lailliseksi hallitukseksi. Suhteet Yhdysvaltoihin kohentuivat nopeasti ja Bolivian uusi väliaikainen hallinto nimitti 11 vuoteen ensimmäisen Bolivian suurlähettilään Washingtoniin. [19] Uusi väliaikainen presidentti Anez on taustaltaan evankelikaalinen kristitty ja hän on lupautunut järjestämään lähitulevaisuudessa uudet vaalit Boliviassa. Uusi hallinto on syyttänyt Moralesia vaalivilpistä ja korruptiosta.[10]

Väliaikainen hallinto ilmoitti myös, että Bolivia ei enää ole mukana Latinalaisen Amerikan vasemmistolaisten hallitusten muodostamassa talousjärjestö ALBA:ssa ja aikoo lähteä pois myös vasemmistolaisesta Etelä-Amerikan yhteistyöjärjestöstä UNASUR:sta. Lisäksi hallitus määräsi Boliviassa olevat kuubalaiset lääkintähuoltotyöntekijät poistumaan maasta.[20] Bolivia solmi marraskuussa 2019 uudelleen Israelin kanssa diplomaattiset suhteet, jotka Evo Morales oli katkaissut kymmenen vuotta aiemmin.[21]

Lähteet muokkaa

  • Sven Lindqvist, Maasta kasvaa valta, suom. Timo Hämäläinen, Weilin+Göös Helsinki 1975, ISBN 951-35-1237-1, Lyh. laitos teoksista Jord och makt i Sydamerika (1973) ja Jordens gryning (1974).

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b Otavan suuri ensyklopedia, 1. osa (Aakkoset-Cicero), s. 628–630. Otava, 1976. ISBN 951-1-02233-4.
  2. ↑ a b Anders Røhr: Otavan suuri maailmanhistoria. Kartasto-osa, s. 122. Suomentanut Kolbe, Laura. Helsinki: , 1983. ISBN 951-10745-8-X.
  3. ↑ Lindqvist, s. 109–
  4. ↑ a b Arnade & McFarren: Bolivia: Early Period Encyclopædia Britannica. Viitattu 3.2.2020. (englanniksi)
  5. ↑ Colección oficial de leyes, decretos, ordenes, resoluciones de la República Boliviana. Años 1825 y 1826. Sivut 6–7. Google Books. (espanjaksi)
  6. ↑ Lindqvist, s. 114.
  7. ↑ Lindqvist, s. 115.
  8. ↑ [https://edition.cnn.com/2005/WORLD/americas/12/19/bolivia.hooper/ CNN.com - Bolivia poll result�'stunning, historic' - Dec 19, 2005] edition.cnn.com. Viitattu 3.12.2019.
  9. ↑ Richard Lapper: Bolivian violence 22.4.2007. FT.com. Viitattu 3.5.2007. (englanniksi)
  10. ↑ a b Laurence Blair, Dan Collyns: Evo Morales: indigenous leader who changed Bolivia but stayed too long The Guardian. 15.11.2019. Viitattu 3.12.2019. (englanniksi)
  11. ↑ Evo Morales' turbulent run bbc.com. 10.11.2019. Viitattu 3.12.2019. (englanniksi)
  12. ↑ Bolivian presidentinvaalien ääntenlaskun keskeyttäminen aiheuttaa mellakoita – pinteessä olleen Moralesin tilanne koheni hämmentävän aikalisän jälkeen Yle Uutiset. Viitattu 11.11.2019.
  13. ↑ Bolivian levottomuudet: Osa poliisivoimista kääntyi presidenttiä vastaan Yle Uutiset. Viitattu 14.11.2019.
  14. ↑ Mat Youkee, agencies: Bolivia braces for fresh protests as officials say Evo Morales close to victory The Guardian. 22.10.2019. Viitattu 11.11.2019. (englanniksi)
  15. ↑ Meksiko tarjoaa turvapaikkaa Bolivian eronneelle presidentille Evo Moralesille Yle Uutiset. Viitattu 11.11.2019.
  16. ↑ Meksiko myönsi Bolivian ex-presidentille Moralesille turvapaikan – Armeijaa syytetään vallankaappauksesta Yle Uutiset. Viitattu 14.11.2019.
  17. ↑ STT–AFP: Senaatin apulaispuhemiehestä tuli odotetusti Bolivian väliaikainen presidentti – Meksikoon paennut ex-presidentti syyttää kavalasta vallankaappauksesta Ilta-Sanomat. 13.11.2019. Viitattu 14.11.2019.
  18. ↑ Bolivia epävarman tulevaisuuden edessä – Oikeistokonservatiivit täyttämässä Evo Moralesin jättämää valtatyhjiötä Yle Uutiset. Viitattu 15.11.2019.
  19. ↑ Bolivia appoints first US ambassador in 11 years bbc.com. 27.11.2019. Viitattu 30.11.2019. (englanniksi)
  20. ↑ Bolivian interim government cuts relations with Venezuela and orders Cuban medical teams out of the country MercoPress. Viitattu 1.12.2019. (englanniksi)
  21. ↑ Noa Landau: Bolivia Renews Diplomatic Relations With Israel After Over Decade of Severed Ties Haaretz. 28.11.2019. Viitattu 27.2.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Amerikan historia maittain

1: Epäitsenäinen alue

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Bolivian_historia&oldid=20681173”